Josh Gratton roolistaan: "Tappelemalla sain hyvän elannon"

LIIGA / Haastattelu
Hyökkäysalueella Gratton hakeutui hanakasti maalin eteen.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Ässät kohahdutti kesällä hankkimalla lähinnä tappeluistaan tunnetun Josh Grattonin. Ensiesiintymisensä patapaidassa kanadalainen teki Hämeenlinnassa harjoitusottelussa HPK:ta vastaan.

Rinkelinmäen kaukalossa hanskat pysyivät visusti käsissä ja Gratton yllättikin monet pelaamalla hyvää hyökkäyspeliä. Ässien pohjoisamerikkalaisista kasattu kolmikko Jake Hansen-Pat Mullane-Josh Gratton käänsikin pelin painopisteen usein HPK:n puolustusalueelle.

Myös Ässien päävalmentaja Pekka Rautakallio oli tyytyväinen näkemäänsä.

"tappelut tulevat, jos ovat tullakseen. En murehdi niistä"

− Gratton pelasi erittäin fiksusti ja hyvää jääkiekkoa niillä taidoilla, joilla hänet on varustettu. En voi enempää vaatia.

− Hän pelasi vielä kesäkuun puolivälissä AHL:n finaaleissa ja voitti siellä mestaruuden. Se näkyy vielä tänä päivänä, mutta parin viikon päästä ollaan jo varmasti paremmassa tilanteessa, Rautakallio lupasi.

Gratton oli ottelun jälkeen harmissaan niukasta 5−4-tappiosta, mutta oli päävalmentajan tavoin tyytyväinen esitykseen.

− Omalta osaltani kaksi ensimmäistä erää olivat hyviä, mutta jalkani väsyivät jo kolmannessa. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen otteluni kesän jälkeen. Oli hieman rankkaa, Gratton myönsi.

− Isolla jäällä oli vaikeampi karvata, mutta eiköhän sekin tilanne parane ajan kanssa.

Yhteinen kieli ketjukavereiden kanssa helpotti Grattonin pääsyä sisään otteluun. Kielen lisäksi myös kolmikon pelityyli on saman kaltainen.

− Pelaamme kaikki samantyylistä kiekkoa. Pyrin hyödyntämään heidän nopeuttaan ja saamaan heille kiekkoa vauhtiin. Toki kommunikaatiokin on heidän kanssaan helpompaa.

Gratton täyttää kaikki hampaattoman kanukin tuntomerkit. Lukuisat tappelut vuosien varrella ovat jättäneet hänen kasvoihinsa omat jälkensä. Hyökkääjä jopa hieman vaivaantuu, kun puhe kääntyy siihen, mistä hän on tunnettu.

− Pohjois-Amerikassa saattaa joutua tappelijan rooliin 20-vuotiaana, ja se on ainoa mahdollisuus pelata jääkiekkoa. Se rooli on seurannut minua aina, mutta toisaalta olen saanut sillä myös hyvän elannon.

− Olen täällä pelaamassa jääkiekkoa ja tappelut tulevat, jos ovat tullakseen. En murehdi niistä.

Mitä hyökkääjä odottaa itseltään tulevalla kaudella? Vastaus on hyvin perikanadalainen.

− Haluan olla johtaja ja voimahyökkääjä, mutta pääasia on, että joukkueemme voittaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle