- Varmaan moni luulee, että olen junnuna ollut Kärpissä ja kolunnut A- ja B-junnujen SM-sarjat, mutta en ole pelannut yhtään peliä niissä. C-nuorten SM-sarjaa pelasin Kärpissä, mutta en paljoa mahtunut pelaamaan. Pieni koko vaikutti silloin niin paljon, 180-senttinen ja 80-kiloinen Tuppurainen kertaa kiekkoilijan uraansa.
C-juniori-iän jäätyä taakse Tuppurainen yritti monena kesänä päästä alueen mahtiseuran riveihin.
- B-junnuna pelasin vuoden Kiekko-Oulussa kun en mahtunut Kärppiin. Yritin seuraavana kesänä uudelleen, mutta en päässyt porukkaan silloinkaan ja pelasin sen kauden Kärppien B:n kakkosjoukkueessa jotain aluesarjahommia.
- Kauden 1998-99 pelasin Limingassa. Alkukausi kului Laser HT:n paidassa A-junnujen kakkosdivarissa. Sieltä siirryin ennen joulua LiKi HT:n edustusjoukkueeseen Pappa Ruotsalaisen valmennukseen miesten kakkosdivariin, Tuppurainen jatkaa.
Papan leiriltä Amerikkaan
Limingassa pelatun kauden jälkeen Tuppurainen kävi kolkuttelemassa Kärppien portteja. Kun mies ei mahtunut A-Kärppien joukkueeseen, vei tie kesällä Etelä-Suomessa järjestetylle leirille, josta matka vei kohti Pohjois-Amerikkaa.
- Kesällä oli Ruotsalaisen Papan ja Reijon järjestämä leiri, jossa vieraili amerikkalaisvalmentajia. He halusivat minut sitten sinne pelaamaan, Tuppurainen muistelee.
Valmentajien kiinnostus johti siihen, että Tuppurainen pelasi kauden 1999-2000 NAHL-liigaa pelaavan Chicago Freezen paidassa.
- Ajattelin, että kyllä mä lähen vaikka koulussa en kunnolla osannutkaan englantia. Lähdin tuntemattomaan paikkaan ja pelasin sitten yhden kokonaisen kauden siellä. Halusin haasteita eikä tällaista tilaisuutta kannata jättää käyttämättä.
- Amerikassa kaikki on suurta. A-junnujen peleissäkin oli katsojia 1300 katsojan keskiarvolla. Siellä on kaikki ammattimaisempaa, mutta Suomi on ottanut koko ajan sitä kiinni. Matkaa sille tasolle on kuitenkin vielä, kun näki miten ylivoimainen Kanada oli vuodenvaihteen nuorten MM-kisoissa, Tuppurainen sanoo.
Kauden jälkeen Tuppurainen palasi Suomeen, mutta tie vei takaisin Chicagoon jo seuraavana jouluna.
- Pelasin Kiekko-Oulussa alkukauden jouluun asti. Sitten minua pyydettiin takaisin Amerikkaan ja olin siellä sitten loppukauden, Tuppurainen sanoo. Ennen Pohjois-Amerikkaan paluutaan mies ehti pelata 21 ottelua Kiekko-Oulun Suomi-sarja-joukkueessa. Tehopisteitä kertyi 30 (17+13) ja jäähyminuutteja 51.
Mitali kaulaan toisella Chicagon kaudella
Kaudella 2000-01 Tuppurainen saavutti Yhdysvaltojen juniorisarjojen pronssimitalin, jota pitää yhtenä uransa parhaana saavutuksena.
- Saavutuksia ei vielä hirveästi ole, mutta toisella Amerikan kaudella saimme pronssia. Siellä on kolme juniorisarjaa, joiden voittajat pääsevät järjestävän seuran lisäksi lopputurnaukseen. Pääsimme sinne mukaan takaoven kautta järjestäjinä, mutta olimme lopulta kolmansia. Ensimmäisen pelimme hävisimme jatkoajalla tulevalle mestarijoukkueelle, Tuppurainen muistelee.
Kahden kauden aikana Tuppurainen näki sarjan kovan tason. Chicagon joukkueesta löytyi tuolloin mm. NHL-varaustilaisuudessakin noteerattu pelimies.
- NAHL on kova sarja, peli on fyysistä ja ammattimaista. Siellä on kovia pelimiehiä ja sarjasta mennään yleensä yliopistoon.
- Meidän joukkueen maalivahti Jason Bacashihua valittiin toisen Amerikan kauden jälkeen Dallasiin ensimmäisellä kierroksella, Tuppurainen muistelee. Tällä kaudella AHL-seura Worcester IceCatsia edustavan Bacashihuan varausnumero kesän 2001 NHL-draftissa oli 26.
Pronssijuhliin päättyneen toisen Chicagon kautensa jälkeen Tuppurainen palasi koti-Suomeen suorittamaan kansalaisvelvollisuuttaan. Samalla mies pelasi Suomi-sarjaa Kiekko-Oulun paidassa.
- Kausi 2001-02 kului kokonaan Kiekko-Oulussa. Kävin siinä syksyn aikana armeijan Kajaanissa ja keväällä pelasimme pudotuspeleissä Hokkia vastaan.
Soitto Kajaanista ei ollutkaan pilaa
Kajaanin Hokki otti keväällä 2002 Suomi-sarjan mestaruuden ja raivasi matkalla sarjaporrasta ylöspäin tieltään mm. Tuppuraisen edustaman Kiekko-Oulun joukkueen. Tuppuraisen mukaan kajaanilaiset onnistuivat sarjaportaan vaihdossa paremman joukkuepelaamisen ansiosta.
- Mielestäni Kiekko-Oululla oli parempia pelaajia. Hokki taas oli joukkueena parempi ja heidän maalivahtinsa pelasi paremmin.
Kauden 2001-02 runkosarjassa Tuppurainen tehtaili 26 ottelussa yhden kauden ennätyspisteensä: 17 maalillaan ja 20 maaliin johtaneella syötöllään mies sijoittui Kiekko-Oulun sisäisen pistepörssin kolmospaikalle. Jäähyminuutteja kertyi 65.
Keväällä Tuppurainen oli kovassa vireessä, sillä Suomi-sarjan pudotuspeleissä mies iski neljässä ottelussa kaksi maalia ja antoi kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Mestiksen karsintasarjassa jälki oli vieläkin komeampaa, sillä kuudessa ottelussa syntyi yhteensä seitsemän tehopistettä. Kuusi maalia ja yksi maaliin johtanut syöttö herätti kiinnostusta Hokki-leirissä ja Tuppurainen saikin keväällä puhelun, jota ei ensin uskonut todeksi.
- Aika jännällä tavalla päädyin Hokkiin. Oli normaali työpäivä ja olin normaalisti töissä Rintamäellä, meillä pelit loppuivat aiemmin ja Hokki jatkoi vielä Diskosta vastaan. Siihen aikaan oli tapana, että kaverit soittelevat toisilleen pilasoittoja. Kun puhelin sitten kerran soi ja vastasin siihen, sieltä kuului että Timo Meriläinen Kajaanista terve.
- Olin siinä uskossa että joku kaveri pelleilee ja kun Meriläinen kysyi, haluanko pelata ensi kaudella Hokissa Mestistä, vastasin puolihuumorilla että totta kai. Puhelu eteni siitä sitten pikku hiljaa ja lopulta tajusin, että oikea Meriläinen siellä taitaa soitella eikä tämä olekaan mitään pilaa, Tuppurainen jatkaa.
Mestiksessä kulkenut alusta lähtien
Meriläisen puhelinsoitto johti lopulta siihen, että Tuppurainen siirtyi kaudeksi 2002-03 keväällä Mestikseen nousseeseen Hokkiin. Miehen pelit kajaanilaisseurassa sujuivat kauden ensiminuuteista lähtien, mies mm. syötti Sami Kaartisen tekemän Hokin kaikkien aikojen ensimmäisen Mestis-maalin. Lopputuloksena oli kausi, joka yllätti Tuppuraisen itsensäkin.
- Eka kausi meni yllättävän hyvin. Sain pelata hyvien pelimiesten kanssa ja koko viisikko toimi. Ketjukavereina olivat Pesonen ja Silvander, puolustuksessa taas pelasivat Siltavirta ja Palomäki. Palomäen ollessa Kärpissä Nissisen Ville otti paikkansa meidän viisikosta.
Hokin tulokaskaudella Tuppurainen pelasi 37 runkosarjan ottelua, joissa mies tehtaili 32 pistettä (15+17). Tuppurainen jäi kauden aikana myös kajaanilaisseuran Mestis-historiaan parhaalla tehotilastolukemallaan (+17) sekä suurimmalla hyökkääjän keräämällä jäähyminuuttimäärällä (75 minuuttia). Kanukkisentteri Jean-Philippe Paré tosin rikkoi Tuppuraisen jäähyennätyksen kautta myöhemmin.
- Kyllähän niitä jäähyjä tuli, yksi ulosajokin ja heti ekassa pelissä. Sen lisäksi tuli pari kymppiä. Sarjataso oli uusi vastustajat pelasivat aluksi meitä vastaan sillain, että nuo nyt on Kajaanista. Antoivat pelata kovemmin ja tuli pelattua kovemmin. Yksikin ulosajo nostaa heti koko kauden jäähymäärää, Tuppurainen sanoo.
Kovasta pelistä ja loppuun saakka taistelusta tunnettu Tuppurainen on oman joukkueen ja kotiyleisön sytyttäjä. Vastustajien leirissä miehestä ei pidetä niin paljoa ja Tuppuraiselle onkin kertynyt mainetta yhtenä Mestiksen ärsyttävimpänä pelaajana. Mies tiedostaa asian itsekin.
- Sitä aina sattuu kun on tunteella mukana pelissä. Joskus saattaa mennä kuumenemisenkin puolelle, mutta parhaiten pelaan kun olen mukana tosissaan. Silloin on mukavampi pelata kun saat mailaa ja annat mailaa sekä otat vastaan taklauksia ja taklaat. Siitä tiedät, että pelaat jääkiekkoa ja olet tehnyt jotain. Pelin jälkeen huomaa, kun on antanut kaikkensa.
- Kyllähän mulla suukin käy. Joskus pitäisi keskittyä enemmän pelaamiseen mutta se johtuu luonteesta, Tuppurainen jatkaa.
Tuppurainen kertoo, että suu käy joskus peliä hallitsemattoman erotuomarin takia.
- Osa tuomareista on semmoisia, ettei niille pysty juttelemaan mitään vaikka sanoisi kuinka asiallisesti tahansa. Ne käskevät menemään muualle, vaikka kyseessä olisi syöttöpisteen korjaus. Kokenut tuomari hallitsee pelin eikä niiden tarvitse näyttää, kuka täällä määrää. Jos kommunikointi toimii tuomarin ja pelaajien välillä, ei tarvitse turhaa käydä naputtamassa.
Ensimmäinen Hokki-kausi avasi liigan portit
Tuppuraisen hyvät otteet Mestiksen tulokasjoukkue Hokissa palkittiin kaudella 2002-03 myös paikalla SM-liigassa kun mies pääsi haistelemaan Kärppien paidassa tunnelmia sarjaporrasta ylemmäksi kahdeksan ottelun ajaksi.
- Kyllä ne ottelut menivät enemmän totutellessa kun en ollut pelannut aiemmin edes harjoituspelejä liigajoukkueessa. Ensimmäisestä pelistä en kyllä muista oikeastaan mitään, se oli enemmän sellaista kattelua. Pari liigapeliä jäi kyllä hyvin mieleen, yhden syöttöpisteen ja kuusi jäähyminuuttia liigavisiittinsä aikana tilastoihin kirjauttanut Tuppurainen muistelee.
SM-liigan ja Mestiksen eroista Tuppuraisella on selkeä käsitys lyhyehköstä visiitistä huolimatta. Liigailmapiiriä mies on haistellut pelien lisäksi myös taukojen aikana kärppäharjoituksissa.
- Peli on vauhdikkaampaa ja toiminta ammattimaisempaa. Kopissa ja harjoituksissa huomaa, että ollaan töissä eikä kavereita kattomassa. Myös tilannenopeudessa on eroja, esimerkiksi kuinka nopeasti reagoidaan irtokiekkoihin. Myös tekemisen laatu on liigassa parempaa ja kaikki tietävät, miten pelata systeemin mukaan. Mestiksen huippupeleissä ollaan jo lähempänä liigaa.
- Harjoittelu on laadultaan parempaa, syötöt ja laukaukset ovat laadukkaita eivätkä vain suhaisuja sinne päin. Se on kuitenkin pelaajasta itsestään kiinni, kuinka paljon harjoituksiin keskittyy, Tuppurainen jatkaa.
Haastattelun toinen osa julkaistaan näillä näkymin perjantaina.
