Meriittilistalla muutama ottelu nuorten maajoukkueessa, kohtuullisia kausia HIFK:n junioreissa, kuusi Mestis-ottelua – ja kolme kautta USA:n yliopistosarjassa sekä yksi kausi AHL:ssä.
Juha Uotilan CV ei ollut viime kauden jälkeen hullumpi, mutta harvalla Suomessa oli käsitystä siitä, miten Uotila, 24, voisi pärjätä SM-liigassa. Tuskin oli puolustajalla itselläkään.
– Melko sekava oli viime syksy ja kevät, ja toivottavasti ei enää tarvitse vastaavaa kokea. Pelipaikkaa etsiessä moni seura ilmoitti kyllä kiinnostuksensa, mutta en tiedä, kuinka totisesti he olivat liikkeellä. Olivat aika varovaisia, Uotila kertoo.
Paikka löytyi loukkaantumisten runtelemasta Pelicansista koeaikasopimuksella. Loukkaantumiset menivät ohi, mutta Uotila jäi. Koeaikaa jatkettiin pätkittäin, kunnes joulukuussa osapuolet sorvasivat jatkon kevääseen 2011 asti.
– Nyt kun tämäkin selkeni, voi ruveta katsomaan kämppää täältä. Aika raskasta on ollut ajaa Lahden ja Helsingin väliä edestakaisin. Vähän ihmeelliseltä tuntuu katsella kämppien hintojakin täältä Helsinkiin verraten, hän hymähtää.
Niin, Helsinki. Uotila on HIFK:n kasvatti. Kun hänellä alkoivat juniorivuodet loppua, tie edustukseen oli erittäin ahdas.
Juniorivuosina Uotila ei ollut samanlainen järkähtämätön peruspakki kuin millaisena hän on Pelicansissa esiintynyt. Hän on omien sanojensa mukaan muuttunut pelaajana paljon Pohjois-Amerikassa vietettyjen vuosien myötä.
– Suomesta lähtiessä suurimmat ongelmat mun pelissä olivat puolustuspään pelaamisessa. Suurin osa, mitä siellä opin, oli sijoittumista ja tilanteiden lukemista ennalta. Siltä osin tarttui todella paljon mukaan.
Peruspakki ei Uotilan tapauksessa ole missään nimessä negatiivinen kuvaus. Hän on luottomies, joka osaa tehdä yksinkertaisia ratkaisuja eikä mokaile.
Uotilan SM-liigaesityksissä alusta lähtien huomiota ovat herättäneet erityisesti syöttöjen napakkuus ja purkukiekkojen laatu. Mies on hädin tuskin ehtinyt saada kulmassa kiekon haltuunsa, kun pikkumusta jo lähtee nopealla liikkeellä juuri oikean korkuisena pleksiä myöten pois puolustusalueelta.
– Kyllä sitäkin [purkuja] jonkin verran yliopistoaikana harjoiteltiin, mutta parhaiten se tarttui viime kaudella AHL:ssä. Purku oli usein ainoa ratkaisu, kun pelattiin pienessä kaukalossa. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun ei ollut tilaa ja vastustaja ryhmittynyt hyvin.
– Täällä mulle oikeastaan isoin ero on ollut se, että kun saa kiekon, niin pelataan alaspäin ja haetaan koko viisikkona vauhtilähtöä. Se oli shokeeraavin juttu. Siellä kun saat kiekon, niin käännyt heti 180 astetta ja lähdet toiseen suuntaan. Pienikin riisto keskialueella, niin heti mentiin toiseen päähän.
Siperia siis opettaa, tai tässä tapauksessa Kanada. Mutta ei Uotila ole tullut SM-liigaan tehdäkseen pitkää uraa kolmosparin roolissa.
– Kun tulee joukkueeseen tällä tavalla, on hyvä löytää sieltä se oma roolinsa. En sano, että yrittäisin pelkästään puolustaa enkä haaveilisi pisteiden teosta, mutta ne tulee jos on tullakseen.
– Suomessa pelasin juniorina todella paljon ylivoimaa, yliopistossa pelasin paljon ja viime vuonna AHL:ssäkin ylivoimaa aika paljon. Tiedän, että pystyn pelaamaan sitä, hän sanoo luottavaisesti mutta ilman uhoa.
Ennusmerkit on saatu. Hän teki liigauransa avausmaalin viime viikon tiistaina Tapparaa vastaan, eikä ihan tavallisessa paikassa.
– Se olikin oikeastaan ensimmäinen kerta, kun olin saanut sellaisessa tilanteessa vastuuta.
– Hyvä joka tapauksessa, että sain sen nyt alta pois. Ei tarvitse loppukautta sen perään miettiä, Uotila virnistää.
