Kapteeni Peltola: Pyrin olemaan joukkueen selkäranka

LIIGA / Haastattelu
Nähdäänkö Peltolalta lisää tuuletuksia myös pian alkavissa puolivälierissä?
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org

Aina yhtä hyväkäytöksisen ja lähes aina yhtä iloisen Jukka Peltolan olemuksesta huomaa, että tosipelit ovat ovella. Tapparalla on ollut viikon päivät aikaa palautua vaiheikkaan runkosarjan rasituksista ja harjoitella pudotuspelejä varten, joita ainakin Peltolan mukaan on tamperelaisleirissä jo odoteltukin.

- Fiilis on hyvä, tässähän niitä (pudotuspelejä) on odoteltu jo pidemmän aikaa ja harjoiteltu hyvin. Perjantaina päästään (vihdoin) pelaamaan!

Tapparan vastustajaksi puolivälierissä asettuu HIFK, joka selviytyi maratonottelusta ja sen myötä koko sarjasta Ilvestä vastaan voittajana viime sunnuntaina. Peltolan mukaan helsinkiläisten vaarallisuus piilee tulivoimaisessa hyökkäyspelissä.

- Kyllähän ne hyviä ovat hyökkäämään. Meidän pitää olla hereillä ja lähteä puolustuspelin kautta. Yhdenkään tilanteen ei saa antaa mennä "ohitse", HIFK iskee kyllä vastaan. Mitenkään älyttömästi en HIFK-Ilves –sarjaa seurannut, mutta sitä maratonmatsia katselin jonkin verran.

"Jokainen jätkä on toisen tukena, vaikka mitä tapahtuisi." 

Tapparassa jo yhdeksättä kauttaan pelaava Peltola uskoo puolustuspelaamisen nousevan ratkaisevaan rooliin myös sarjassa HIFK:ta vastaan.

- Sanoisin, että tässä keväällä jokainen sarja ratkotaan puolustuspelissä. Jos puolustus kestää niin paikkoja omienkin maalien tekemiseen tulee varmasti. Puolustuspeli on isossa asemassa.

- Lisäksi erikoistilannepelaaminen nousee varmasti vielä entistä suurempaan arvoon kun tasakentällisin peli on tarkempaa ja vääntävämpää.

Tapparan ehdoton vahvuus pian käynnistyvissä pudotuspeleissä on vahva joukkuepeli ja yhteistyö, joka kapteenin mukaan tarkoittaa Tapparassa käytännössä sitä, että jokainen homma kuuluu jokaiselle ja jos joku tekee virheen, niin se paikataan.

- Jokainen jätkä on toisen tukena, vaikka mitä tapahtuisi, kapteeni linjaa tiukasti.

Tapparalla takana vuoristoratamainen runkosarja

Reilu viikko sitten päättynyt runkosarja oli Tapparan osalta yhtä vuoristorataa. Syksy oli synkkä ja hätäisimmät olivat jo erottamassa päävalmentaja Jussi Tapolaa, mutta vuodenvaihteessa kaikki muuttui ja joukkueen kurssi kääntyi.

- Vuoristorata on varmaan paras sana kuvailemaan meidän runkosarjaa. Alkuun oltiin syvällä ja sitten lähdettiin siitä nousemaan. Lopussa oli pitkä pätkä nousujohteista peliä, saatiin paljon pisteitä ja nimenomaan voittoja. Pelin taso otteluiden sisällä heittelee edelleen, mutta jotenkin ollaan löydetty keino voittaa, analysoi paremmin "Jukina" tunnettu Peltola joukkueensa kuluvaa kautta.

Tapparan kurssin kääntymisen syitä on julkisuudessa puitu paljonkin ja tärkeimpinä tekijöinä esiin ovat nousseet valmennusjohdon ja pelaajien väliset sekä pelaajien keskenänsä käymät keskustelut. Myös Peltola toteaa pelillisen lukon auenneen keskustelujen kautta.

- Kyllä me pelaajien kanssa keskusteltiin paljon siitä, mitä pitää tehdä paremmin. Yhteistyö ratkaisee, se kun kaikki oikeasti tuovat itsensä tuonne kaukaloon. Sen jälkeen palaset vaan alkoivat loksua kohdalleen.

Peltolan oma kausi on ollut pitkälti samanlainen kuin koko joukkueen. Syksyllä oli hankalaa, mutta kevättä kohti mentäessä peli on löytynyt. Onko mies itse ollut toistaiseksi nähtyihin otteisiinsa tyytyväinen?

- Alkuun olisi pitänyt pystyä pelaamaan paremmin. Loppua kohti lähti itselläkin kulkemaan paljon paremmin. Jalka liikkuu ja mieli on kirkas, viime aikoina on ollut hyvä fiilis pelata. Runkosarjan loppupuoliskoon olen tyytyväinen.

Siitä huolimatta, että niin Peltolan kuin koko Tapparankin kausi on ollut toistaiseksi hyvin kaksijakoinen, on uhrautuvasta pelityylistään tunnettu mies nauttinut ajastaan kapteenina.

"Kapteenius on minulle todella suuri kunnia"  

- Hienoa aikaa on ollut. Kapteenius on minulle edelleen todella suuri kunnia, kuten heti kauden alkuun sanoinkin.

- Ehkä otin aluksi siitä itselleni jonkin verran paineitakin, mutta se tilanne on sittemmin rauhoittunut.

- Ihan samanlainen äijä minä olen kuin kuka tahansa muukin tuolla kopissa. Pelaamisen osalta on ihan sama onko siinä paidassa kirjain vai ei, jokainen äijä tekee niitä samoja hommia ja kaikki hommat kuuluvat kaikille, toteaa 27-vuotias Peltola.

Niin Peltolan itsensä kuin koko Tapparan joukkueen nousujohteista virettä on huomattavasti edesauttanut toisenkin ratkaisukykyisen ketjukoostumuksen löytyminen. Stephen Dixonin ja Antti Erkinjuntin kanssa viime ajat pelannut Tappara-kippari onkin silminnähden tyytyväinen ketjunsa kemiaan ja peliesityksiin.

- Meillä on tällä hetkellä aika hyvää peliä. Löydämme toisemme hyvin kentällä ja meillä on selkeät vastuut kuka puolustaa ja kuka hyökkää missäkin tilanteessa. Tiedetään missä kukin menee. Se, että olemme saaneet pelata samassa ketjussa jo jonkin aikaa, on ehdottomasti helpottanut asioita paljon.

"Odotan ihan rohkeasti sitä, että pystyn olemaan esillä tulostaululla"

Peltolalla on perjantaina alkavien pudotuspelien osalta joukkueen menestymisen lisäksi myös henkilökohtaisia odotuksia, jotka mies myös harvinaisen suoraan toi haastattelussa esiin.

- Odotan itseltäni kokonaisvaltaista pelaamista ja sitä että pystyn tekemään ihan mitä tahansa hommaa. Pyrin olemaan vähän niin kuin joukkueen selkäranka. Odotan myös ihan rohkeasti sitä, että pystyn olemaan esillä tulostaululla. Mikään muu ei tietenkään merkitse mitään kuin voitot, mutta odotan että pystyn auttamaan joukkuetta voittamaan myös siltä osin.

Tapparan joukkueessa on paljon arvokasta pudotuspelikokemusta jo vuosien ajalta, sillä muun muassa Peltolalla, Pekka Saravolla, Teemu Aallolla, Kristian Kuuselalla ja Josh Greenillä on vyöllään yhteensä satoja pudotuspeliotteluita. Suurin osa nykyjoukkueen pelaajista on ollut mukana todistamassa myös kahden edelliskevään finaalipettymyksiä.

Peltola kokee kahden edellisen kevään kokemukset kaksijakoisesti; toisaalta hyvinä, mutta toisaalta merkityksettöminä kokemuksina.

- Noh, viimeisimmästäkin on jo kohta vuosi aikaa että sieltä ei kauheasti kannata enää mitään kaivella. Mennään ihan vaan päivä kerrallaan ja nautitaan matkasta. Jos tässä yhtään alkaa miettimään tulevaa, edes seuraavaa vaihtoa tai erää, niin se ei auta yhtään. Pelataan vaan normaalia peliä ja pysytään hetkessä.

- Nälkä on kasvanut kyllä ja monella jätkällä on kokemuksia siitä mitä se oikeasti vaatii päästä niin lähelle. Mutta se vaatii vielä moninkertaisesti enemmän että pääsee siitä vielä eteenpäin. Kahden aiemman kevään kokemukset voivat olla meille etu, mutta täytyy tiedostaa, ettei asioissa voi harppoa yhtään eteenpäin.

Tappara-kapteeni näkee, ettei kokemuksella ole varsinkaan nopeasti eteen tulevissa pelitilanteissa juurikaan merkitystä.

- Kokemuksesta puhutaan paljon. Joissain tapauksissa se voi auttaakin, mutta ei se yksittäisissä tilanteissa juuri auta, teetkö maalin vai et. Asiat tapahtuvat kentällä niin nopeasti, että ratkaisut syntyvät vaistonvaraisesti. Toki jos se kokemus koulii tekemään hyviä ratkaisuja vaistonvaraisesti, niin sitten se on hyvä juttu. Pitkissä sarjoissa kokemuksen merkitys voi nousta enemmän esiin, ei siitä ainakaan haittaa ole.

"Loppukevennyksenä" Peltolalta udeltiin kumman kanssa mies lähtisi "mieluummin" nyrkkihippasille: HIFK:n takalinjoilla luutivan Matt Generousin vai Juha Metsolan maalinedustaa siivoavan Markus "Kanki" Kankaanperän?

- Kangen kanssa en lähtisi ainakaan kokeilemaan, kuului ylpeänä kapteenin merkkiään kantavan Jukka "Juki" Peltolan nopea vastaus.

Niinpä, kukapa sitä Liigan kaikkien aikojen jäähypörssikunkun kanssa tahtoisikaan alkaa hanskaamaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle