Katastrofi lähellä Jyväskylässä − "Ajateltiin, ei tehty"

LIIGA / Haastattelu
Marko Virtanen käskytti suojattinsa sarjan toiseen voittoon.
JYP tasoitti keskiviikkona välieräsarjan HIFK:ta vastaan tilanteeseen 2−2. Voitto kulminoitui erityisesti vahvaan alkuun. HIFK:n voitto ei kuitenkaan jäänyt kauaksi.

Maanantaina HIFK:lle tuli satumainen minuutti toisessa erässä, kun punanutut paiskoivat kiekon kolme kertaa JYPin pömpeliin.

JYP esitti lähes yhtä vakuuttavan suorituksen, kun kolmen minuutin pelin jälkeen hurrikaaniryhmä oli 3−0-johdossa.

− Alku oli huonoin mahdollinen. Hieman ihmeellinen jäähy meille, JYPiltä tuhoisaa ylivoimaa ja yksi huolimaton syöttö, Antti Törmänen kertasi murheellista alkua.

Helposti voisi kuvitella, että tämä on myös JYPin pelaajille unelma-alku. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Jyväskyläläisten ajatus olennaisesta alkoi karata, mikä näkyi kentällä nopeasti.

− Kaikki tietävät, että HIFK:n voitto olisi tehnyt sarjan meille hyvin haastavaksi, JYP-komentaja Marko Virtanen pohti.

− Meidän pelaajat alkoivat ajatella, eikä tehdä. Tämä näkyi keskialueella, kun kiekko piti saada syvään.

Keskialueen kiekonmenetyksiä JYPille tulikin roppakaupalla. Tämä antoi HIFK:lle mahdollisuuden useisiin hyviin pyörityksiin.

− Virheiden seurauksena pelaajat eivät kerkeä vaihtamaan. Tämä mahdollistaa vastustajan pyörityksen ja momentumin kääntymisen, Virtanen analysoi.

HIFK pääsi vielä loppuhetkillä senttimetrien päähän tasoitusosumasta. JYP onnistui kuitenkin siivoamaan kiekot pois maalinedustalta, joten JYP tasoitti ottelusarjan 3−2-voitolla.

− Taistelimme ja saimme dramaattisen lopun. Kyllä tuo paine purkautui kopissa, Virtanen iloitsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle