Joukkueen kasaamisen haasteet - "Realiteetit pitää ymmärtää"

MESTIS / Haastattelu
Espoo Unitedin kausi alkoi takellellen, mutta viime peleissä on jo sujunut paremmin.
Kuva © Petteri Äikäs
Espoo Unitedin urheilutoimenjohtaja Petri Pakaslahti avasi uuden seuran Mestis-joukkueen kokoamisen haasteita ja tulevaisuuden tavoitteita. Espoolaisten taival on vasta alkanut, eikä alku ole ollut helppo.

Jääkiekon suomenmestari Petri Pakaslahdelle urheilutoimenjohtajana työskentely on uusi aluevaltaus. Aloituspaikaksi tarjoutui uusi urheiluseura, jonka tavoitteet on asetettu korkealle. Alku on ollut uuden opettelua kiireen keskellä.

− Ihan kivasti oikeastaan on lähtenyt. Alku meni opetellessa tuntemaan ihmisiä ja aika kiirehän tässä koko projektissa on ollut. Hyvä, että saatiin ensinnäkin joukkue kasaan, mutta kyllä tässä oppii koko ajan.

"hyvä, että saatiin ensinnäkin joukkue kasaan"

Uuden toimenkuvan opettelemisen ohella isona haasteena oli joukkueen kasaaminen myöhäisessä vaiheessa, kun muilla joukkueilla oli jo yhteiset harjoitukset alkaneet. Unitedissa tehty linjaus pelaajien valinnasta helpotti hiukan tilannetta.

− Oli se aika haasteellista, mutta linjauksen mukaan pyritään saamaan espoolaistaustaisia pelaajia. Näin joukkueeseen tulisi pelaajia, jotka tietävät mihin ovat tulossa tai jotka mahdollisesti ovat pelanneet jo junioreina yhdessä.

Pakaslahden mielestä tämä oli järkevä tapa aloittaa, kun kaikki on vielä alussa. Sieltä täältä pelaajien kerääminen olisi aiheuttanut omat ongelmansa.

− Ajateltiin, että tulee heti parempi joukkueen identiteetti.

Sopimusneuvotteluja ja junioreiden kartoittamista

Pelaajakartoittamisen jälkeen alkoi toinen haasteellinen vaihe, mikä tarkoitti pitkiä päiviä ja useamman henkilön työpanosta.

− Sopimusneuvottelut on aina oma vääntönsä, kun agenteilla on nykyään aika vahva asema. Siinä oli hommansa, mutta en minä sitä tietenkään yksin tehnyt vaan valmennustiimi ja Jussi (Salonoja) oli apuna.

Alkukauden aikana on kuulunut katsomosta soraääniä joukkueen kasauksesta, mutta Pakaslahti muistuttaa taustalla olevista rajoittavista tekijöistä ja tulevaisuudesta.

"ei tämä ole mikään yhden kauden projekti"

− Pitää ymmärtää ne realiteetit, mitkä tässä on. Meillä on nyt ensimmäinen joukkue kasassa, eikä tämä ole mikään yhden kauden projekti.

− Nyt tiedetään pikku hiljaa, ketä halutaan pitää tästä joukkueesta, ja samalla ollaan kartoitettu junioreita, ketä meille mahdollisesti olisi tulevaisuudessa tulossa. Toivottavasti saadaan pidettyä heidät täällä.

Espoo Unitedin toimitusjohtaja Olli Aro kertoi aiemmin junioritoiminnasta ja kuinka espoolaisuutta arvostetaan. Myös Pakaslahti kertoo oman junioripolun olevan tärkeä osa joukkueen kasaamisessa.

Urheilutoimenjohtajan työssä Pakaslahden päivät täyttyvätkin pääasiassa tulevaisuuden junioriorganisaation rakentamisesta.

- Tämä espoolainen juniorikenttä on aika laaja, kun on Blues Juniors, Espoon Palloseura ja Espoon Kiekkoseura. Sitten, kun ensi kaudesta C:stä A:han siirtyy pelaamaan Unitedin nimellä, niin siinä on miettimistä ja rakentamista miten sen saisi järkevästi.

Junioriorganisaation rakentamisen taustalla on Unitedin asettama tavoite, että edustusjoukkueen runko kasataan espoolaisista pelaajista.

− Nyt taitaa olla vain kolme pelaajaa, joilla ei ole espoolaistaustaa. Selvä tavoite on, että ollaan tulevaisuudessa siinä mielessä omavaraisia. Mutta, totta kai tarvitaan varmasti myös ulkopuolelta osaamista ja tukea.

− Espoolaisuus ei takaa pelipaikkaa, vaan pitää osoittaa olevansa tarpeeksi hyvä ja ennen kaikkea haluavansa tehdä töitä ja kehittyä pelaajana.

Toimivan paketin haasteet ja tavoitteet

Selvistä linjauksista ja tavoitteista huolimatta Pakaslahti myöntää, että yhteen toimivan joukkueen kasaaminen on vaikeaa.

− Paketin toimivuudessa meillä on ollut töitä, kuten tuloskin tällä hetkellä näyttää. Joukkueen hierarkia ja kemia ei ole ollut sitä, mitä toivottiin. Se on näkynyt pelissä eikä sitä käy kieltäminen. Me tiedetään tilanne, siitä ollaan puhuttu ja sitä pyritään parantamaan.

Yksi oleellinen osa urheilutoimenjohtajan arkityötä on yhteistyö valmennuksen kanssa.

− Paljon tulee juteltua valmennuksen kanssa. Vähän katson tuolta ylempää miltä näyttää ja tuon ajatuksiani valmennukselle. Tavallaan pidän ajatusta siinä mikä on olennaista ja mikä ei.

Pelaajien kanssa Pakaslahti ei paljon ole tekemisissä, mutta heidänkin kanssaan hän juttelee tarvittaessa.

− Ollaan pyritty pitämään, että valmentajat valmentaa. Nyt olen jonkin verran jutellut pelaajien kanssa mitä näen pelissä, monesti se voi auttaa.

"me halutaan pärjätä jo tällä kaudella"

Espoo United on lähtenyt liikkeelle pitkällä tähtäimellä ja projekti on vasta alkumetreillä. Harjoituskautena kuluvaa kautta ei kuitenkaan pidetä.

− Kyllä me halutaan pärjätä jo tällä kaudella, se on selvä. Valmennuksen kanssa mietitään päivittäin, että miten meistä tulee parempia, miten voidaan parantaa peliä, miten voitetaan peli ja voidaanko joukkuetta vahvistaa vielä lisää. Ilman kilpailullisuutta tätä hommaa ei voi tehdä ja se onkin osa arkipäivää.

Espoo Unitedin joukkueen prioriteetti numero yksi on pelin parantaminen.
Kuva © Petteri Äikäs

Omassa työssään Pakaslahti kokee tärkeimmäksi eteenpäin menemisen ja toimivan yhteistyön saavuttamisen kasvattajaseurojen, valmentajien ja johdon kesken.

− Tärkeintä on, että Espoo United pärjää ja kehitytään. Täällä on kaikki nämä olosuhteet hienot ja on mahdollisuudet, niin pitäisi saada ajattelumalli, että kaikkien nenät osoittavat samaan suuntaan.

Pakaslahti nimeää joukkueen tulevaisuuden ykkösprioriteetiksi pelin parantamisen.

− Se on ymmärrettävää, että ollaan vielä alkutaipaleella tässä, mutta meillä on selkeä tavoite parantaa meidän peliä tästä. Pitää olla kuitenkin kärsivällinen.

Vaikka joukkueella on ollut pelillisesti käynnistymisvaikeuksia ja työtä tehdään niska limassa taustalla, näkee Pakaslahti joukkueen pelissä hyvääkin.

− Nyt ollaan löydetty vähän peli-iloakin. Ajoittain ollaan pelattu sellaista jääkiekkoa, jota on minun mielestä myös katsojienkin kiva katsoa. Ei olla peruuteltu eikä seisota keskialueella, vaan karvataan rohkeasti ja ollaan aktiivisia koko ajan. Semmoista asemasotaahan ei nykyään jaksa kukaan katsoa.

− Toivottavasti yleisö alkaa löytää tiensä hallille meidän peleihin, Pakaslahti toivoo lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle