KeuPan Ollitervon ottelu jäi kesken: "Yritin vastataklausta ja käsi jäi alle"

MESTIS / Haastattelu
Ollitervo edustaa KeuPan kokenutta kaartia.
Kuva © Timo Savela
KeuPan Jani Ollitervon peli LeKiä vastaan jäi kesken käsivamman vuoksi. Mies tuli ottelun toisella erätauolla haastatteluun kertomaan tilanteestaan.

KeuPan puolustaja Jani Ollitervon ottelu LeKiä vastaan kotikentällä jäi kesken toisessa erässä, kun hän satutti kätensä taklaustilanteessa. 

− Kiekko tuli päätyyn, ja näin kaverin tulevan selkään. Yritin vastataklausta ja käsi jäi alle. Olkapää meni sijoiltaan, mutta muljahti paikalleen myöhemmin, kertasi Ollitervo tilannetta, jossa hänen iltansa jäi kesken.

KeuPa johti LeKiä toisella erätauolla 3−2. Kumpikin joukkue on tällä hetkellä menossa pudotuspeleihin, mutta molempien putoaminen kevään kliimaksista on myös teoriassa mahdollinen.

− Kova vauhti ja paljon kamppailua. Pelistä huomasi, että molemmat joukkueet pelaavat isoista pisteistä.

KeuPa on pelannut keväällä varsin pirteästi, vaikkei peli olekaan pysynyt pitkiä jaksoja vakuuttavana. Riittävästi pisteitä keuruulaisten laariin on kuitenkin ropissut.

− Meillä on täällä hyvä pöhinä, vaikka otteissa on ailahtelevuutta ollutkin. Kevättä varten kaikki näyttää kuitenkin hyvältä, Ollitervo aprikoi.

Ollitervo kuuluu joukkueensa kapteenistoon, ja on puolustuksen johtavia pelaajia.

− Yritän olla peliä avaava ja pisteitä tekevä pelaaja. Harmittavasti kärsin syksyllä polvivammasta, ja nyt tuli tämä − juuri, kun olin pääsemässä siihen kuntoon, että voisin auttaa joukkuetta, Ollitervo harmitteli.

Synkkyyteen puolustaja ei kuitenkaan vaivu, vaan usko nopeaan toipumiseen elää vahvana.

− Uskon, että palaan vielä kehiin.

− Meillä on hyviä muistoja SaPKosta viime keväältä, joten siksi heidät olisi mielenkiintoista kohdata. Periaatteessa kaikki joukkueethan ovat kovia, pyöritteli Ollitervo.

SaPKo ja KeuPa kohtasivat viime kauden pudotuspelien puolivälierissä, jolloin keuruulaiset marssivat välieriin voiton 4−1.

− Kotietuahan me emme enää tule saamaan. Sarja on kuitenkin tasainen, ja kuka tahansa voi voittaa kenet vaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle