Jarno Kärki nautti paluuottelussaan porilaisyleisön viileästä vastaanotosta

LIIGA / Haastattelu
Kuvan asetelmat ovat nykyään päinvastaiset, kun Jarno Kärki edustaa Tapparaa.
Kuva © Mikko Ruohola - mikko@ruohola.org
Ässät ja Tappara väänsivät tiistaina Porissa pitkään aina voittomaalikilpailun kautta. Porilaisen yleisön eteen palannut ässäkasvatti Jarno Kärki nautti illasta, vaikka yleisöltä viiltävää huutelua tulikin.

Porin Ässät jatkoi tiistaina vahvoja kotiesityksiään kaatamalla Tapparan trillerimäisen voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 2−1. Tapparan kakkosketjun keskellä hyökännyt Jarno Kärki pelasi Porissa ensimmäistä kertaa uuden joukkueensa paidassa.

Ilta oli erityinen, ja sen Ässien kasvatti tunsi jo ennen aloituskiekon tippumista jäähän.

− Olihan se todella mukavaa. Alkulämmöissä tuli vähän normaalia enemmän katseltua sivuille, ja oli hymy huulilla. Peli alkoi vähän turhankin nopeasti, ja alkulämpö olisi voinut olla pidempikin, Kärki kuvaili.

Niukkamaalisessa ottelussa Kärki ei ollut suuresti esillä, mutta hänen hetkensä tuli, kun hän pääsi yrittämään ässävahti Henri Kiviahon ohittamista voittomaalikilpailun kolmannella kierroksella. Seisomakatsomo otti muun yleisön tukemana oman kylän pojan vastaan hyytävästi buuaten.

− Otetaan se sanonta tähän tilanteeseen, että vittuilu on välittämistä. Parempi näin kuin ettei mitään olisi kuulunut. Ainakin joku muistaa, Kärki hymyili.

Tapparan alkukausi on lähtenyt hieman nihkeästi liikkeelle. Vaikka tamperelaiset runkosarjassa seitsemänsinä ovatkin, on joukkue kyennyt tekemään viiteen otteluun vain kymmenen maalia. Kärjen ensimmäinen osuma Tappara-paidassa odottaa myös tulemistaan.

Ennen liigastarttia pelatuissa CHL-otteluissa nähtyä vyörytystä ei ole toistaiseksi ollut havaittavissa.

− Olemme tehneet muutenkin toistaiseksi aika vähän maaleja siihen nähden, millainen kalusto meillä on. Siitä huolimatta olemme voittaneet kolme peliä viidestä. Tänään oli todella liki, että olisi ollut saldona neljä viidestä, Kärki kommentoi.

− CHL-ottelut olivat vähän eri tyylistä kiekkoa kuin Liigan ottelut. Vauhtia oli paljon ja vastustajat antoivat jatkuvasti painetta. Olimme jotenkin valmiimpia siihen tyyliin, eikä nyt ole vielä ihan lähtenyt kulkemaan, kun pelitkin ovat olleet erilaisia. Toki maalipaikkoja on ollut runsaasti nytkin, hän jatkoi.

Uuteen joukkueeseensa Kärki on tehottomasta alkukaudesta huolimatta sopeutunut hyvin. Synnyinkaupungin kulmien muuttuminen uusiin on myös tehnyt hyvää.

− Porissa ei ole koskaan ollut mitään vikaa, mutta on uusi kotikaupunki tuonut mukavaa vaihtelua arkeen. Jos maisemaa vaihtaessaan olisi saanut katsoa pelkästään kaupunkeja, niin Tampere oli siinäkin mielessä korkealla vaihtoehdoissa. Hieno ja iso kaupunki, kaikki löytyy, muttei ole kuitenkaan liian iso paikka, Kärki kehui.

» Lähetä palautetta toimitukselle