Kiilholma: ”Ikävää on sivusta katsoa, kun toiset pelaavat finaaleja”

LIIGA / Haastattelu
Kiilholma harjoitteli kuvioitaan Kaukorannan valvovan katseen alla.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Porin Ässät aloitti uuteen kauteen valmistautumisen. Jatkoaika kävi katsomassa ensimmäisiä jääharjoituksia runkosarjan päättymisen jälkeen.

Juha Kiilholma lähti Ässistä maailmalle HPK:lle keväällä 2006 kärsityn finaalitappion jälkeen. Tie vei miehen niin eri puolille kotimaata kuin Ruotsin Allsvenskaniin ja Tanskan pääsarjaankin.

Päättynyt kausi sujui HPK:ssa ja runkosarjan 60 ottelussa ässäkasvatti iski Liiga-uransa ennätystehot 11+20.

− Hyvältä tuntui palata takaisin. Samoja pelaajia ei ole niin paljon, mutta toimiston väki ja huoltajat ovat hyvin pitkälle samat.

− On täällä tuttuja kuitenkin, totesi Kiilholma.

HPK taisteli itsensä kelpo loppukirillä pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle, voitti Jokerit ja taisteli puolivälierissä Kärppiä vastaan. Kausi päättyi kuitenkin ennen aikojaan.

− On se ikävää sivusta katsoa, kun toiset pelaavat finaaleja. Tavoitteena oli olla vielä mukana pelaamassa.

− Hieman olen ehtinyt näitäkin pelejä seuraamaan.

Porilaisjoukkueen ensimmäiset jäätreenit olivat melko kiivastahtiset. Noin tunti jäällä sai hien virtaamaan jokaisella pelaajalla.

− Tällä kerralla treeneissä oli aika paljonkin kaikkea heti näin aluksi.

Ässien valmennusryhmä veti harjoitukset Pasi Kaukorannan, Jere Härkälän sekä Jaakko Rosendahlin johdolla. Paikalla oli täydet neljä ketjua, vaikka väkeä on sekä nuorten että aikuisten maajoukkueen mukana.

− Fysiikkaahan tässä vaiheessa harjoitellaan. Tämä jää tulee vielä siinä ohessa.

− Vielä ei paikalla tarvitakaan viisikkoa, mietti Kiilholma junioripitoisia harjoituksia.

Jäähallin katsomossa harjoituksia seurasi myös joukkueen uusi päävalmentaja Pekka Rautakallio.

− Meille on todella tärkeää ja hienoa esimerkiksi juuri porilaisen Kiilhoman paluu, iloitsi Rautakallio.

− Tommi Taimi, Esa Lindell ja Jyri Marttinen ovat ainakin viikon verran maajoukkueen mukana. Toivottavasti ovat mahdollisimman pitkään, se on hieno mahdollisuus heille jokaiselle.

Kaikenikäiset juniorit saivat omien toimiensa ohella seurata myös edustusjoukkueen pelaamista. Kun nämä siirtyivät viereisen hallin puolelle, toiseen suuntaan ovista asteli iso määrä tulevaisuuden juhakiilholmia ja tommitaimia.

» Lähetä palautetta toimitukselle