Kapteeni Virkki luottaa joukkueeseensa − "Kesällä ollaan tehty paljon töitä"

MESTIS / Haastattelu
Anssi Virkki lähtee intoa täynnä uuteen kauteen.
Kuva © Timo Savela
Mestiksen runkosarjan alku alkaa olla käsillä ja kaikilla paikkakunnilla valmistaudutaan pelaamaan pisteistä. TUTOssa kolmannen kautensa aloittava puolustaja Anssi Virkki on valmis johdattamaan joukkueensa pitkälle. Jos tällä kertaa vaikka aina päätyyn asti.

Harjoituskausi on nyt taputeltu ja katseet suunnattu alkavaan runkosarjaan. Seitsemästä harjoituspelistä turkulaispoppoo sai kasaan neljä voittoa ja kapteeni Anssi Virkki onkin luottavainen joukkueensa kuntoon.

− Hyvin on sujunut. Ollaan hyvin pystytty pelaamaan kolmella ketjulla ja samalla ollaan saatu pidettyä ottelut myös tavallaan treeneinä. Ollaan huomattu myös, että meidän kuntopohja on kohdallaan, eli kesällä ollaan tehty paljon töitä, Virkki toteaa.

− Aina löytyy parantamisen varaa, mutta ei pelissämme ole mitään selkeitä ongelmakohtia. Pikku hiljaa kaikki asiat loksahtavat paikalleen, kun vietämme aikaa yhdessä.

TUTOn pakisto koki joitakin muutoksia kesän aikana, kun vanhoja nimiä lähti ja uusia nuoria nimiä tuli tilalle. Virkin sanojen mukaan turkulaisten puolustus on nyt mukava sekoitus uutta ja vanhaa.

− Mukana on muutama kokeneempi, jotka ovat olleet mukana jo muutaman vuoden ja tuntevat talon tavat. Sitten on uusia naamoja, jotka opettelevat vielä systeemiin mukaan, mutta ovat intoa tännä kuin ilmapallot.

Joukkueen rakennus ja hyvän yhteishengen ylläpitäminen alkavat jo kesällä, mutta myös harjoituspeleillä on iso rooli kiekkoperheen rakentamisessa. Rennolla suhtautumisella harjoituspeleihin on iso merkitys tässä prosessissa.

− Totta kai aina, kun laitetaan kypärän remmi kiinni, niin aikomus on voittaa, mutta harjoituspeleissä emme ole lähteneet pelaamaan vain tuloksesta. Kaikki bussimatkat ja muu yhteinen aika ollaan käytetty joukkueen rakennukseen, Virkki kertoo.

C-merkki rinnassa on kunnia-asia

Anssi Virkki on syntynyt, kasvanut ja kerännyt suuren osan kiekkokokemuksestaan Savonlinnassa. Vuonna 2014 pakki kuitenkin päätti vaihtaa maisemaa pidemmäksikin aikaa, ja Turku vaikutti hyvältä vaihtoehdolta.

− Ei siihen liittynyt mitään kummempaa dramatiikkaa. Valmistuin koulusta silloin ja kaipasin uusia tuulia. Kiekko-organisaationa TUTO oli Savonlinnaa edellä ja täällä taustat ja halli ovat ehkä hivenen parempia kuin Savonlinnassa, Virkki toteaa.

Savonlinnalla on kuitenkin edelleen erityinen paikka Virkin sydämessä, sillä kotihalliin palaamiseen liittyy edelleen paljon tunteita.

− Täytyy sanoa, että kyllä se edelleen ylimääräisen säväyksen peliin tuo. Normaalisti ihan tavallista runkosarjapeliä ei suuremmin jännitä, mutta pelit Savonlinnassa kyllä aiheuttavat vähän enemmän kutinaa ukkovarpaassa. Siellä kuitenkin tutut, sukulaiset ja ystävät ovat katsomossa ja itse heidän näkökulmastaan väärässä joukkueessa.

Pari täysimittaista ja pisterikasta kautta TUTOssa pelanneelle 27-vuotiaalle Virkille ehjänä pysyminen on ollut iso asia. Monet aikaisemmat kaudet ovat menneet pilalle loukkaantumisten takia.

− Täytyy nyt koputtaa puuta, että olen säilynyt ehjänä. Ehjänä pysymisessä saattaa olla taustalla se, että kun ikää on tullut lisää, niin ei mene enää pää edellä joka tilanteeseen. Itsesuojeluvaistoa on tullut lisää. Mutta moni loukkaantumisista oli vahinkotilanteita, olin vain väärässä paikassa väärään aikaan, Virkki toteaa.

Luottamusta kokenut pakki on saanut nauttia niin Savonlinnassa kuin Turussakin, sillä sekä SaPKossa että TUTOssa Virkki ollaan nähty joukkueen johtavana pelaajana. Tästä merkkinä Virkki saa kantaa rinnassaan C-kirjainta − ylpeydellä tietysti.

− Se on huikea osoitus valmennusjohdolta ja joukkueelta. He kokevat, että olen jonkinlainen johtava pelaaja niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Pystyn auttamaan joukkueen nuorempaa väkeä ja olemaan yhteyksissä valmennuksen kanssa. Toimin tavallaan välikappaleena valmennuksen ja joukkueen välillä.

Hyvillä mielin kohti uutta kautta

Mittavan uransa Virkki on luonut pääasiassa Mestiksessä. Miehen vyölle on kertynyt vain muutamia yksittäisiä liigapelejä muun muassa Ässissä ja Pelicansissa. Miksi läpimurto Liigaan on jäänyt tekemättä?

− Sitä on vaikea itse analysoida, mutta nuorempana, kun pelit lähti kulkemaan, niin loukkaantumiset katkaisivat sen. Tipahdin kyydistä, vuodet vierähtivät ohi, ja nyt alkaa olla sitä ikääkin jo.

Liigasta puhuttaessa ei voi sivuttaa suomalaisen jääkiekon eniten mielipiteitä jakavaa asiaa, sarjasysteemiä. Myös Virkki on huolestunut tilanteesta.

− Itse henkikökohtaisesti olen huolissani suomalaisen kiekon tilasta. Sarjasysteemi ei tue yhtään mitään tällä hetkellä. Se on heikentänyt tasoa Liigassa, nuorten Liigassa ja varmasti näkyy myös Mestiksessä, Virkki harmittelee.

TUTO on kaudesta toiseen kuulunut Mestiksen suurimpiin ennakkosuosikihin, kun puhutaan mestaruudesta. Turkulaiset ovatkin olleet lähes aina kärjen tuntumassa, playoff-paikka on ollut selvä jo joulun tienoilla ja pitkälle on päästy. Silti kausi tyssähtää aina pronssiin.

− Kahtena viime vuonna ollaan kuitenkin oltu 3−1-johtoasemassa, mutta lopulta hävitty sarja 4−3. Vaikea sanoa, mikä siinä mättää, mutta viime kaudella uskon, että bensa loppui kesken ja kuntopohja ei ollut mallillaan Hokkia vastaan.

Silti uuteen kauteen lähdetään aina puhtaalta pöydältä.

− Nyt meillä on tavallaan uusi valmentaja ja uudet kujeet. Vaikka Miika (Elomo) oli mukana jo viime kaudella, niin joukkue ei ollut hänen rakentama, Virkki toteaa.

TUTO koki muutoksia valmennuksessa viime kaudella juuri ennen pudotuspelien alkamista, kun Ismo Lehkonen sai väistyä ja päävalmentajaksi nimettiin Elomo. Miten valmentajanvaihdos yleensä otetaan vastaan?

− Se riippuu siitä, minkä tyyppinen vaihdos on kyseessä. Tässä tapauksessa ei ehditty oikein muuttamaan mitään, joten pelillisesti vaihdos ei haitannut. Toki valmentajanvaihdos voi tuoda lisäbuustia, mutta pahimmassa tapauksessa se voi olla huonokin juttu. Henkinen puoli tällaisissa muutoksissa on usein isommassa roolissa.

TUTO pääsee aloittaaan runkosarjan keskiviikkona kotihallissaan ja vastustajakin on heti alkuun mielenkiintoinen. Uusi Mestis-tuttavuus, Espoon Bluesin raunioihin rakennettu Espoo United saapuu Kupittaalle näyttäytymään.

TUTO pelasi kaksi harjoitusottelua espoolaisia vastaan voittaen molemmat. Anssi Virkin tunnelmat uudesta tuttavuudesta ovat kaksijakoiset.

− Heillä on kuitenkin paljon liigakokemusta, mutta toisaalta monikaan heistä ei ole ollut Liigassa isossa roolissa. Se näkyy pelaamisessa vielä ainakin tässä vaiheessa. He pelaavat vähän ajokoiramaista rouhijakiekkoa. Heillä on paljon taisteluhenkeä, mutta ei mitään älyttömän ylivoimaista kiekollista peliä, mitä ehkä niin kutsutulta liigatason jengiltä odottaisi.

Uuteen kauteen TUTO lähtee luonnollisesti uudella, entistä pirteämmällä asenteella. Viime kauden möhläyksiä pyritään paikkailemaan.

− Viime kausi jätti niin paljon taas hampaankoloon, kun kevät loppui lyhyeen. Pitkä kesä ollaan odotettu ja kieli pitkällä tulevaa keskiviikkoa odotetaan. Kesä on jääkiekkoilijalle ihan kivaa aikaa, mutta kyllä se tuntuu joka syksy mukavalta laittaa kypärän remmi kiinni, erkkaa mailaan ja mennä jäälle, Virkki päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle