Jatkoaikamaalin iskenut Suoranta: "Pelasin ensimmäistä kertaa kolmella kolmea vastaan"

LIIGA / Haastattelu
Simon Suorannan lauantai-ilta sujui Porissa loistokkaasti. Hyökkääjä viimeisteli kaksi maalia.
Kuva © Timo Savela
Porin Ässät avasi kauden 2016−2017 voittotilinsä jatkoaikavoitolla Rauman Lukosta. Illan sankarina toimi kahdesti maalinteossa onnistunut Simon Suoranta. Oulusta Poriin siirtynyt hyökkääjä on sopeutunut hyvin uuteen ympäristöönsä.

Ässät nappasi kauden avausvoiton ensimmäisessä kotipelissään rakkaan naapurinsa Lukon kustannuksella.

Kärpistä täksi kaudeksi Ässiin siirtyneen Simon Suorannan debyyttiottelu porilaisyleisön edessä oli lähestulkoon maaginen. Ottelun avausmaalin Suoranta iski alivoimalla hyvän nousun päätteeksi. Toinen osuma oli puolestaan koko ottelun ratkaissut jatkoaikaosuma.

Tehokkaimmalla Liiga-kaudellaan kuusi maalia tehneen hyökkääjän piti hetki mietiskellä, koska oli viimeksi osunut kahdesti saman ottelun aikana.

− Taisi olla puolivälieräottelu SaiPaa vastaan keväällä 2015. Silloin tuli tehtyä kaksi maalia, hän muisteli.

Suoranta oli ottelun jälkeen haluttu pelaaja, ja syystä. Onnistunut ilta loi hyökkääjän kasvoille leveän hymyn, mutta hän piti jalkansa maassa.

− Ensimmäinen virallinen ottelu kotiyleisön edessä, niin olihan se hienoa onnistua. Nöyränä jatketaan silti hommia. Kolmea pistettä emme saaneet, mutta toki tärkeintä oli, että ylipäätään saimme joukkueelle voiton, Suoranta veisteli kiekkoilijalle tyypillisin virkkein.

Suorannan jatkoaikamaali oli komeaa katseltavaa. Jyri Marttinen jakoi tarkan syötön, josta lukkomaalin eteen yksin jäänyt hyökkääjä käännähti ja veivasi kiekon varmasti ohi maalivahti Kaapo Kähkösen.

Varmat, pehmeät liikkeet, vaikka vastaavanlaiset tilanteet eivät ole Suorannalle entuudestaan tuttuja.

− Pelasin itse asiassa ensimmäistä kertaa elämässäni kolmella kolmea vastaan, sillä en Oulussa päässyt sitä pelaamaan. Olen hieman odottanutkin, että pääsisin sitä kokeilemaan. Jäällä on paljon tilaa ja luisteluvoimainen pelaaja pystyy pärjäämään hyvin.

Uusia tuulia uudesta kaupungista

Suoranta vietti Oulun Kärpissä kaiken kaikkiaan viisi vuotta. Siirto Ässiin täksi kaudeksi ei ollut vaikea, vaikka taakse jäikin hienoja muistoja muun muassa kahden Suomen mestaruuden muodossa.

− Aika Kärpissä oli sellaista, etten vaihtaisi siitä pois hetkeäkään. Mutta toki sitä haluaa uusia haasteita itselleen ja tämä oli vaihdos, jonka halusin tässä vaiheessa tehdä. Kun Ässistä otettiin yhteyttä, niin en kauaa epäröinyt asian suhteen, hän kertoi.

− Porissa minulla on hyvät mahdollisuudet päästä pelaamaan. Toki kaikki pitää ansaita sen kautta, miten toimit ja esiinnyt jäällä. 

Uuden joukkueen lisäksi Suoranta on totutellut uuteen kotikaupunkiin. Porista hänellä ei ole pahaa sanottavaa.

− Hieno kesäkaupunki tämä ainakin on. Tosin, niinhän sanotaan kaikista suomalaisista kaupungeista, hän naurahti.

− Kaikki tarvittava on lähellä ja etäisyydet ovat lyhyet. Toki hieman erilaisempaan valmistautumiseen pitää totutella, kun peliin lähdetään saman päivän aikana. Se on kyllä hienoa, että pääsee pelin jälkeen illaksi kotiin. Oulussa matkat olivat luonnollisesti paljon pitempiä.

» Lähetä palautetta toimitukselle