Komulainen viihtyy kotkapaidoissa: "Kopissa on hyviä jätkiä"

LIIGA / Haastattelu
Joonas Komulainen on sopeutunut Vaasan punanuttuihin hyvin.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Vaasalaisten vahvuuteen tulevaksi kaudeksi liittynyt pieni suuri mies Joonas Komulainen syötti kolme punapaitojen viidestä täysosumasta harjoitusottelussa Lukkoa vastaan. Komulainen on sopeutunut Vaasaan mainiosti.

Lukko ja Sport väänsivät hyvässä sunnuntaihengessä harjoitusottelun. Lukko ei ollut matkassa läheskään täydellä kokoonpanollaan, mikä johtunee osittain siitä, että raumalaiset väänsivät eilen lauantaina CHL-ottelun Luulajassa. Joukkuetta valmensi Ville Nieminen, vaikka raumalaisten päävalmentaja Risto Dufva katselikin ottelu Kuparisaaren lehtereiltä.

Alkukaudella tyypillisen, hiukan sekavahkon, koitoksen voitti lopulta Sport lukemin 5-2. Ensimmäiset harjoitusottelut pirteästi pelannut Joonas Komulainen syötti vaasalaisten viidestä osumasta kolme. Oma pelaaminen miellytti väkkärää vaasalaishyökkääjää.

−  Oma suorittaminen menee toki aina kentän kanssa, mutta pelasimme tänään kentällisenä ihan hyvän ottelun. Saimme tuotua harjoiteltuja asioita mukaan tekemiseen, joista olemme puhuneet ja ketjukaveritkin alkoivat löytymään. Tänään mentiin suoraviivaisemmin maalia kohti ja se tuotti vähän tulostakin, Komulainen summasi.

Myös joukkueen tekeminen Lukko-ottelussa oli Komulaisen mieleen.

"Asiat, joita olemme ennen kautta jumppailleet, näkyivät nyt myös kentällä"

− Kokonaisuutenahan tämä peli oli hyvä ja vauhdikas. Asiat, joita olemme ennen kautta jumppailleet, näkyivät nyt myös kentällä paremmin koko joukkueella. Keskialueen ylittämiset, lähtöpelaaminen ja viisikkopelaaminen näyttävät joka kerta paremmalta, mikä tietysti parantaa tulosta.

Vaasalaisten erikoistilannepalaaminenkin on paranemaan päin. Lukko-ottelussa ylivoimassa alkoi löytyä luovuutta ja yksi ylivoimaosumakin syntyi Tuomas Vänttisen lavasta.

− Ainahan erikoistilanteissa on parannettavaa. Varmasti muutamme ylivoimaa kauden kuluessa sitä mukaa, miten vastustajat pelaavat sen pois. Sellaista jatkuvaa muuttamista ja miettimistähän tämä on. Hyvähän se on, että homma on alkanut toimimaan ja nyt saatiin onnistuminenkin. Siitä tulee aina positiivista fiilistä. Koitetaan jatkossa löytää vielä paremmin ne kaverit sieltä kentältä ja luoda sitä kautta paikkoja.

"Eiköhän täällä hetken pärjää"

Vielä viime kaudella Komulainen edusti nyt vastassa ollutta Rauman Lukkoa. Tuolloin mitali karkasi lopulta Komulaisen ulottumattomiin, kun raumalaiset hävisivät pronssiottelun kotiareenallaan JYPille lukemin 2-1. Reissu Raumalle jätti kuitenkin positiivisia kokemuksia miehen kelkkaan.

− Raumalta jäi kyllä hyviä kavereita ja totta kai on mukava pelata heitä vastaan. Mukava sitten aina jutella näin pelin jälkeen, vaasalaishyökkääjä hymähti, kun entiset seurakaverit pyörivät taka-alalla autoa pakatessaan.

Nykyään savupirttiään Vaasassa pitävä hyökkääjä on viihtynyt kuitenkin myös uudessa seurassaan ja kotikaupungissaan.

− Olen kyllä viihtynyt täällä hyvin ja kopissa on paljon hyviä jätkiä, joten tullaan hyvin toimeen myös kentän ulkopuolella. Kaupunkikin tuntuu siltä, että eiköhän täällä hetken pärjää, Komulainen naurahtaa.

Komulainen valittiin myös Sportin varakapteeniksi joukkueen äänestämänä. Tämä kunnia miellyttää 25-vuotiaiasta hyökkääjää.

− Totta kai on hieno asia, että joukkue antaa tuollaisen kunnianosoituksen. Kannan sitä kunnialla ja koitan olla esimerkkinä muille kentällä ja sen ulkopuolella, Komulainen päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle