Jalonen vastasi ykkösketjun saamaan kritiikkiin - ”Kontiola pelasi huippupelin”

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Kari Jalonen ja Lauri Marjamäki juonivat keskiviikon jääharjoituksessa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Leijonien ykkösketju on saanut osakseen paljon kritiikkiä. Päävalmentaja Kari Jalonen uskoo kolmikkoon.

Leijonien ensimmäinen hyökkäysketju Juhamatti Aaltonen - Petri Kontiola - Tuomo Ruutu on saanut esityksistään paljon kritiikkiä.

Ketju kuitenkin nauttii päävalmentaja Kari Jalosen luottamusta, mistä kertoo se, että ketju on pysynyt muuttumattomana kolmen pelin ajan, eikä muutosta tule torstain Slovenia-otteluun.

Jalonen kommentoi ketjun esitystä keskiviikon jääharjoituksen jälkeen.

− Kontiola pelasi huippupelin Norjaa vastaan. Ennen kaikkea näki, että ketjun hyökkäyspeli oli suoraviivaisempaa kuin aiemmin. He saivat onnistumisia 5-3-ylivoimalla, jossa he ratkaisivat pelin. He ovat menossa hyvään suuntaan, Jalonen sanoi.

Jaloselta kysyttiin myös Juhamatti Aaltosen pelistä.

− Olen Aaltosen esityksiin tyytyväinen. Hän pelasi Norjaa vastaan suoraviivaisesti.

» Lähetä palautetta toimitukselle