KalPa-luotsi lyttäsi tuomarin: ”Olisivat sanoneet, että nyt turpa kiinni”

LIIGA / Haastattelu
KalPan Pekka Virta oli huolissaan omiensa turvallisuudesta ja tuomarien ammattitaidosta.
Kuva © Jarno Hietanen

Tappara-KalPa-ottelu eteni tasaisena viimeiseen erään asti. Tämän jälkeen meno muuttui villiksi niin kentällä kuin vaihtopenkilläkin.

KalPa murjoi itsensä nopeasti 6-2-johtoon kolmella nopealla maalilla. Ensin KalPan päävalmentaja Pekka Virta otti yhteen Tapparan päävalmentajan Jussi Tapolan kanssa aikalisänsä aikana. Tämän jälkeen huutia saivat tuomarit.

KalPan suuri lupaus Kasperi Kapanen sai ajassa 56.42 2+2-minuuttisen väkivaltaisuudesta. Virta suutahti tästä ja hankki itselleen 20 minuutin toimihenkilön pelirangaistuksen.

- Ei siinä minusta kovin vahvaa kielenkäyttöä ollut, mutta kai siinä sitten tuli pinna täyteen. Kymmenen minuuttia putkeen jäähyjä meille, kun tuo pikkupoika tuolla aloittelee jotain vastaan tappeluita. Ei puhuta paskaa, kyllä se ärsytti. Hyvä, että selvisi hengissä, Virta murjaisi sarkastisesti Kapasen rangaistuksesta.

Virta ei muistellut lämmöllä rangaistuksen antanutta päätuomaria Mikko Vannista.

- Jotain se siinä suuttui. On varmaan kauhean vihainen. Toivottavasti hänelle tuli hyvä fiilis illasta. Ja kertaakaan ei minua varoitettu ennen rangaistusta. Olisivat sitten sanoneet, että nyt turpa kiinni.

Isähahmo

Virta otti lehdistötilaisuudessa myös isähahmon roolin. Ajassa 55.30 otettu aikalisä oli KalPa-valmentajan mukaan varotoimenpide omien pelaajiensa suojelemiseksi.

- Voutilainen [Jukka] otti jo muutaman kerran niitin tuossa. Kerroin vaan aikalisällä, että pysykää kunnossa. En halunnut kenenkään putoavan.

- Meidän penkillä oltiin huolissaan. Voutilainen antoi viestin, ettei halua jäälle. Huippasi päästä.

Tapparan pelaajista Virta kohdensi vastuun KHL:n siirtyvän puolustajan Tuukka Mäntylän suuntaan.

- Kaikki sen näkee, miten hän taklaa. Enkä sano, että taklaa väärin, mutta voimakkaasti. Ehkä hän halusi lopettaa pelinsä näin.

» Lähetä palautetta toimitukselle