Kiekon pariin palannut Voutilainen korvasi Kari-Koskisen: "Päätähtäin ensi kaudessa"

LIIGA / Haastattelu
Peliura on jo takana, mutta työt jääkiekon parissa jatkuvat.
Kuva © Timo Savela
HPK pestasi elokuun alussa pelaajakoordinaattorikseen Jukka Voutilaisen. Entinen taitohyökkääjä palaa nyt takaisin jääkiekon pariin parin vuoden tauon jälkeen.

Pelaajaurallaan muiden muassa HV71:stä, Jokereita, KalPaa ja HPK:ta edustanut Jukka Voutilainen, 37, päätti pelaajauransa keväällä 2015. Nyt hän on palannut jääkiekon pariin, kun HPK pestasi hänet pelaajakoordinaattorikseen. 

− Keväällä oli jo puhetta tästä. Nyt viimeisen kahden-kolmen viikon aikana asiat ovat edenneet hyvinkin nopeasti, Voutilainen kuvailee.

Pelaajauran jälkeen hän ei ole ollut tekemisissä jääkiekon kanssa, ainakaan virallisesti. Hän on kuitenkin tuttu näky jäähalleilta.

− Olen touhunnut asuntojen parissa, tehnyt vähän remonttia ja katsellut paljon pelejä, Voutilainen kuvailee.

− Tässä hommassa päätähtäin on kuitenkin vasta ensi kaudessa.

Voutilainen toimii suoraan päävalmentaja Antti Pennasen alaisuudessa, jonka kanssa hän on ollut tiiviisti yhteyksissä jo ennen sopimustaan HPK:n kanssa.

HPK:ssa aiemmin pelaajatarkkailua tehnyt NHL-seura Los Angeles Kingsin pelaajatarkkailija Jussi Kari-Koskinen ei jatka enää HPK:ssa.

− Hän ei ole enää tiimissä, mutta teemme hänen kanssaan yhteistyötä siinä missä muidenkin NHL-pelaajatarkkailijoidenkin kanssa, HPK:n toimitusjohtaja Antti Toivanen kertoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle