Kalteva: "Mitään ei ole voitettu"

LIIGA / Haastattelu
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Mikko Kalteva tunnetaan pääosin puolustavana puolustajana. Lauantaina hänen ansioihinsa lukeutui myös onnistuminen toisessa päässä, kun Kalteva laukoi JYPin 2-0-johtoon.

Mikko Kaltevalle maalinteko ei ole kovinkaan arkipäiväistä, sillä keskimäärin hän on tarvinnut yhteen liigaosumaan noin 24 ottelua. Tähän sopivasti ottelu oli hänen 48. pudotuspelinsä ja maali uran toinen.

− Laukaus lähti niin hyvin ylämummoon, etten itsekään nähnyt että menikö se sisään vai ei. Hyvä näin että meni.

Kaltevan edellinen maali syntyi seitsemän vuotta sitten hänen pelatessaan Jokereissa.

− Pronssiottelussa se oli, Kalteva muistelee lopulta tappioon päättyneessä ottelussa syntynyttä osumaa.

JYPin ja Bluesin ottelusarjassa on toistaiseksi nähty seitsemän maalia: neljä ylivoimalla, kaksi tyhjiin ja yksi tasakentällisin. Tuon osuman teki juuri Kalteva.

− Se kertoo pudotuspelikiekosta. Tyypillisesti erikoistilanteet ratkaisevat paljon.

Viime vuonna Kalteva joutui jättämään pudotuspelit väliin. Se vain nostaa intoa pelata pelejä tällä kaudella.

− Tämähän on jääkiekkoilijan kulta-aikaa. Tähän ei tarvitse hakea motivaatiota.

JYP on vakuuttanut pudotuspeleissä erityisesti varmalla puolustuspelaamisellaan sekä tyhmien jäähyjen välttämisellä.

− Edelleen täytyy pitää pää kylmänä. Muutenkin pitää pelata samalla tavalla kuin tähänkin asti.

− Ei saa provosoitua Bluesin hyökkääjien toimista. Täytyy antaa takaisin, muttei kuitenkaan tyhmästi.

Lauantain ottelussa provosointi epäonnistui, kun Stefano Giliati sai rangaistuksen heti pelin alussa ja JYP iski ylivoimalla.

− Meillä on hyvä ylivoima, luotetaan siihen että rankaistaan niistä. 

Kaltevan maali syntyi toisen erän alkuvaiheilla.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com

Ottelusarjassa toistaiseksi vallinneeseeen tuomarilinjaan Kalteva on ollut tyytyväinen.

− On kiva, että he antavat pelata. Saa vastaanottaa taklauksia ja saa antaakin niitä.

Kalteva tietää kuitenkin kokemuksesta, että ottelusarja voi vielä kääntyä 2−0-tilanteesta. Seitsemän vuotta sitten Jokerit hävisi välieräsarjan johdettuaan 3−1 ja viime vuonna JYP venytti sarjan seitsemään peliin oltuaan jo 0−3-tappiolla.

− Mitään ei ole vielä voitettu eikä hävitty. Samalta viivalta mennään edelleen.

− Sarja ei ole ohi ennen kuin viimeinen vihellys kuuluu.

Bluesin ylivoima on ollut ensimmäisen kahden ottelun aikana vaatimatonta. Yksi osuma seitsemästä yrityksestä ja sekin tuli kakkosylivoiman toimesta.

− Alivoimalla sovitaan yhteisiä asioita ja katsotaan nauhoja. Kyllähän sitä Bluesin ylivoimapeliä on katsottu ja tiedetään pareja, ketkä pelaavat samaan aikaan.

Kalteva uskoo, että Blues muuttaa kuvioitaan, kun onnistumisia ei ole tullut.

− Hekin varmasti yrittävät uusiutua, joten aina pitää olla hereillä.

Pudotuspeleissä pelitahti on yleensä tiivis, mutta tällä kertaa lepopäiviä on kaksi ennen seuraavaa kohtaamista Jyväskylässä.

− Se on kyllä erikoinen tilanne. Otetaan kuitenkin huilipäivät vastaan ja lataudutaan viisaasti seuraavaan peliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle