Kari Lehtonen on paljon vartijana torstaina

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Tieto Suomen maalivahdista torstain puolivälieräottelussa on saapunut. Vastuun ottaa Kari Lehtonen, joka on jo unohtanut Ruotsi-ottelun lipsahduksen. Torstaistakaan ei kannata ottaa vielä murheita.

Moskovan lehdistökeskuksen suomalaisosioissa ei ole kahteen päivään juuri mistään muusta puhuttukaan. Kuka torjuu Suomen maalilla? Vielä tiistaina Erkka Westerlund yritti pitää asian tiukasti salassa.

Harjoituksissa on yritetty saada vihjeitä suuntaan tai toiseen. Norrena vai Lehtonen? Valistuneimmat olivat jo sitä mieltä, että vastuun saa Norrena.

Lopulta paavin valintaa lähennellyt salamyhkäisyyden verho raottui ja päävalmentaja Erkka Westerlund ilmoitti pelaavan maalivahdin.

– Lehtonen.

Aikaa valmistautua

Vaikka julkisuuteen asiaa ei ole kerrottu, pelaava maalivahti valittiin jo käytännössä Ruotsi-ottelun jälkeen. Maalivahdit saivat tiedon tiistaina.

– Asiasta keskusteltiin, mutta valmennusjohto oli kyllä tässä kohtaa yksimielinen. Lehtoseen luotetaan, Westerlund toteaa.

Päävalmentajan jälkeen Lehtonen asettuu median tentattavaksi. Varusteet pois saanut nuori mies on rauhallinen ja laskee jopa ajoittain leikkiä.

– Pari päivää on tässä aikaa ottaa rauhassa ennen peliä, kun tietää missä mennään. Tänään (keskiviikkona) ei tarvitse torjua mitään, se peli on vasta huomenna, Lehtonen naurahtaa.

Kun Lehtonen teki debyyttinsä SM-liigassa, hän oli vasta 16-vuotias. Mestaruutta hän oli torjumassa Jokereille 18-vuotiaana. Siihen aikaan jännitti enemmän.

– Nuorena sitä jännitti paljon, kun pelejä oli vähemmän ja oli nuorelle pojalle paljon paineita, niitä tuli muualta ja niitä loi itse. Pohjois-Amerikassa sitä on oppinut valmistautumaan niin, ettei käytännössä valmistaudu lainkaan. Ei siellä ole aikaa sellaiseen. Ei mulla ole tietoisesti edes mitään rituaaleja.

– Ja täällä pitää kulkea joukkueen mukana bussilla halliin, ei voi tulla silloin kun haluaa.

Puhe ja kysymykset kääntyvät urbaaniin legendaan, jonka mukaan Lehtonen Jokeri-vuosinaan käytti kuumemittaria ennen peliä varmistaakseen, että ruumiinlämpötila on oikea.

– Joo, jotain sellaista taisi joskus olla. Pelasin kerran kuumeessa ja tais tulla nollapeli, niin siitä jäi päälle sellainen. Se hävisi kuitenkin siinä kohtaa, kun tuli seuraava tappio.

Kun kysymykset alkavat koskettaa Lehtosen varaustilaisuudessa tekemää kuntotestiä, esittää maalivahti kainon pyynnön:

– Voitaisko puhua vaikka tästä pelistä?

Sopii.

Carolinan tyyppinen joukkue

Suomen seuraava vastustaja on USA. Yhdysvaltain joukkue on vuosien varrella nuorentunut ja modernistunut. Sen on huomannut myös Lehtonen.

– Ne yrittävät pitkiä syöttöjä, pelaavat vähän kuin Carolina. Siellä on aika monta pelaajaa Carolinasta.

Jenkkien uusin vahvistus on NHL-legenda J.P. Parisen poika Zach Parise, joka liittyy kisajoukkueeseen torstaina ja pelaa siis jo Suomea vastaan puolivälierissä.

Parise on New Jersey Devilsin ykköskierroksen varaus muutaman vuoden takaa. 21-vuotias nuorukainen on pelannut kaksi kokonaista NHL-kautta, joista viime kaudella syntyi 82 ottelussa 31 osumaa ja yhtä monta syöttöpistettä.

– Se on loistava vahvistus USA:lle. Pelasin sitä vastaan varmaan neljä kertaa, pari kertaa kohdattiin rankkareissa. Taitava pelaaja, ei anna koskaan periksi, Lehtonen arvioi.

Sekä Lehtonen että Fredrik Norrena torjuivat kolmessa ottelussa ennen puolivälieräottelua. Monet epäilivät, että Ruotsi-ottelun pelannut Lehtonen joutuisi penkille sen yhden lipsahduksen vuoksi.

Kyseinen lipsahdus maksoi Suomelle voiton, kun Lehtonen haparoi Johan Åkermanin vedon omaan maaliin. Sitä ei mies itse enää muistele.

– Ei sitä hirveästi ole pelin jälkeen mietitty, ei sille tilanteelle voi enää kuin nauraa. Sen on pystynyt unohtamaan, turha miettiä, kun ei se siitä miksikään muutu. Siinä pelissä oli kuitenkin 20 hyvääkin torjuntaa. Takaraivossa on, että vasta torstaina alkaa tosipelit. Silloin pitää antaa kaikkensa. Tärkeintä on, että Suomi pärjää.

– Kaverit kotipuolesta ovat kuittailleet siitä tilanteesta, mutta ei täällä kukaan. Ne varmaan luulevat, että otan asian raskaasti…

» Lähetä palautetta toimitukselle