Kannattajat nauttivat peleistä Pariisissa − paikallinen lätkätietämys aiheutti häpeää

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Nämä herrat ovat kotoisin Luzernista, Sveitsistä.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Pariisissa MM-kisat eivät katukuvassa sen liiemmin näy, mutta hallin edustalla parveilee pelipäivinä liki kaikkien lohkon maiden edustamia kannattajia.

MM-kisojen Pariisin-lohko lähti yleisön osalta melko hitaasti käyntiin, mutta loppua kohden Ranskaankin on virrannut jääkiekosta kiinnostuneita ihmisiä ympäri maailman. Suurimmat kannattajaryhmät ovat tulleet Tšekistä, Sveitsistä, Kanadasta − ja tietenkin myös Suomesta.

Sveitsiläiskannattajien porukka oli iloinen oman joukkueensa menestyksestä. Alppimaa on tällä hetkellä vahvasti tyrkyllä pudotuspeleihin.

− Turnaus on ollut hieno. Sveitsi on pelannut hyvin, vaikka tappioitakin on tullut. Sarjataulukko on meidän näkökulmastamme kovin yllättävää luettavaa, pohti neljän miehen muodostama joukko.

Sveitsin joukkueessa on muutama Pohjois-Amerikassakin mainetta niittänyt pelimies, mutta kannattajat ovat tykästyneet ykkösvahdiksi ohi Jonas Hillerin nousseeseen veskariin.

Leonardo Genoni on meidän suosikkipelaajamme. Myös Andres Ambühl on mahtava pelaaja, taustoittivat kannattajat.

Miehillä oli yllään paljon maan väreihin sopivaa vaatetusta, joten heidän kotimaastaan ei voinut erehtyä. Lieko kyseessä ollut lievä kielimuuri, mutta kysymys kotipaikasta ei ollut pala kakkua selvitettäväksi.

− Olemme Sveitsistä, eikö sitä huomaa, nauroivat herrasmiehet punavalkoisissa pelipaidoissaan.

Sveitsiläiskannattajat arvostavat konkari Ambühlia.
Kuva © Timo Savela

Lopulta tarkentavan utelun jälkeen myös tarkempi asuinsijainti löytyi.

− Kotikaupunkimme on Luzern. Harmiksemme tässä joukkueessa ei ole yhtään pelaajaa sieltä.

Pidemmästä retkestä ei ole kysymys, vaan nelikko lähtee takaisin kotiin haisteltuaan hetken kisahuumaa.

− Emme ole turnausta loppuun asti täällä, vaan lähdemme muutaman ottelun jälkeen takaisin kotiin.

Tšekki-faneja on miltei eniten Pariisin jäähallin liepeillä ja niin jäähallissa kuin sen ulkopuolellakin raikaavat kannatuslaulut ja -huudot. Ryhmä nuoria herroja on saapunut pääkaupungista toiseen katsomaan rakastamaansa lajia.

− Olemme kotoisin Prahasta. Tässä turnauksessa Michal Repik on ykkösmiehemme, sillä hän on pelannut Prahassa ja on sieltä kotoisin.

Sveitsiläisten tavoin nämäkään kisaturistit eivät jatka matkaansa kisojen huipennuksen näyttämölle Kölniin. Tarkoitus on kuitenkin käydä katsomassa useampi ottelu ennen paluuta Prahaan.

Repik on prahalaisten Tšekki-kannattajien suosikki.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net

− Tulimme lauantaina ja lähdemme takaisin keskiviikkona. Meillä on liput tähän lauantaiseen Tšekki-Ranska-otteluun ja tiistaille kolmen ottelun pakettilippu. Pakettiin kuuluvat ottelut Tšekki-Sveitsi, Norja-Valko-Venäjä ja iltaottelu Kanada-Suomi.

Kulttuurishokki oli melkoinen, kun tšekkiläiset saapuivat jäähallin kulmalla sijaitsevan hotellinsa eteen, ja kertoivat olleensa pettyneitä pariisilaiseen lätkätuntemukseen.

− Tulimme taksilla tänne. Kuljettaja kysyi, olemmeko tulleet katsomaan käsipalloa. Tämä on vähän häpeällistä. Kuten sinäkin, me olemme kiekkohullusta maasta kotoisin. Täällä ihmiset eivät tiedä kisoista mitään, eikä täällä ole mainoksia peleistä.

Tšekki on pelannut turnauksessa toistaiseksi melko hyvin, mutta yllätyksiäkin B-lohkon kamppailuissa on nähty. Tšekit toivottavat kaikenlaiset sensaatiot tervetulleiksi.

− Ranskan hyvä pelaaminen on yllättänyt meidät. Myös Suomen vaikeudet ovat mielenkiintoinen asia.

Omien takana seistään loppuun asti, mutta realismi iski myös näiden herrojen tajuntaan.

− Uskomme, että Tšekki etenee vähintään välieriin, pamauttivat kannattajat kuin yhdestä suusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle