Kapteeni Fandul johtaa Latvian ylpeänä MM-kisoihin

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Vuonna 1992 Riikan Dynamosta Poriin siirtynyt Vjatsheslav Fandul on vuosien kuluessa kotiutunut suomalaiseen elämänmenoon ja liigakiekkoiluunkin, mutta joka kevät mies lähtee innokkaana ja ylpeänä edustamaan Latvian maajoukkuetta kansainvälisiin koitoksiin. Nyt miehellä on edessään toiset kisat maansa kapteenina.

Vjatsheslav Fandulin uran ensimmäiset vuodet vierähtivät vielä Neuvostoliiton sarjoissa. Silloin nuoret pelaajat saattoivat lähinnä vain haaveilla oman maansa edustamisesta tai ammattilaisurasta ulkomailla.

Neuvostoliitto kuitenkin kaatui ja monen haaveista tuli totta. Niin myös Fandulin. Leveämpi leipä ja parempi elämä löytyi Suomesta, ja tuli myös jokakeväinen mahdollisuus edustaa Latviaa. Fandul onkin kuulunut maajoukkueen vakiokalustoon itsenäistymisestä lähtien. Hänellä onkin rutkasti perspektiiviä vastata missä Latvian jääkiekko menee tällä hetkellä.

- Neuvostoliiton aikana jääkiekko oli vahva. Meillä oli edustusjoukkueen lisäksi farmijoukkue liigassa. Kun Neuvostoliitto kaatui, kaikki pelaajat yrittivät lähteä pois esim. minä lähdin Suomeen. Tällä hetkellä Latviassa on kolme ammattilaisjoukkuetta, mutta materiaali ei ole hyvä, eivätkä myöskään palkat, mies harmittelee.

MM-kisoihin Fandul ja moni muu Euroopassa tai Amerikassa ammatikseen pelaava saapuu siis maajoukkueensa avuksi innolla. Kisat ovat aina iso juttu ylipäätään koko Latviassa.

- Kun Latvian maajoukkue pelaa MM-kisoissa, on se aina urheilussa numero 1. Viime vuonna Turussa ja aikaisemminkin meillä oli 6000 – 7000 fania mukana. On todella hauska pelata. Aina, jos tulee vain kutsu, lähden maajoukkueeseen, koska maajoukkue on maajoukkue. Salt Lake Cityn olympialaiset olivat yhtä juhlaa minulle.

SM-liigassa Fandul ei ehkä aina ole ollut esimerkillisen joukkuepelaajan maineessa. Häntä ei ole välttämättä mielletty sen kategorian pelaajaksi, josta kapteenit yleensä valitaan, vaikkakin toki Suomessakin mies on takavuosina saanut patapaitaansa varakapteenin A:n rintaansa. Joka tapauksessa Curt Lindströmin valmennuskaudella Fandul on saanut toimia maansa itseoikeutettuna kipparina.

- Viime vuonna minusta tuli kapteeni. Pitää antaa joukkueelle esimerkkiä, koska kaikki katsovat, mitä kapteeni tekee. Periaatteessa täytyy tehdä tuplasti töitä.

Viime aikoina Latvian kiekkopiireissä on kuohunut, kun maahan ollaan mm. muutamien NHL-pelaajien toimesta puuhailtu kilpailevaa jääkiekkoliittoa. Lisäksi maalle vuodeksi 2006 myönnetyt MM-kisat ovat vakavasti uhattuna Riikan jäähallitilanteen vuoksi. Kapteeni Fandul kuittaa kuohunnat varsin ymmärtäväisesti.

- Irbe, Ozolinsh, Skrastins ja Zholtok pelaajat, jotka ovat pelanneet NHL:ssä ovat isoja tähtiä, joilla on aina ongelmia jääkiekkoliiton kanssa. Kun tulee NHL:stä maajoukkueeseen, odottaa samanlaatuista organisaatiota myös maajoukkueessa, eikä voi ymmärtää, että aina ei ole esim. teippiä, mailoja tai kiekkoja. Tottakai tuolloin kysytään jääkiekkoliitosta, mikä on homman nimi. Eivätkä tietenkään pelkästään NHL-pelaajat, vaan myös minäkin ja muut, jotka pelaavat Euroopan pääsarjoissa.

- Haluamme, että maajoukkueessa olisi samanlainen organisaatio, koska maajoukkue on numero 1. Kun Curre Lindström, joka on hyvä ja vahva valmentaja, tuli Latvian maajoukkueeseen, hän kysyi, mitä on tapahtunut. Koko organisaatio on hajalla. Curre yrittää tehdä parhaansa.

- Nyt on myös ollut puhetta Latvian 2006 MM-kisoista ja siitä, että Suomi tai Ruotsi yrittäisi saada ne. Riikassa ei ole vielä alettu rakentamaan jäähallia. Tällä hetkellä on joku 40 % todennäköisyys, että kisa pelattaisiin Riikassa, Fandul arvioi.

Salt Lake Cityn olympialaisia latvialaissentteri pitää yhtenä uransa tähtihetkenä. Hän muistelee mielellään suurten NHL-tähtien kohtaamista, ja samalla katseet kääntyvätkin jo seuraaviin olympialaisiin.

- Minulle tai muille kokeneille pelaajille NHL-tähtien kohtaaminen ei ollut ensimmäinen kerta, koska olemme pelanneet joka vuosi MM-kisoissa, mutta meillä oli puoli joukkuetta, joille se oli ensimmäinen kerta. Jätkillä oli silmät suurina. Olympialaisissa oli kuin juhlissa. Toivottavasti saan vielä pelata kaksi vuotta, että pääsen Torinon olympialaisiin, jos vain suinkin pääsen joukkueeseen.

Porissa on viime vuosina paljon spekuloitu Fandulin kansalaisuudenvaihdolla, mutta mies itse ei lämpene ajatukselle. Ei, vaikka se saattaisikin pelastaa työpaikan. Ainakin juuri tällä hetkellä näyttää siltä, että latvialainen Fandul ei pienentyvän ulkomaalaiskiintiön vuoksi Ässien ensi kauden miehistöön mahdu.

- No, kansalaisuudesta on puhuttu pitkän aikaakin. Halutaan, että jos haen Suomen kansalaisuutta, voin pelata kuin suomalainen pelaaja, En kuitenkaan halua hakea. Minulla on pysyvä oleskelulupa täällä. Jos hakisin Suomen kansalaisuutta, en voisi pelata maajoukkueessa. Haluan pelata vielä 2-3 vuotta maajoukkueessa. Torinon olympialaisten jälkeen mietin. Tällä hetkellä maajoukkue on minulle tärkeä asia. Sen ymmärtää kaikki, jotka on joskus pelanneet maajoukkueessa. MM-kisat ovat yhtä juhlaa, mies päättää ainakin tällä erää spekulaatiot suomalaistumisestaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle