Joona Jääskeläinen Jatkoajan valinta Mestiksen joulukuun pelaajaksi: ”Yhden maalin pelit alettiin saada käännettyä voitoiksi”

MESTIS / Haastattelu
Joona Jääskeläinen sai tuulettaa joulukuun aikana lukuisia kertoja.
Kuva © Petteri Äikäs petteri.aikas@jatkoaika.com
Jatkoajan Mestis-toimitus valitsi joulukuun pelaajaksi Imatran Ketterän Joona Jääskeläisen. Jääskeläinen summasi joulukuun kahdeksaan otteluun yhteensä 14 (7+7) tehopistettä. Ketterä oli läpi joulukuun huimassa lennossa.

Joona Jääskeläisen joukkue Imatran Ketterä pelasi todella pirteästi läpi joulukuun. Kahdeksaan otteluun mahtui seitsemän voittoa varsinaisella peliajalla ja ainoastaan yksi tappio, sekin vasta jatkoajalla. Ennen joulukuuta Ketterän kausi ei ollut edennyt täydellisesti.

− Alkukauteen mahtui paljon yhden maalin pelejä, jotka sitten hävisimme. Pelimme on kehittynyt läpi kauden ja joulukuun aikana se näkyi siinä, että nuo yhden maalin pelit alettiin saada käännettyä voitoiksi.

Jääskeläisen ketju, jossa hänen lisäkseen pelaavat Tomi Iso-Mustajärvi sekä Santeri Vuoti takoi kokonaisuudessaan rautaista tulosta hyökkäyspäässä läpi joulukuun ja oli todellista myrkkyä vastustajille.

− Kun koko joukkueella kulki peli hyvin, meidänkin ketjulla homma toimi. Tuli sellainen itseluottamus tekemiseen, että tiedettiin, missä ketjukaverit kentällä liikkuu. Kun voittoja alkoi tulemaan, kasvoi itseluottamus kaikilla pelaajilla ja tämä näkyi sitten myös meidän ketjun pelissä.

Jääskeläinen on nakuttanut koko kauden tehokkaasti pisteitä. Hän on pelaamissaan 27 ottelussa on tehnyt 32 (17+15) tehopistettä. Tämä oikeuttaa Mestiksen pistepörssissä sijalle seitsemän.

− Ketjukaverit auttavat, jakavat hyviä paikkoja ja itse pyrin laukomaan aika paljon. Kun hyvistä paikoista pääsee laukomaan, niin se saattaa välillä sisään mennä.

− Normaalia arkityöskentelyä olen koittanut tehdä ja sitä kautta pystyä olemaan parhaimmillaan peleissä. Se on ihan hyvin toiminut tähän asti ja sitä pyritään jatkamaan.

Jääskeläinen oli myös Mestiksen oma valinta joulukuun pelaajaksi. Valinta kuukauden tulokkaaksi oli Espoo Unitedin Jesse Ylönen.

» Lähetä palautetta toimitukselle