Kähkösen kausi meni käsikirjoituksen mukaan

MESTIS / Haastattelu
Kaapo Kähkönen oli läpi kauden TUTOn tärkeimpiä pelaajia.
Kuva © Timo Savela
Nuori veskarilupaus Kaapo Kähkönen saapui Espoon Bluesista TUTOon lainalle kaudeksi 2014-2015. Nuorukaisen kausi meni kaiken kaikkiaan lähes täydellisesti ja pokkasipa Kähkönen kevään Mestis-gaalassaristeilylläkin peräti kolme pystiä.

− Mukava risteily on ollut kaiken kaikkiaan, vaikka tuo Mestis-visa menikin ihan penkin alle, naurahti parhaan maalivahdin, vuoden tulokkaan ja All Stars -maalivahdin palkinnot napannut Kaapo Kähkönen.

Takana on pitkä kausi ja palkinnot tulivat varmasti ihan oikeaan osoitteeseen. Päällimmäisenä mielessä ovat TUTOn pudotuspelit, jotka sujuivat hieman ailahtelevasti, mutta mukaan mahtui myös loistavaa kamppailua. Hankaluuksista huolimatta Kähköselle jäi hyvä mieli kevään kovista peleistä.

− Loppujen lopuksi ei jäänyt mitään hampaankoloon ja suurin osa peleistä oli hyviä. LeKiä vastaan nousimme 3−1-tilanteesta ja onnistuimme haastamaan KooKootakin kovaa.

− Pudotuspelien loppupuolella itselleni tuli harmillinen sairastuminen ja tipuimme seitsemännessä pelissä. Kuudennen pelin KooKoo-sarjassa olin vielä vähän toipilaana, kun en ehtinyt varsinaisesti viettää yhtään kuumeetonta päivää. Kyllähän kuume vaikuttaa pelaamiseen, mutta onneksi se oli vain sen yhden pelin ajan, Kähkönen toteaa.

TUTOn kohdalla molemmat pudotuspelisarjat menivät aina viimeiseen peliin asti, vaikka LeKi-sarja olikin vähällä päättyä ennen aikojaan. Hyvällä hengellä turkulaisjoukkue tarpoi kuitenkin läpi kevään pelien.

− Pelasimme hyvin joukkueena emmekä missään vaiheessa lopettaneet pelaamista. Meillä oli hyvä henki päällä koko ajan, veskari kiittelee joukkuetovereitaan.

Kaiken kaikkiaan Kähkösen lainapesti TUTOssa oli onnistunut ja nuori veskari kokeekin saaneensa siitä irti kaiken mitä halusikin.

− Tämä kausi meni aikalailla käsikirjoituksen mukaan enkä paljon parempaa olisi voinut tästä edes toivoa. Tämän myötä koen olevani valmiimpi myös Liigaan ja ottamaan siellä isompaa roolia. Siinä onkin taas kova tavoite ensi kaudeksi.

Viime syksynä Turkuun saapunut Kähkönen lähti kauteen TUTOn kakkosvahti Kimmo Meriläisen kanssa samalta viivalta, mutta jo melko varhaisessa vaiheessa alkoi veskareiden välille muodostua selkeä työnjako: koko kauden aikana Kähkönen torjui maalilla 60 pelin verran.

− Lähdimme Meriläisen kanssa kauteen hyvin tasaisista asetelmista ja molemmille oli tarjolla mahdollisuuksia. Vastuu alkoi pelien edetessä pikku hiljaa kääntyä minulle, ja mikäs siinä oli pelatessa, kun pelit kulkee. Ei vastuu kovin suurena yllätyksenä tullut, sillä olin kuitenkin treenannut todella kovaa ja vastuutahan tänne tulin juuri hakemaan, Kähkönen muistelee.

− Kaikkihan joukkueessa kilpailevat pelipaikoista keskenään. Valmentaja kun sen loppujen lopuksi päättää kuka pelaa, ei pelaajille jää aikaa riidellä peliajasta. Aina Meriläisen kanssa kuitenkin tsemppasimme toisiamme.

Vastuun lisäksi MM-kisoja ja maaleja

Onnistuneen TUTO-kauden lisäksi Kähkönen pääsi joulun jälkeen pyörähtämään myös nuorten MM-kisoissa Kanadassa. Valitettavasti TUTO-veskari ei kuitenkaan saanut torjuntavastuuta turnauksen aikana. Kokiko nuori vahti matkan aina Kanadaan asti turhauttavana, kun toimenkuvaan kuului lähinnä penkin lämmittämistä?

− Sekin varmaan riippuu lähinnä siitä, mikä paikka on kyseessä. Jos pelit olisi pelattu jossain keskellä Siperiaa, niin ehkä silloin peliajan puute olisi turhauttanut, Kähkönen naurahtaa.

− Kyllä tiesin sen, etten pääse siellä peliäkään pelaamaan. Lähdin sinne sillä asenteella, että pääsen paljon treenaamaan ja olen sitten valmiina, jos apua olisi tarvittu.

Oikealla asenteella Kähkönen sai lopulta matkasta paljon irti. Innostavassa jääkiekkoympäristössä voi oppia paljon uutta, vaikka peliminuutteja ei kertyisikään.

− Oli se kuitenkin todella mahtava kokemus. Halli oli aina täynnä ja pääsin näkemään Suomen pelien lisäksi vielä muidenkin maiden pelejä. Pidin sitä lomana, jonka aikana pääsi hyvin treenaamaan ja sain paljon vinkkejä omaan pelaamiseeni.

− Totta kai pelaaminen olisi ollut mukavaa, mutta kyllä maalivahtivalmentaja Miikka Kiprusoffin kanssa pelien seuraaminen opetti lähes yhtä paljon kuin itse pelaaminenkin, Kähkönen kertoo.

Peliajan puuttuminen vuodenvaihteen MM-kisoissa korvautui myöhemmin keväällä melko herkullisella tavalla: ensin Kähkönen taiteili maalin KooKoon verkkoon ja myöhemmin hän toisti temppunsa U19-maajoukkueessa.

− Aikamoinen suonenvetohan se oli, että niin lyhyen ajan sisään sain tehtyä kaksi maalia. Voi olla, että tuleva kausi on sitten vähän kuivempi, Kähkönen naurahti.

− Kyllä maalia aina yritän, jos siihen vain on mahdollisuus, esimerkiksi sellaisissa peleissä, joissa aivan lopussa on maalin tai parin ero. Helpointahan se tietenkin on vetää silloin, kun linjalla ei ole ketään muuta pyörimässä.

Kähkönen on jo aloittanut kesäharjoittelut Bluesin edustusjoukkueen kanssa ja ensi kaudella kiikarissa on kokemuksen kerryttäminen myös Liiga-kaukalossa.

− Espoossa on ensi kaudella tarkoitus ottaa roolia ja Bluesista lähden hakemaan peliaikaa. Sitä ei kyllä tälläkään kertaa tietenkään ilmaiseksi tule, eikä mistään koskaan voi varma, mutta tavoitteena olisi pelata yhtä hyvin kuin Mestiksessä, Kähkönen päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle