Jan-Mikael Järvinen korosti kotietua ja henkistä kovuutta

LIIGA / Haastattelu
Jan-Mikael Järvinen viidettä kertaa putkeen Liigan finaaleihin.
Kuva © Jarno Hietanen
Tapparan ykkösketjun hyökkääjä Jan-Mikael Järvinen oli välierätaiston tauottua luonnollisesti tyytyväinen mies. Ottelun jälkeen Järvinen puhui henkisestä kovuudesta ja joukkueen yhtenäisyydestä. Pitkästä maalittomasta putkestaan pelintekijä ei suostunut stressaamaan liikaa.

Tapparan ja HIFK:n välisen välieräsarjan ratkaisuottelussa kotijoukkueen ykkösketjun keskellä viiletti taitokiekkoilija Jan-Mikael Järvinen. Ottelun kaksi ensimmäistä erää näyttivät näennäisen tasaisilta, mutta kolmanteen erään jäälle asteli kuin uudestisyntynyt Tappara, joka ratkaisi ottelun kolmella pikamaalilla.

Järvinen pohti ottelun tärkeyttä molemmille joukkueille, ja hänellä oli selvänä mielessään syyt, joihin ottelu ratkesi.

− Oltiin aikalailla kärsivällisiä tuloksen suhteen. Saatiin avausmaali nopeasti, mutta kaveri tasoitti vielä ensimmäiseen erään. Ehkä he saivat siitä lisää energiaa ja menivät toisessa erässä johtoon.

− Kopissa oli kuitenkin aika selkeät sävelet siitä, miten lähdetään kolmanteen erään. Läpi kauden on ollut vahva usko ja luotto omaan tekemiseen, mikä ei oikein missään vaiheessa ole horjunut, totesi Järvinen.

Kolmannen erän tapahtumista puhuttaessa Järvinen muisti mainita henkisen puolen tärkeyden.

− Kolmanteen erään palattiin ihan back to basics, niin sanotusti. Kun erän alkuun saatiin tasoitusmaali, se vapautti aika paljon energiaa. Uskottiin, että meiltä löytyy vielä aika paljon enemmän kuin miten kahdessa ensimmäisessä erässä oltiin näytetty.

− Se on aika paljon henkimaailman juttuja, että uskoo vaan siihen omaan sapluunaan, pohti Järvinen ottelun käännekohtaa. 

Kuiva kausi ei stressaa liikaa

Järvisen oma peli oli pirteän näköistä, kuten koko ykkösketjun. Aina ei onnistumisia kuitenkaan tule, etenkin kun kentällä on hyvä vastustaja. Välierätaiston tauottua Järvisellä oli aikaa myös pohtia muutamalla sanalla HIFK:ta.

− Meidän kentältä ihan hyvää tekemistä. Tuloksen muodossa saatiin myös tärkeä tasoitusmaali. Kun vastustaja pelaa ja puolustaa hyvin, niin siihen on sopeuduttava, ettei se ehkä yhtä ilmavaa ole mitä joitain muita joukkueita vastaan. Tietysti se, että ketjuna voittaa oman pelin osoittaa, että silloin ollaan onnistuttu, analysoi Järvinen.

− HIFK oli lähinnä sitä mitä odotettiinkin. Hyviä yksilöitä, ja tottakai hekin muuttivat aika paljon pelaamista sarjan aikana niin, että vetäytyivät myös aika vahvasti keskialueelle. Sen takia sarjan myöhemmistä otteluista tuli pelillisesti vähän hitaampaa, kuin mitä ensimmäiset pelit olivat.

"Pudotuspeleissä se riittää, että joukkue voittaa"

Järvinen tunnetaan enemmän pelin- kuin maalintekijänä. Illan ottelu mukaan luettuna Järvisellä on kuitenkin jo 31 ottelun mittainen kuiva kausi maalinteon suhteen. Edellisen kerran hän on onnistunut maalaamaan tammikuun 9. päivä Mikkelin Jukureita vastaan. Järvinen ei kuitenkaan myöntänyt että harteilla roikkuisi suurikaan gorilla.

− Tottakai olen enemmän pelintekijätyyppi, niin se ei ehkä stressaa niin paljoa. Tietysti maaleja on kiva tehdä ja aina on mukava onnistua, Järvinen puntaroi.

− Pudotuspeleissä se riittää, että joukkue voittaa ja se on itsellekin tärkeintä. Olisihan maaleja aina hienoa paukutella, mutta onneksi ei niistä maaleista niin paljoa elä, että se alkaisi rassaamaan, sanoi Järvinen.

Henkisen puolen latausta pääsiäisenä

Joukkueella on aikaa levätä pääsiäisen yli, ennen finaalisarjan käyntiin lyömistä. Järvinen kertoili haastattelussa miten joutoaika käytetään.

− Ladataan erityisesti henkisiä akkuja. Oli hyvä että saatiin sarja poikki tähän hetkeen, ja saadaan nyt huilata. Meillä oli henkisesti omalla tavalla raastava puolivälierä, ja välierässä viime vuoden finaalivastustaja. Niihin on aika paljon henkiselläkin puolella joutunut uhraamaan energiaa.

− Tauko tulee nyt hyvään paikkaan. Saadaan hetki nuolla haavoja tässä, ja tullaan sitten taas ehjänä ensi viikolla, mietiskeli Järvinen tulevaa.

Järvinen ja Tappara ovat nyt viidettä kertaa peräkkäin Liigan finaaleissa, mutta mikä on toisin verrattuna aiempiin finaalisarjoihin?

− Kotietu. Meillä ei ole sitä vielä finaaleissa ollut. Nyt on, totesi Järvinen lyhyesti. Tämä ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa, sillä Tapparan finaaliputken alkaessa keväällä 2013, Tappara pääsi aloittamaan pelit kotona. Toki välissä on ollut kolme finaalisarjaa heikommin sijoitettuna joukkueena.

Haastattelun lopuksi Järviseltä kysyttiin kumpi on hänelle ja Tapparalle mieluisampi finaalivastustaja, KalPa vai JYP?

− Sanotaan näin kliseisesti että sillä ei ole mitään väliä kun saadaan kotona aloittaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle