Kokemus ja nuoruus edustavat uusinta Lukkoa

Rauman Lukko julkisti neljän pelaajan sopimuksen maanantaina 23.4.2012. Tuttuja nimiä olivat maalivahti Petri Vehanen ja puolustaja Tommi Kovanen. Uusina miehinä Lukon pelipaidassa ensi kaudella nähdään hyökkääjät Kimmo Koskenkorva ja Arttu Ilomäki.

Raumalainen maailmanmestarimaalivahti Petri Vehanen kirjoitti Lukon kanssa peräti viiden vuoden sopimuksen. Tarkennettuna sopimus kirjoitetaan kaavalla 1+1+1+1+1 ja se antaa Vehaselle mahdollisuuden siirtyä ulkomaille jokaisen kauden jälkeen.

KHL:n rahasarjassa muutaman vuoden pelannut torjuja oli levollisin mielin median tentattavana valmistautuen samalla EHT-lopputurnaukseen, joka käynnistyy kokoontumisella Helsinkiin tiistaina.

– Raskas kausi on takana ja halusin muutosta siihen. Koska sopimuksessani Kazanin kanssa oli optio, käytin sen ja olin valmis siirtymään muualle.

– Venäjällä tekemisen määrä korvasi laadun kokonaan ja se ei sovi meikäläiselle. Suurin syy Raumalle paluuseen onkin maalivahtivalmentaja Ari Moisanen, jonka kanssa työskentely on ollut minulle antoisaa aikaa.

– Koskaan en ole suuremmin lentämisestä pitänyt, eikä viime syksyinen vakava lento-onnettomuus ainakaan lisännyt haluja siellä jatkamiseen, muistelee Vehanen päättymässä olevaa kauttaan.

Vehasta on aina pidetty varsinaisena Lukko-ikonina, jolle kasvattajaseura on rakas ja lähellä sydäntä. Seuraava lausunto kuvastaa hyvin miehen ajatuksia Lukosta.

– Paljon olen saavuttanut urallani sellaista, joista olisin valmis luopumaan Lukon mestaruuden takia.

Vehasen kausi jatkuu siis edelleen maajoukkueen mukana, eikä viime kevään ykkösmaalivahtia sivuuteta helposti itse kisajoukkueestakaan. Lukon päävalmentaja Risto Dufva ei ole kuitenkaan huolissaan, vaikka Vehasen valmistautuminen tulevaan kauteen onkin muusta joukkueesta kovin poikkeavaa.

– "Pete" osaa jo pelata, joten ei hänen tarvitse kesällä harjoitella.

Kaksi kautta aiemminkin Raumalla pelannut puolustaja Tommi Kovanen tekee paluun länsirannikolle kahden vuoden tauon jälkeen. Sopimus on mallia 1+1. Mikä sai kokeneen puolustajan palaaman Lukkoon?

– Kausistani täällä jäi erittäin hyvät muistot, joten palaaminen Lukkoon ei ollut mikään ongelma. Tykkäsin pelata täällä ja varmasti tulen nytkin pitämään. Kun lisäksi päävalmentajana on tuttu mies, niin asiat ovat siltäkin osin kunnossa.

– Viime kausi päättyi polvivammaan, ja se on operoitu. Nyt on kuitenkin kaikki kunnossa ja olen jo aloittanut harjoittelun kohti tulevaa kautta, kertoilee Kovanen.


Tommi Kovasen laukauksia nähdään taas Lukon pelipaidassa.

Tapparasta saapui myös toinen pelaaja, kun nuori hyökkääjä Arttu Ilomäki teki urallaan ison päätöksen muuttaen ensi kertaa Tampereen ulkopuolelle. Sopimus Lukon kanssa on kahden kauden mittainen.

– Jääkiekkoilijan elämä on sellaista, että välillä joutuu lähtemään kotoa pois. Koen oman kehitykseni kannalta tämän siirron hyväksi asiaksi ja haluan kehittyä pelaajana täällä mahdollisimman paljon. Olen treenannut viimeiset kaksi vuotta tosissani ja samaa kaavaa noudatetaan Lukossakin.

– Valmennus oli myös minulle suuri syy seuran valintaan. Vahvuuksiani on ehdottomasti se, että pystyn näkemään kokonaisvaltaisesti kenttää. Parannettavaa kuitenkin riittää joka osa-alueella, kertoo Ilomäki.

Kaukaa Oulusta Raumalle siirtyy kokenut hyökkääjä Kimmo Koskenkorva. Kahden kauden sopimus löytyy myös Koskenkorvan taskusta. Mikä sai paljon eri seuroja kiertäneen hyökkääjän rantautumaan Raumalle?

– Risto halusi minut tänne. Lisäksi hän on tuttu mies jo kauempaa menneisyydestä, kun nosti meikäläisen Kärppien A-nuorista miesten edustusjoukkueeseen.

– Lukossa on mahdollisuus menestyä ja koen että itsellä on paljon annettavaa tälle joukkueelle. Paljon on tullut nähtyä eri sarjoja ja seuroja, eikä niistä ainakaan haittaa ole. Pekka Saarenheimon ja Juha-Pekka Haatajan kanssa tuli keskusteltua olosuhteista Raumalla, taustoittaa Koskenkorva.

Lue myös

Lev Praha esisopimukseen Vehasen ja Azevedon kanssa

SM-LIIGA | Muut Sarjat | 15.4.2013 23:21
KHL-joukkue Lev Praha kertoo nettisivuillaan päässeensä esisopimukseen Rauman Lukossa kiekkoilleiden Petri Vehasen ja Justin Azevedon kanssa. lue lisää

Tilastot, jotka tekivät torstaista Lukon illan

SM-LIIGA | 28.3.2013 21:43
Torstai-ilta 28.3.2013 jää Lukon pitkään aikaan onnistuneimmaksi nelituntiseksi. Syy sivistyneisiin tennisaplodeihin on tiivistettävissä kolmeen tilastolukemaan. lue lisää

Maanantaijää, viikko 13: Stadissa puhalletaan rantapalloja

SM-LIIGA | 25.3.2013 7:05
Jatkoajan Maanantaijäässä käydään läpi puolivälieräsarjoja. Jokainen sarja on sitä seuranneen toimittajan käsittelyssä. Mikä on ollut sarjan punainen lanka? Miten tuomarilinja on onnistunut? Kuka ratkaisee ja kenelle puhalletaan rantapalloja? lue lisää

Vehanen: "Matka on pitkä"

SM-LIIGA | 5.1.2013 21:08
Lukko ja Pelicans taistelivat tiukasti sarjapisteistä lauantai-illan koitoksessa. Kotijoukkueen maalivahti Petri Vehanen piti loistavilla torjunnoillaan vieraiden maalimäärän pienenä ja pohjusti samalla joukkueelleen tärkeän voiton. lue lisää

Tentissä: Lukko-valmentajan kaksoisrooli pitää kiireisenä

SM-LIIGA | 16.12.2012 7:00
Tällä kaudella Leijonien maalivahtivalmentajana toimiva Ari Moisanen pitää kahta rautaa tulessa. Kuinka aika riittää Lukko-vahtien lisäksi myös muiden suomalaistorjujien tarkkaan seurantaan? lue lisää

Kommentit

Lisää haastatteluja

Tommi Kovanen

Lukko #10 L p
s. 1975 Pieksämäki
175CM / 78KG
SOPIMUS: 2014