Kalle Kaijomaa osui pitkästä aikaa: "Ei se aina voi ohi mennä"

LIIGA / Haastattelu
Kaijomaan lavasta lähti pitkästä aikaa laukaus, joka painui maaliin asti.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Bluesin toinenkin ryöstöretki Raumalle oli onnistunut. Tomi Sallisen, Jussi Makkosen ja Philip McRaen lisäksi pistetilastossa paistatteli harvemmin valokeilaan edes vahingossa livahtava Kalle Kaijomaa. Miehen maali, sekä kaksi syöttöä auttoivat omalta osaltaan espoolaiset otteluvoitoissa 2-1-johtoon.

− Aikamoista vääntämistä nämä kaikki kolme ovat olleet. Ja tänäänkin, vaikka saatiin maaleja vähän enemmän, niin ottelu olisi voinut kääntyä kumpaan suuntaan vaan.

Näillä sanoilla alusti illan ottelun kuvaamista 29-vuotias Joensuun Jokipoikien kasvatti Kalle Kaijomaa. Eikä puolustaja täysin väärässä asian suhteen ollutkaan. Vielä ensimmäisessä erässä tilanne oli 1-2 vierasjoukkueen eduksi.

Vieraiden toisesta osumasta vastasikin Kaijomaa itse. Maalin jälkeisista riehakkaista tuuletuksista näki, että selästä tipahti jos ei apina, niin jonkun sortin elikko.

− Kyllä se nähtävästi niin menee, että kun tarpeeksi ampuu, niin joskus menee maaliin, kuittasi Kaijomaa, heittäen perään leveän hymyn.

Kaijomaan ensimmäiset pelit sarjassa olivat hivenen epävarmoja ja tuttu näky olikin, että Kaijomaa sähläsi kiekon hyökkäyssiniviivan päältä keskialueelle. Tällä kertaa kiekot kuitenkin pysyivät hyökkäysalueella ja ahkera ampuminen toi tulosta.

− Ei se aina voi ohi mennä. Sitä tässä on miettinyt, että jos 100 kertaa ampuu, niin joskus osuu.

Seuraavaksi joukkueet huilaavat päivän verran ja kohtaavat keskiviikkona Espoossa. Kaijomaa kieltäytyi kuitenkin kääntämästä katsetta liiaksi eteenpäin.

− Vedetään loppuveryttelyt, laitetaan jalat tästä lentokuntoon ja sillä sitten taas mennään.

Toistaiseksi sarjassa ollaan kuljettu vahvasti vierasjoukkueiden komennossa. Vaikka tässä sarjassa tämä tahti riittäisi espoolaisille jatkopaikkaan, olisi varmasti keskimääräistä hauskempaa juhlia voittoa kotiyleisön edessä. Kaijomaalla ei ole mahtisanoja kyseisen putken rikkomiseen.

− Se onkin vaikeampi juttu. Tuntuu, ettei tässä ole niin suurta etua kotona pelaamisesta.

− Oikeastaan se on ihan sama missä pelataan. Pienet asiat ratkaisevat.

» Lähetä palautetta toimitukselle