Juntunen nauttii taas jääkiekosta

MESTIS / Haastattelu
Henrik Juntusen kadonnut peli-ilo löytyi alasarjoista. Nyt laitetaan kaikki likoon Mikkelin Jukureiden puolesta ja keväällä katsotaan mihin tie taas mahdollisesti vie.

Mikkelin Jukureiden laitahyökkääjällä Henrik Juntusella on komeat meriitit Mestikseen. Oulun Kärpissä mies on voittanut kaksi liigamestaruutta ja
yhden hopean. Nuorten MM-kisoista tilillä on kaksi pronssia, lisäksi listalta löytyy myös NHL-varaus, kun Los Angeles Kings varasi miehen vuonna 2001, numerolla 83.

– Kaveriporukalla olimme viettämässä juhannusta, kun puhelimeen tuli tieto varauksesta. Itselleni oli täysi yllätys, mikä seura minut varasi, Juntunen muistelee.

Varauksen jälkeen hän kävi joukkueen leirillä ja seura tarjosi mahdollisuutta tutustua rapakon takaiseen pelityyliin AHL tai junioriliigassa. Juntunen valitsi kuitenkin SM-liigan ja Kärpät.

– Turha on jälkikäteen miettiä oliko ratkaisu oikea vai väärä. Hienoa oli päästä silloin mukaan Kärppiin ja kokemaan sikäläisen kiekkoilun uutta nousua vaikeiden vuosien jälkeen. Silloin en ehkä osannut arvostaa
mestaruuksia, kuten nyt, hän puhelee.

Kadonneen motivaation metsästys

Nuorten maajoukkueen pelipaidan Juntunen on pukenut päälleen noin 50 kertaa. Joukkuekavereina olivat silloin muun muassa Tuomo Ruutu, Jussi Jokinen, Joni Pitkänen ja Valtteri Filppula. 20-vuotiaiden Kanadan MM-kisojen muisteleminen saa kokeneen pelaajan yhä innostumaan.

– Onhan siellä hieno kulttuuri. Kisoista oli tullut luettua juttuja, mutta tapahtuman suuruutta ei osaa edes kuvitella, ennen kuin kokee sen. Televisiosta tulee jatkavasti ohjelmaa kisoista, sekä vanhoja kisakoosteita ja vaikka siellä on vastakkain eurooppalaiset joukkueet, niin katsomo on täynnä, Juntunen fiilistelee vuoden 2003 tapahtumia.

SM-liigassa tilillä on noin 350 peliä. Kärppien lisäksi tutuiksi tulivat Tampereen Ilveksen ja Rauman Lukon pelipaidat. Viimeisin liigakausi on kaudelta 2007-08 Lukosta, jonka jälkeen mies haki uutta vauhtia
Suomi-sarjasta Oulun K-Laserin riveistä.

– Kauden jälkeen innostus pelaamisen katosi ja halusin rauhassa miettiä jatkoa. Olin kesät aina mennyt joukkueen mukana, joten oli hyvä saada hiukan omaakin aikaa ja mennä omien aikataulujen mukaan. Oulusta sain peli-ilon takaisin ja kaudesta jäi erittäin positiivinen fiilis, #29 kertaa liigavalojen vaihtumista muutamaa sarjaporrasta alemmaksi.

"Ei kukaan koskaan tahallaan huonosti pelaa"

Mestiksen tasoon paljon kiertänyt pelaaja on tyytyväinen. Sarjan tasaisuus saa myös Juntusen kiitokset.

– Tasainen sarja, jossa riittää vauhtia ja tilanteita. Erot joukkuiden välillä ovat todella pieniä ja selvää suosikkia ei ole kevättä ajatellen. Pleijarit ovat kuitenkin oma maailmansa, joihin on hyvä lähteä haastajana,
arvioi Juntunen jo kevään mahdollisia pudotuspelejä.

Juntunen on haastatteluhetkellä Jukureiden maalipörssin kärjessä 11 maalilla. Monien muiden pelaajien tapaan, myös Kärppä-kasvatti on saanut rankkaakin kritiikkiä otteistaan kauden aikana, kuten Juntunen sanoo ei kukaan koskaan tahallisesti pelaa tarkoituksella huonosti.

– Kausi on pitkä, joten hyviä ja huonoja jaksoja tulee kaikille pelaajille. Taustalla saattaa olla myös vammoja ja sairauksia, mutta ei kaukaloon mentäessä kukaan tarkoituksella lyö hommaa lekkeriksi. Arvostelu kuuluu lajiin, enkä itse kritiikkiä seuraa, mutta välillä tuntuu, että jokainen arvostelija voisi laittaa luistimet jalkaan ja tulla kokeilemaan hommaa jäälle, Juntunen pyörittelee.

26-vuotiaalla hyökkääjällä on iän puolesta vielä paljon pelivuosia jäljellä. Juntunen etenee kuitenkin rauhassa, eikä vaivaa tulevalla päätään.

– Mennään kausi kerrallaan. Nyt pelataan täällä ja yritetään auttaa Jukureita eteenpäin. Katsotaan sitten keväällä mihin tie jatkossa johtaa, hän kuittaa.

Valmentajana, saati sitten tuomarina raamikasta hyökkääjää tuskin tullaan näkemään uran jälkeen.

– En vain osaa nähdä itseäni tyyppinä, joka sopisi valmentajaksi ja vielä vähemmän tuomariksi, fyysisestä pelityylistään tunnettu Juntunen naurahtaaa.

Mikkelissä pohjoisen mies on viihtynyt hyvin. Suuria ja kirkkaita valoja Göteborgissa Ruotsissa syntynyt kiekkoilija ei kaipaa ympärilleen.

– Ei itselleni ole väliä onko kyseessä muutama tuhat asukasta vai isompi metropoli. Täälläkin on joukkueellinen hyviä jätkiä, joiden kanssa aika kuluu hyvin.

Loppuun pelikaverin vihjaama kevennys ja toive kuulla muutama lause mystistä ”godi languageta”, eli mitäs tässä on takana?

– Pelikonsoleita tulee harrastettua ja siellä on sotapeli, jossa on oma kielensä. Nyt ei tule mitään lausetta mieleen, sillä pelissäkin ne tulevat tunteella, Juntunen naureskelee.

» Lähetä palautetta toimitukselle