JYPin pistehait palasivat varjojen mailta: "En halunnut jäähyväisiä"

LIIGA / Haastattelu
Eric Perrin ja Tuomas Pihlman tuulettivat kahta maalia.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
JYP ei suostunut tyytymään pronssiotteluun, vaikka se olikin jo ahdistettuna ahtaaseen nurkkaan. Yksi tärkeimpiä asioita JYPin voiton kannalta oli ykkösketjun Eric Perrinin ja Tuomas Pihlmanin herääminen myös pisteiden muodossa.

JYP käytti omat paikkansa tehokkaasti hyväkseen, ja venytti sarjan ratkaisun maanantaille seitsemänteen otteluun. Isännät joutuivat vielä päätöserässä hurjaan pyöritykseen, mutta tällä kertaa JYP kesti loppuun saakka.

− Voitto on aina voitto, se on ainoa laskettava asia pudotuspeleissä. Pitää olla todella tyytyväinen, mietti JYPin Tuomas Pihlman.

Pihlman itse kuului hurrikaaniryhmän suurimpiin sankareihin, kun hyökkääjä iski kaksi maalia. Edellisissä kolmessa ottelussa ilman maaleja jääneelle Pihlmanille onnistumiset olivat iso asia, vaikka haastattelussa hän olikin vaatimaton.

− Toki nämä olivat hienoja onnistumisia. Mutta olen aina sanonut, että pudotuspeleissä joukkueen onnistumiset ovat tärkeämpiä.

− Tuollaisissa tilanteissa vain pitää tietää, että yrittääkö tehdä maalin vai saada aikaiseksi irtokiekon.

Pihlman iski 3−1-maalin toisen erän avausminuutilla. Tuon jälkeen hallinta siirtyi Kärppien näppeihin. JYPin pelaajat alkoivat näyttää hetkittäin melko väsyneiltä, mutta hetkittäin vauhtia tuntui olevan hieman liikaakin. Jyväskyläläisten pelaamista kuvastivat lukuisat huolimattomuusvirheet erityisesti puolustusalueella.

Tällä kertaa virheet eivät kuitenkaan käyneet JYPille kohtalokkaiksi. Kausi jatkuu maanantaina Oulussa, eikä panoksena ole enempää tai vähempää kuin paikka loppuotteluihin.

− Sehän tässä on koko ajan tiedetty, että yksi voitto pitää Oulusta hakea loppuotteluihin päästäkseen. Nyt se pitää ottaa maanantaina, Pihlman sanoi.

− Jalat kyllä jaksavat, kun pää vain on mukana.

Perrinin joutsenlaulu antoi odottaa itseään

Ottelussa yksi pelaaja eli selvästi todella isolla tunteella. Tappio olisi varmistanut sen, että Eric Perrin olisi nähty viimeistä kertaa Hippoksella JYP-nutussa.

− En halunnut näistä jäähyväisiä. Tarkoituksena oli koko ajan venyttää sitä hetkeä eteenpäin, Perrin myönsi.

Hurrikaaniryhmän kapteeni näki voittoon selvät syyt. Läpi sarjan Kärppien hiukset ovat huvenneet suurinta vauhtia sillä hetkellä, kun JYP on saanut karvauspelaamisensa oikeaan rytmiin.

− Halusimme hallita ottelua ja antaa painetta. Onnistuimme siinä hyvin, Perrin kertasi.

− Jos haluamme edetä loppuotteluihin, meidän täytyy jatkaa samalla kaavalla myös Oulussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle