Kaupunginjohtaja palasi Kouvolaan

MESTIS / Haastattelu
Tuttu koppi kullan kallis.
Kuva © Anni Saarela
Kouvolan KooKoon normaalisti hiljaiset vapaaehtoiset harjoitukset kuhisivat maanantaina pelaajista. Joukosta puuttui kuitenkin yksi, Olli Julkunen.

Jäähallissa on lämpötilasta huolimatta lämmin tunnelma. Jo aamupäivällä harjoitellut joukkue menee päivän toisen harjoituksen rennommissa merkeissä, pelaajien kasvoilla on leveä hymy. Kovaa vauhtia ohi viilettävä Tomi Peltonen vilkaisee nopeasti katsomoon ja huikkaa tyytyväisen näköisenä "hei, kirjoita sinne, että kaupunginjohtaja on palannut"!

Naulan kantaan.

Kauden ensimmäisen harjoituspelin jälkeen Itävallan EHC Lustenausta mustaoranssiin paitaan palannut Olli Julkunen sai KooKoon faniryhmän huutamaan hyökkääjän nimeä kymmenen minuutin ajan ottelun jälkeen. Perjantain KooKoo−Jukurit -ottelussa ratkaisijan asemaan noussut laituri sai jälleen tehdä kunniakierroksen ottelun päätyttyä. Ennenkuulumattoman hieno vastaanotto on saanut kokeneen pelaajan hiljaiseksi.

− Tuntuu kuin olisin palannut kotiin. Näin heti tuttuja naamoja ja paikkoja, joten oli hienoa tulla takaisin. Mukavaa, että faneillakin on ollut ikävä. Ei tarvinnut kylmään halliin tulla, sillä vastaanotto oli todella mahtava. En voisi pyytää parempaa, Julkunen toteaa tyytyväisenä.

− Tuntuu kuin olisin palannut kotiin. 

Oululaissyntyisen pelurin paluu on näkynyt myös pisteiden valossa. Kahteen peliin Julkunen on tehtaillut kaksi maalia - toisen vieläpä ottelun viimeisellä minuutilla.

− Maaleja sattui tulemaan pari, toivottavasti ne eivät ole kauden ainoat, laituri virnistää tuttuun tapaansa.

Kiekko-Laserissa pelattuja 27 ottelua lukuun ottamatta yhteensä neljä kautta peräjälkeen KooKoossa pelannut Julkunen otti suunnakseen Keski-Euroopan. Hän pelasi 2000-luvun alussa Luulajassa ja Kirunassa, mutta tällä kertaa vuorossa oli Itävallan kakkosliigan EHC Lustenau. Vuodet olivat Julkusen mielestä hyvää kokemusta sekä vaihtelua suomalaiseen kiekkoiluun.

− Oli hienoa pelata, vaikka siellä on eri kuviot kuin täällä. Oli mukavaa olla pitkästä aikaa ulkomaalainen ja kantaa ne ulkomaalaispelaajan paineet, myös Pelicansia edustanut hyökkääjä kertoo.

307 Liiga- ja 248 Mestis-ottelua vyölleen kerännyt hyökkääjä on omasta mielestään nähnyt pääsarjatasoa jo kyllikseen, mutta KooKoon mahdollisuus nousta kiehtoo mieltä. Noususpekulointi ei kuitenkaan ollut pääsyy paluuseen, vaan kaupunki ja sen tarjonta.

− Olen ollut tässä seurassa pitkään ja nähnyt, kuinka täällä tehdään joka päivä töitä nousun eteen. Nyt olemme lähellä , joten toivon, että päättäjät päättävät sen KooKoon hyväksi. Liiganousun mahdollisuus ei ollut syy paluuseeni, halusin vain yksinkertaisesti pelata jälleen Kouvolassa.

Alppimaan erot suomalaiseen kiekkoiluun verrattuna olivat Julkusen mielestä suuret. Kaikki hienoudet oli syytä unohtaa, eikä taktisia asioitakaan liiaksi viilattu.

− Taktinen peli laahaa siellä hieman jäljessä. Itävallassa peli perustuu siihen, että sinulla on kaksi kentällistä hyviä pelimiehiä. Siellä ei käytetä niinkään niitä hienouksia läpi, paitsi meillä, koska meillä oli suomalainen valmentaja [Timo Keppo].

− Hänkin joutui kertomaan ruohonjuuritasolta sen, miten omalla alueella pelataan ja puolustetaan, Kärppien kasvatti muistelee.

Aika asettua aloilleen

33-vuotiaan Julkusen mielestä kiertelyt on nyt kierretty. Uransa aikana kolmea ulkomaista ja kuutta kotimaista seuraa edustanut hyökkääjä aikoo näillä näkymin asettua Kouvolan betonimaisemiin ainakin sopimuksen kattamat kaksi vuotta.

− Alkaahan sitä ikää jo olla. Ei ikinä tiedä, mutta nämä pari seuraavaa vuotta aion ainakin viettää täällä, Julkunen hymyilee.

Tuleva kausi on niin seuralegendan maineessa olevalle Julkuselle kuin hallitsevalle Mestiksen mestarille KooKoolle mielenkiiintoinen. Kouvolalaisten liiganousun kohtalo ratkeaa viimeistään lokakuussa, joten jännitettävää on vielä. Kesän aikana runsaasti vaihtuneet joukkueet ja pelaajat tuovat mielenkiintoa katsomon lisäksi myös kentälle.

Julkusen lisäksi muun muassa Teemu Rinkisen, Joona Karevaaran ja Juuso Rajalan sopimukset ovat rakentaneet kouvolalaisille leveän kärjen, jolta odotetaan tehopisteitä. Myös Julkunen on tyytyväinen hartaasti rakennettuun joukkueeseen.

− Vahvuutemme on tasaisuus sekä maalivahdit. Kuten viime vuonnakin, meillä on neljä tasaista kenttää, mikä sopii tähän sarjaan hyvin. Se on valttimme, edelleen hieman pohjoisen murteella puhuva hyökkääjä analysoi.

Hän ei jätä spekuloinnille kuitenkaan liikaa tilaa: tavoitteena on mestaruuden uusiminen.

− Täällä yritetään aina voittaa, joten se on tavoitteemme myös tänä vuonna, Julkunen myhäilee.

− En tiedä vieläkään, missä normaali kouvolalainen käy kahvilla tai uimassa, mutta Kouvola on vienyt palan sydämestäni. KooKoo on minulle aina hyvä ja pidän siitä. Eihän tämä ole mikään suuri kaupunki, mutta nautin olostani täällä.

− Henkilökohtaiset odotukseni ovat samanlaiset kuin aikaisemminkin: pyrin auttamaan joukkuetta eli yritän tehdä paljon maaleja. Ei minulla ole tarkkaa tavoitetta, kuten "teen 23 maalia". Kunhan peli luistaa ja maaleja syntyy. En ole ottanut siitä mitään stressiä. Voihan se olla, että tämä kausi mennään kokonaan kiikareilla, konkari naurahtaa.

Kolme ja puoli mustaoranssia kautta eivät ole tehneet pohjoisen pojasta vielä kouvolalaista. Kymenlaakson betonikaupungista on tullut Julkuselle tärkeä paikka, vaikka paikallistuntemus on edelleen hieman hukassa.

− Vastaanotto oli hurja. Se lämmittää sydäntä edelleen ja lämmittää jatkossakin, hän kiittelee.

KooKoo kohtaa keskiviikkona 20.8 vieraskentillä Kiekko-Vantaan. Suomen naisleijonien maalilla torjunut Noora Räty aloittaa ensimmäistä kertaa K-Vantaan maalilla. Raportti pelistä ja Rädyn haastattelu luettavissa ottelun jälkeen Jatkoaika.comin sivuilta.

» Lähetä palautetta toimitukselle