Kärpät voitti Tapparan viimeksi syyskuussa - "Oliko semmoinenkin tilanne?"

LIIGA / Haastattelu
Kärppien päävalmentaja oli haluttua tavaraa toisen finaalipelin jälkeen.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Kärpät kävi tasoittamassa ryöstöretket perjantaina. Jatkoerässä ratkaistu ottelu päättyi Kärppien eduksi lukemin 3-2, kun Tapparan 2-0-johtoasema ei pitänyt kahta erää pidemmälle.

Kahden erän eli 40 minuutin jälkeen näytti siltä, että Tappara veisi toisenkin finaalipelin, mutta Kärpät ei luovuttanut. Kolmannessa erässä vierasjoukkue tasoitti ja jatkoerässä paineli ohi. Molemmat finaalisarjan ottelut ovat päättyneet samoihin lukemiin, ensimmäiseen jatkoerään ja vierasjoukkueen voittoon.

Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki oli sitä mieltä, että paikat olivat perjantaina heidän.  

− En tiedä miksemme heti olleet skarppina, mutta paransimme heti ensimmäisen erän puolivälin jälkeen. 5-5-peli oli nyt sillä tasolla millä pitääkin. Paikat olivat selvästi meille tänään. Siinä olimme ensimmäisessä finaalissa kaveria jäljessä.

− Toinen erä oli tosi hyvä, vaikka emme saaneet maalia. Juha Metsola otti loistavia torjuntoja. Jäähyjä otamme vähän liikaa, viisi kakkosta, kun normaalisti ollaan otettu kaksi. Sitä pitää parantaa.

Finaalisarjan tasoitus on aina kova juttu. Tasaiset joukkueet ja vuorotellen voittamiset enteilevät pelien jatkuvan aina seitsemänteen kohtaamiseen asti.

− Hieno nousu ja jatkoerässä oli se meininki, että halutaan voittaa ja mennä. Tärkeä kiinniotto.

− Meillä oli nouseva trendi. Pelasimme hyvän kakkos-, kolmos- ja jatkoerän. Kaikki olivat tänään hyviä, ja hienoa, että saimme kapteenin takaisin.

"Jätkät tietävät miten nämä hommat menevät ja ohjelman"

Kärpiltä Joonas Kemppaisen vetämä ketju on ollut pääosassa, mutta tänään nousi ykkösketju parrasvaloihin.

− Ben Maxwell, Ivan Huml ja Mika Pyörälä ovat tehneet kovasti hommia ja välillä kun ei kulje, niin ei se helppoa ole pelaajallakaan. Kova halu niillä on. Hienoa, että saivat onnistumisia.

Kolmas finaalitaisto on lauantaina kello 16, mutta Marjamäki ei ole huolissaan joukkueensa palautumisesta.

− Jätkät tietävät miten nämä hommat menevät ja ohjelman. Meillä on kaikki tiptop-hoidettu ja otetaan toi tunne tuolta kopista mukaan, niin kaikki on kello 16 valmista.

Kärpät voitti Tapparan viimeksi syyskuussa. Jonkinlainen piano saattoi siis tipahtaa pelaajien ja valmentajan harteilta voiton myötä, vaikka tilanne tuli Marjamäelle yllätyksenä.

− Oliko semmoinenkin tilanne? 

− Kieltämättä Hakametsä on ollut meille vaikea paikka. Hyvä, että saatiin ryöstö hoidettua, kun Tappara hoiti sen tuolta Raksilasta, vastaa Marjamäki.

» Lähetä palautetta toimitukselle