Kim Hirschovits nauttii jääkiekosta enemmän kuin koskaan aiemmin

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Viime syksyllä HIFK:ssa vilttiin joutunut Kim Hirschovits löysi itsensä keväällä KHL:stä, josta mukaan tarttui sentterin omien sanojen mukaan yllättävän hyviä kokemuksia. Nyt sarja on vaihtunut Elitserieniin ja joukkueena toimii Luulaja, jossa Hirschovits nauttii tosissaan jääkiekon pelaamisesta. Samalla Elitserien saa sarjana kovasti kehuja.

Palataan hetkeksi viime kauden alkuun. HIFK:hon palannut Kim Hirschovits on vahvalla joukkueella kauteen lähtevän punapetolauman lähtökohtainen kakkossentteri, jolta odotetaan jälleen paljon tehopisteitä ja onnistumisia. Mikään ei kuitenkaan kulje.

Hirschovits on välillä katsomossa, välillä nelosketjussa ja välillä taas yhtäkkiä ykkösketjussa. Henkilökohtaisesti peli ei lähde rullaamaan ja miestä kaupitellaan verhon takana muihin joukkueisiin.


HIFK:ssa viime syksy oli hankala.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Elokuun 2012 lopussa seura on ehtinyt vaihtua jo kahteen otteeseen. Nyt Hirschovits ei hae sanoja ja pyri peittelemään pettymystä, nyt koko olemus on selvästi vapautuneempi. Hän nauttii sitä, kun pääsee juttelemaan ja kertomaan kuvioista ruotsalaisseurassa.

Nyt asioita on mukava käydä läpi, eikä tarvitse liikkua hankalissa aihealueissa. Luulajaan kesällä vaihtanut Hirschovits sanookin päättäväisesti sen, millaista kiekkoelämä on tällä hetkellä.

– Nautin jääkiekosta enemmän kuin koskaan aikaisemmin urallani. On todella hauska treenata ja pelata, 30-vuotias hyökkääjä sanoo hymyissä suin.

– Kotiasiat ovat kunnossa ja jääkiekko on kivaa.

Vuoden 2012 ensimmäisten päivien aikana Hirschovitsin ura sai uuden käänteen. Sentterin entinen valmentaja Kari Jalonen halusi hänet KHL-seura Torpedon riveihin. HIFK:ssa kokoonpanon ulkopuolellekin jumittunut hyökkääjä ei kauaa miettinyt, vaan pakkasi tavaransa Venäjälle lentoa varten.

Silloin ajatukset uusista ympyröistä olivat vielä varovaiset.

– Olin lähtiessä todella skeptinen ruuan ja kaiken suhteen, mitä siellä oli. Olin lopulta todella positiivisesti yllättänyt kaikesta ja se oli todella hyvä reissu, Hirschovits kertoo.

Loppukausi venäläisseurassa oli kokemuksena erittäin valaiseva. Ennakkoluulot saivat kyytiä ja reissun annista ei olekaan kuin hyvää kerrottavaa.

– Urheilullisesti pelit olivat erittäin kovatasoisia. Pudotuspeleissä oli vain huipputason otteluita koko ajan ja olosuhteet olivat todella korkealla tasolla. Asunnot, matkustaminen, jäähalli, ruuat, kaikki. Oli itselleni erittäin mieluisa ja hyvä oppitunti todella ammattimaisesta toiminnasta. Kyllä meillä täällä on vähän eri tavalla asiat, vaikka onhan siellä rahaa paljon enemmän. Mielenkiintoista oli nähdä se KHL:n meininki, jo urallaan paljon nähnyt Hirschovits kertoi ja jatkoi:

– Jokaisessa joukkueessa kaikki neljä ketjua olivat kiekollisesti erittäin taitavia ja vauhti ei laskenut peleissä ensimmäisestä minuutista viimeiseen ollenkaan. Sarjan taso on erittäin kova. Todella positiivisilla fiiliksillä olin sen jälkeen, kun tulin sieltä. Miellyttävä kokemus.

Luulajassa asiat kunnossa

Kesällä Venäjä jäi taakse ja edessä oli paluu Ruotsiin. Viimeksi kaudella 2010–2011 Ruotsissa vierailleella Hirschovitsillä oli taskussa huonoja muistoja, sillä edelliskerran seurassa Timråssa asiat eivät kulkeneet täysin toivotulla tavalla. Luulajassa meno on täysin eri tasolla.

– Sarja oli silloinkin loistava, mutta asiat eivät menneet niin hyvin kuin olisin itse halunnut. Nyt on viimeisen päälle urheilullisesti asiat kunnossa ja tämä on hyvin hoidettu seura, jossa on kovia pelimiehiä joukkue täynnä. Se oli se isoin syy, miksi päädyin tänne. Urheilulliset asiat olivat ykkösenä päätöksissä, Hirschovits taustoitti sitä, miksi hän päätti suunnistaa Luulajaan pian alkavalle kaudelle.

Luulaja oli lopulta helppo valinta Hirschovitsille. Seurassa on jo valmiiksi kasa tuttuja pelaajia, kun joukkueessa hyökkäävät muun muassa sentterin entinen pelitoveri Joonas Vihko ja maajoukkueessa tutuksi tullut Toni Koivisto.

– Luulaja on ollut erittäin kovassa nousussa viime vuosina ja kuulin paljon hyvää suomalaisilta jätkiltä täältä. Seura on erittäin urheilullinen, hakee menestystä ja täällä on kovatasoinen joukkue. Täällä on todella hyvä valmennus, harjoitellaan todella laadukkaasti ja asiat ovat hyvin hoidettu, Hirschovits kehuu ja myöntää suomalaisten pelaajien olleen iso apu varsinkin uuteen seuraan ja kaupunkiin saapuessa.

– Ehdottomasti. Olemme alussa kulkeneet paljon kimpassa ja se on auttanut paljon. Alussa kun ei ihan kaikkia tuntenut, niin oli kuitenkin sellaisia, jotka olivat tuttuja naamoja aiemmilta vuosilta. Siitä oli iso apu ja hauskaa on ollut kyllä.

Luulaja on suorastaan epätyypillinen ruotsalaisjoukkue, sillä se keskittyy kyttäämisen sijaan antamaan painetta täyden kuudenkymmenenminuutin ajan. Joukkueen pelit ovat viihdyttäviä ja Hirschovits itse sanookin nauttivansa uuden seuransa pelityylistä.

– Todella erityylinen pelifilosofia, josta tykkään todella paljon. Erittäin hyvää lätkää, jota on kiva pelata.

– Virheitä saa tehdä, saa pelata ja saa haastaa kiekon kanssa rohkeasti. Taistellaan ja annetaan mennä, eikä jarrutella yhtään, hän jatkaa.


Hirschovits on tyytyväinen siihen, miten asiat hoituvat Luulajassa.
Markus Hästbacka - markus.hastbacka@jatkoaika.com

Voitosta voittoon European Trophyssä

Hirschovitsin ja Luulajan urakka tämän vuoden European Trophyssä on alkanut enemmän kuin positiivisissa merkeissä. Kuusi voittoa, maaliero 19 osuman verran plussalla ja tasapainoista suorittamista. Mitä vireen takaa löytyy?

– Osa peleistä on ollut tiukkoja ja vastustajat ovat olleet hyviä, mutta olemme tehneet pieniä yksityiskohtia pienissä hetkissä paremmin kuin vastustajat. Sitä kautta olemme voittaneet, Hirschovits analysoi ja jatkaa:

– Tietenkin onnea tarvitaan aina, mutta se pitää ansaita. Joukkueena teemme päivästä toiseen pyyteetöntä työtä. Meillä on laadukas valmennus, laadukas joukkue, hyvä sekoitus erityyppisiä pelaajia ja kaikki noudattavat yhdessä pelisysteemiä. Hirveä halu on voittaa ja antaa kaikkensa joukkueen eteen. Siinä on varmasti osa siitä, miksi nyt on ollut niin hyviä tuloksia.

Henkilökohtaisella tasolla Hirschovits on vielä kaukana parhaastaan. Alun vaikeuksien jälkeen suunta on kuitenkin oikea, vaikka opittavaa on vielä paljon.

– Alku on aina uudessa seurassa erilainen taktiikoiden ja muiden osalta. Täällä vielä se pelityyli on sellainen, mitä en ole oikeastaan koskaan pelannut. Siinä on ollut vähän hakemista uusien pelikavereiden kanssa ja sitä myös, että kaikki asiat tulevat selkärangasta ja automaattisesti tuolla kentällä. Ei tarvitse miettiä kuvioita niin paljon, mutta siinä menee hetki. Koko ajan asiat ovat menneet parempaan suuntaan.

Vaikka Luulaja onkin edennyt voitosta voittoon harjoituskaudella, ei pisteitä ole jaettu vielä yhtään Elitserienin puolella. Hirschovits tietää sarjan tason ja ottaa sen kuvaamiseen esimerkin European Trophyn tämän hetkisistä sijoituksista.

– Elitserien on kova ja todella tasainen sarja vuodesta toiseen, jossa on monta huippujoukkuetta. Nytkin kun katsoo noita European Trophyn muiden lohkojen tilannetta, niin siellä on monta ruotsalaisjoukkuetta melkeinpä puhtaalla pelillä liikenteessä.

– Se vain näyttää sen, minkä tasoisia joukkueita Elitserienissä on. Euroopan parhaita seurajoukkueita, Hirschovits sanoo päättäväisesti.

Kauden alku on pian jo nurkan takana ja odotukset seurassa ovat korkealla. Sarjassa menestymisen eteen pohjatyötä on tehtävä vielä runsaasti.

– Tässä on vielä jokunen hetki aikaa ennen kauden alkua ja paljon on kuitenkin vielä tekemistä jäljellä niin harjoittelemisen kuin senkin suhteen, että kaikki ovat samalla kartalla meidän omista systeemeistä, Hirschovits kertoo loppuun.

» Lähetä palautetta toimitukselle