Kaski: "Aina joukkueessa on yksi kiintiöporilainen"

LIIGA / Haastattelu
Oliwer Kaski pelasi vahvan Ässät-ottelun.
Oliwer Kasken edellinen peli Porissa päättyi nuorten puolivälierissä, ja tiistaina ässäkasvatti palasi kotikaupunkiinsa. Rooli helsinkiläisten ykkösparista on löytynyt luultua nopeammin.

Keväällä 2015 Oliwer Kaski kuului ässänippuun, joka joutui pettymään Nuorten SM-liigan pudotuspeleissä. Hyökkääjästä puolustajaksi siirtynyt Kaski pelasi runkosarjassa uransa ennätyskauden (48 ottelua, tehot 10+27), mutta neljän pudotuspelin saldoksi jäi yksi syöttöpiste ja surullinen lukema -4 tehotilastossa.

Ässien kasvatille ja toisen polven porilaiskiekkoilijalle avautui kuitenkin reitti Pohjois-Amerikkaan. Hän ei saanut täyttä stipendiä, mutta päätti kuitenkin lähteä Porista maailmalle. Yleensä yliopistosarjoja pelataan neljän kauden ajan, mutta Kasken retki jäi kesken.

− Siellä olin noin vuoden verran, ja sitten alkoi käydä niin, että koin paremmaksi ratkaisuksi tulla takaisin Suomeen. Stipendikuviotkin muuttuivat alkuperäisestä, kaikki ei mennyt, kuten sovittiin.

− Toinen asia oli peliaika. Minulle kerrottiin aika suoraan, että vastuuta ei ole juuri tulossakaan, ja minä halusin mennä jääkiekko edellä, kertasi Kaski.

Porin pojalle, jonka isä on HC Ässät Oy:n hallituksessakin, jäi mietittäväksi enää pelipaikka Suomessa. Määrätietoinen nuorimies toki antoi isänsäkin olla mukana prosessissa, ja Ässätkin oli Kasken palveluksista kiinnostunut. Päätös koski kuitenkin hänen omaa uraansa, ei muiden tekemisiä. Näin ollen Kaski myös teki itse kyseisen päätöksen.

Kuulemani mukaan hän oli kova kahvaamaan, ja sitähän ei saa enää nykyään tehdä.

− Itsekkäästi ajattelin, että HIFK oli minulle siinä kohdassa paras vaihtoehto.

Kuten helsinkiläisten päävalmentaja Antti Törmänen hymähti lehdistötilaisuudessa, jokaiseen joukkueeseen mahtuu yksi porilainenkin. Aiheesta on vitsailtu HIFK:n pelaajienkin keskuudessa.

Aiemmin joukkueessa pelasivat Matti Kuparinen, sen jälkeen Tommi Taimi. Nyt on Kasken vuoro täyttää kiintiöpaikka.

21-vuotiaan puolustajan rooli on kasvanut yllättävän nopeasti. Alkuperäsisissä visioissa varmuutta ja kokemusta piti hankkia Mestiksestä. Visiitti Kiekko-Vantaan joukkueeseen kesti kuitenkin vain kolmen pelin verran. Sen jälkeen paikka on ollut enimmäkseen HIFK:n kärkiketjujen takana.

− Kaski osaa pelata kiekon kanssa. Sellaisille puolustajille on käyttöä niin tässä Liigassa kuin muissakin sarjoissa. Kova paikka se oli tulla tänne pelaamaan, mutta hyvin hän hoiti homman, arvioi Törmänen luottavaisena.

Vaikka HIFK-pakki keskittyy tällä hetkellä jääkiekkoilijan uraansa, ei hän ole kouluaankaan kokonaan unohtanut. Vaihdos suurin piirtein ensimmäisen vuoden jälkeen oli hyvä paikka tehdä ratkaisuja. Myöhemmin tutkintoa ei olisi kannattanut jättää enää kesken.

− Ihan välittömästi en ole saanut koulua vaihdettua tänne. Suunnitelmissa sen aloittaminen kuitenkin on, valotti Kaski.

Toisen polven kiekkoilijoiden kohdalla ainaiseina kirouksena on vertailu oman vanhemman suorittamiseen urheilijana. Oliwer Kaskikaan ei välty kuulemasta kysymyksiä siitä, onko Olli Kasken tyylissä mitään samaa.

− Olin niin pieni silloin, kun isä pelasi, etten pysty muistamaan sitä kunnolla. Kuulemani mukaan hän oli kova kahvaamaan, ja sitähän ei saa enää nykyään tehdä, naurahti nuorempi Kaski.

» Lähetä palautetta toimitukselle