Kaamos ei Tarkkia masenna: "Esitykseni ovat tasaisia"

LIIGA / Haastattelu
Tarkin räpyläkäsi oli jälleen kovalla koetuksella.
Kuva © Jouko Kylmäoja, http://www.kylmaoja.net
JYP ei ollut Ässiä vastaan parhaimmillaan, mutta onnistui silti nappaamaan kolme pistettä. Voiton suurin mahdollistaja oli JYPin tolppien välissä, sillä Tuomas Tarkki piti useaan otteeseen jyväskyläläisjoukkuetta pystyssä.

Hippoksen tistai-illassa joukkueiden perinteiset roolit kääntyivät käytännössä päälaelleen. JYP jäi varsin epätavalliseen tapaan vastaanottajan rooliin, sillä Ässät painoi jatkuvasti kovaa päälle. Tuomas Tarkki ei löytänytkään ottelusta juuri muuta hyvää kuin voiton tuomat kolme pistettä.

− Hukkasimme liikaa kiekkoja keskialueella ja vastustajan pelaajia omalla alueella. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta onneksi ei käynyt huonosti.

Ässien pelisuunnitelma oli varsin yksinkertainen, sillä vierailijat pyrkivät jatkuvasti toimittamaan kiekkoa maalille. Mike Hedden onnistui ohittamaan Tarkin avauserässä Aleksi Saarelan komean esityön jälkeen. Tuon jälkeen Tarkki ei enää ollut ohitettavissa.

− Alussa oli vähän ongelmia päästä peliin mukaan. Minulle ei tullut kunnollisia laukauksia, vaan enemmänkin pomppivia kiekkoja.

− Osattiin kuitenkin varautua siihen, että Ässät heittää jatkuvasti kiekkoa maalille. Sen jälkeen he pyrkivät saamaan kiekkoja sisään maalinedustalta, Tarkki sanoi.

Varsinkin toisessa erässä Tarkki oli merkittävässä roolissa, kun Ässille tarjoutui useita mahdollisuuksia ylivoimalla. Tarkilta ei vaadittu huikeita koppeja, mutta perusvarmaa työskentelyä niidenkin edestä. Kun Tarkki pääsi toisessa erässä paremmin pelin mukaan, edes irtokiekot eivät tuottaneet paniikkia.

Mitä kautta Tarkki sitten pääsi peliin mukaan?

− Ei siihen tarvitse aina mitään isoa, jos töitä riittää. Kun itseluottamus on kunnossa, tuntuu että pystyy oman hommansa hoitamaan, Tarkki tuumasi.

34-vuotiaalla maalivahdilla on riittänyt tällä kaudella hommia. Kuluvalla kaudella Tarkille on kerääntynyt jo 29 ottelua, mutta taso ei ole notkahtanut missään kohtaa. Jyväskyläläisten onneksi Tarkilla on myös potentiaalinen tuuraaja Sami Rajaniemen muodossa.

Kaamosmasennus tai peliruuhkan aiheuttama väsymys eivät siis ole päässeet yllättämään Tarkkia.

− Välipäivinä pystyy huoltamaan kehoa sillä tavalla, että pelipäivänä on täydessä kunnossa. Henkinen lataus on tärkein, sillä se ei tule itsestään.

− Olen kuitenkin esiintynyt tasaisesti. Ajatuksen lipsumisen tunnistan, kun alkaa mennä helppoja maaleja, Tarkki pohti.

» Lähetä palautetta toimitukselle