KHL:ssä älyttömin tehoin pelannut puolustaja Chris Lee sattuman kautta MM-kisoihin − "Ehkä jäin mieleen sieltä"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Chris Lee saapui KHL:stä Kanadan maajoukkueeseen kesken turnauksen, kun ykköspuolustaja Tyson Barrie loukkaantui hotellissa sattuneessa painissa. Leellä ei ollut aiempaa MM-kisakokemusta, joten ensimmäinen ottelu toi oman jännityksensä.

Kanadan puolustaja Tyson Barrie loukkaantui painittuaan joukkuekaverinsa kanssa hotellissa. Tilalle hälytettiin KHL:ssä pitkään pelannut Chris Lee. Puolustajalla ei ollut ennen Ranska-ottelua MM-kokemusta.

− Oli mukava saada onnistuminen heti alkuun. Olin valitettavasti jäähyaitiossa heidän toisen maalin aikana. Pystyin vastaamaan huutoon ja pelimme luisti hyvin.

Ranska pelasi kovalla itseluottamuksella maalivahtinsa Florian Hardyn johdolla. Kanadalaiset hakivat otteluun yliotetta esimerkillä toisesta lohkosta.

− Vastustaja pelasi vahvan peli. Yleisö oli uskomaton. Katsoimme Yhdysvallat-Saksa-ottelun ikään kuin esimerkkinä siitä, millaista tulisi olemaan pelaaminen kisaisäntää vastaan.

Jäällä homma luisti kanadalaisittain hyvin, vaikka Ranskakin pyristeli miehekkäästi mukana.

− Peli oli mahtava, molemmilla oli paikkansa ratkaista ottelu, Lee pohti.

Toisen epäonni on toisen onni − seuratasolla rouva Fortunalla ei paljon käyttöä

Lee saapui kisoihin Barrien loukkaannuttua, eikä 36-vuotiaan puolustajan roolista ollut varmuutta. Harjoituksissa asiat kuitenkin toivat valoa Leen tulevaisuudennäkymiin.

− Peliä edeltävän päivän harjoituksissa kuulin pelipaikastani. Paikka pelaavassa kuusikossa ja ylivoimassa poikivat minulle monia puheluita tutuiltani, kertaili kokenut puolustaja hetkiä sen jälkeen, kun hän oli ilmoittanut läheisilleen pääsevänsä pelaamaan.

Lee oli mukana Kanadan joukkueessa valmistavissa otteluissa, mutta pelipaikkaa ei joukkueesta suoraan irronnut. Lee piti itsensä vireessä tositoimia varten.

− Yritin vain pitää itseni valmiina. Halusin saada pelin alle ja päästä vauhtiin. Toivottavasti pystyn kehittymään turnauksen edetessä.

Polku vaahteralehtipaitojen MM-joukkueeseen oli kimurantti. Lee sattui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan − oikeiden ihmisten nähtävillä. 

− Pelasin syyskuussa Deutschland Cupissa. MM-joukkueenjohtaja Scott Salmond ja apulais-GM Sean Burke olivat siellä. Ehkä jäin heille mieleen siellä. Myös turnauksen päävalmentajallamme Dave Kingillä oli sormensa pelissä minun tänne saapumiselleni.

Kokenut puolustaja paukutti KHL:n hopeajoukkue Metallurg Magnitogorskissa ällistyttävän kauden. Pelimies iski runkosarjassa 60 ottelussa tehot 14+51=65 ja pudotuspeleissäkin 18 peliin 21 tehopistettä (1+20).

− Joukkuetasolla meni miten meni, mutta henkilökohtaisesti tämä oli hyvä vuosi, päätti Lee.

» Lähetä palautetta toimitukselle