Jussi Makkonen: ”Sama vaatimustaso edelleen”

LIIGA / Haastattelu
Jussi Makkonen ketjunsa kanssa on saanut tehoja aikaan kuluneella kaudella.
Kuva © Mikko Ruohola mikko@ruohola.org
Ässien Jussi Makkonen jatkoi pisteputkeaan torstaina Ilvestä vastaan. Niin konkarin kuin patapaitojenkin kausi on piristynyt vanhetessaan. Tuskastumista ei silti ole ollut ilmoilla.

Porin Ässiin ilmestyi keväällä pitkän linjan ja monen joukkueen liigakonkari. Huhtikuussa Ässät tiedotti solmineensa sopimuksen Jussi Makkosen kanssa. Mielipiteet ailahtelivat laidasta laitaan, ex-maalipörssin voittajasta jäähdyttelijään.

Vaan nyt ovat kansan mielipiteet muuttuneet täysin yksimielisiksi. Ässien seilatessa neljän ottelun voittoputkessa on Makkonen pusertanut itselleen viiden ottelun pisteputken. Konkarisentteri on vaatimattoman maltillinen omasta vireestään.

− Ai olen pisteputkessa? No onhan meillä paikkoja ollut alusta asti, mutta hyvä, kun olemme nyt saaneet kiekkoja sisään. Ei ole ollut tuskastumista missään vaiheessa, Makkonen hymähti.

Pistevirettään Makkonen selittää ketjun hyvällä yhteispelillä. Turkulaisen Makkosen laidalla viilettää tuttu mies Espoosta, Ville Korhonen ja Kärpistä Poriin siirtynyt yllättäjä Simon Suoranta.

− On kyllä löytynyt hyvä sävel ketjukavereiden kanssa, ässäsentteri ylisti.

Makkosen mukaan Ässien vire lähtee puolustuspäästä. Sen todistavat myös tilastot. Patanutut ovat päästäneet vain viisi maalia neljän ottelun voittoputken aikana.

− Ollaan parannettu puolustuspeliä alkukaudesta. Omiin ei ole mennyt ja olemme tehneet tarvittavat maalit. Uudella joukkueella kestää aina tottua pelaamiseen, mutta parannettavaa on edelleen, Makkonen summasi.

Ässien nimellistä ykköskenttää johtava Makkonen kertoo myös, että kurssin kääntämiseen ei tarvita ihmetemppuja. Samoissa kaavoissa pysyminen alkaa tuottaa hedelmää, kuten viimeaikaisista otteista voi huomata.

− Emme ole muuttaneet mitään. Olemme pelanneet samaa kiekkoa alusta asti. Ei tämä ole mitään ihmetemppuja vaatinut. Jos jokin on muuttunut niin se, että olemme pelanneet paremmin, Makkonen naurahti.

Makkonen on yksi Ässien päävalmentajan Jyrki Ahon luottopelaajista. Parin keskinäinen tarina alkoi jo kaudella 2009-10 JYPistä, johon Makkonen siirtyi kesken kauden. Aho oli silloin JYPin apuvalmentajana. Makkonen tietää kyllä, mihin rooliin on Poriin tullut.

− Tutut kuviot itselle ja sama vaatimustaso, ei mitään yllätyksiä. Itse tiedän, mitä se on ollut ja yritän näyttää sitä harjoituksissa ja kentällä. Yritän auttaa nuoria pelaajia, joita on noussut kesän aikana ryhmään, Makkonen selitti.

Maita, mantuja ja monia seuroja kierrellyt Makkonen on tykästynyt Porissa etenkin ihmisiin. Kokemusta Makkoselta on kertynyt kuudesta Liiga-joukkueesta, Ruotsin liigasta, KHL:stä, ja vauhtia on jopa haettu Valko-Venäjän liigasta.

− Olen viihtynyt todella hyvin Porissa. Puitteet ovat Suomen parhaimmat, ja yleisö on todella upea. Ihmisten jääkiekon seuraaminen ja kiinnostus lajia kohtaan ovat todella huippua. Ihmiset tuntuvat aina tietävän, mitä tapahtuu. Ilman näitä ihmisiä ei pelaaminen olisi näin siistiä, Makkonen kehui.

» Lähetä palautetta toimitukselle