Keränen JJJ-ketjusta: "Yksi parhaista näkemistäni"

LIIGA / Haastattelu
Juho Keränen on repinyt ja raastanut Oulussa pitkään.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Tiistaina 30 vuotta täyttänyt Juho Keränen on rymistellyt Oulussa Kärppien riveissä kohta kymmenen vuotta. 2000-luvun alussa Kärppien junioreihin siirtynyt Keränen on jo tietyllä tapaa kulttipelaaja, ja on nähnyt vuosien saatossa paljon erinomaisia ketjuja. Joonas Kemppaisen trio tekee silti vaikutuksen.

Jyväskylässä lähdettiin neljänteen välieräotteluun mielenkiintoisista lähtökohdista. Kärppien ja JYPin välisessä sarjassa oli tehty jokaiseen otteluun lähemmäs kymmenen maalia. 

Keskiviikkona peli oli numeroiden osalta erilainen. JYP onnistui nappaamaan arvokkaan kotivoiton Juuso Pullin ratkaisumaalilla ensimmäisessä jatkoerässä. Pelin kuva ei kuitenkaan kovin paljoa edellisistä otteluista poikennut.

Juho Keränen on viihtynyt Oulussa jo pitkän tovin ja nähnyt paljon. Vaikeat ajat ja mestaruudet. Sekä myös erinomaisia ketjuja. 

Liigaa tällä kaudella suvereenisti dominoinut Julius Junttilan, Joonas Kemppaisen ja Joonas Donskoin muodostama ketju on Keräsestä kuitenkin vähintään yhtä hyvä, kuin sitä hehkutetaan.

− Kyllä sen jokainen näkee, jätkät pelaavat hienosti yhteen. He löytävät toisensa todella hyvin ja ovat erinomaisia pitämään kiekkoa. Siinä on semmoinen hyvä kombinaatio, joka tekee niistä hyvän. Aivan varmasti yksi parhaista ketjuista, mitä olen nähnyt, kehaisi Keränen.

Kemppaisen ketju väsäsi myös keskiviikkona Kärppien ainoan maalin ja loi tukun vaarallisia maalipaikkoja. Ottelu ei ollut kokonaisuudessaan oululaisilta mitenkään heikko, vaikka mitään ei Ouluun tuliaisiksi lähtenyt.

− Meiltä hyvä peli taas täällä. Taas maalin peli, nämä ovat aina pienestä kiinni. Yksittäiset tilanteet ratkaisee paljon. Täytyy vain kääntää katseet nyt suoraan perjantaille.

Takaisin laitaan

Keränen pelasi tällä kaudella lähes koko runkosarjan keskushyökkääjän tontilla, mutta siirtyi ennen pudotuspelejä takaisin laitaan, kun Patrick Davis hyppäsi sentteröimään Kärppien nelosketjua. 

− Ei se sentterin paikka oikein sittenkään toiminut. Päätettiin sitten kokeilla, että jos laitaan paluu sujuisi paremmin. Nyt olen siinä pelannut, ja ei kyllä ole mitään valittamista.

JYP tasoitti kotivoitollaan sarjan lukemiin 2−2, ja laittoi sarjan sävelet jälleen uusiksi. Keränen ei lähtisi kuitenkaan sotkemaan palettia täysin tappiosta huolimatta.

− En usko, että tehdään mitään älyttömiä muutoksia. Tällaista tämä on, vääntämistä. Varmaan katsellaan huomenna ja suunnitellaan eteenpäin. Pakataan hyvät asiat tästä pelistä, ja katsotaan missä voidaan parantaa. Sitten vaan vääntämään perjantaina uudestaan, hymyili Keränen.

» Lähetä palautetta toimitukselle