Jalkapallon varjosta jääkiekon valoihin

LIIGA / Haastattelu
"Jos et halua voittaa, olet väärässä urheilulajissa"
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Kausi on enemmän tai vähemmän puolivälissä ja Sport on kerännyt 31 ottelussaan 31 pistettä. Kesken kautta Saksasta Sportiin toiseksi yhdyvaltalaispelaajaksi saapunut Mike Brennan huokuu itsevarmuutta itsensä, ja joukkueen puolesta.

Mike Brennan on tyytyväinen Vaasan Sportiin ja viime aikaisiin otteisiin.

− Minun mielestäni olemme kehittyneet paljon viimeisen 12-15 ottelun aikana. Teemme hyvää työtä parannuksen suhteen, mutta vielä meidän pitää taistella joka ilta kynsin ja hampain voittaaksemme, analysoi jenkkipakki.

− Uskon, että koko tiimi ymmärtää sen, ja siksi olemme saaneet hyvin voittoja kasaan. Sillä mentaliteetillä pitää jatkaa.

Suuri osa mediasta uskoi Sportilla olevan tämän pistemäärän kauden loputtua.

− Hyppäsin mukaan vähän myöhään tänä vuonna, mutta saapuessani joukkuekaverit kertoivat, ettei meidän odoteta voittavan näin montaa ottelua. Mielestäni se kertookin meidän hyvästä joukkuehengestä ja valmennuksen taitavuudesta, tavasta poissulkea negatiivinen energia ja jääkiekkoon keskittymisestä, Brennan miettii.

Brennanille on kertynyt 23 ottelussa tilastoihin kaksi maalia, viisi syöttöpistettä ja 60 jäähyminuuttia.

− Yritän olla niin sitkeä, energinen, positiivinen, fyysinen ja kommunikoiva kuin vain voin olla joka ottelussa. Valmennus tietää roolini joukkueessa ja hetken, jolloin hyppään askiin, Brennan kertoo naurahtaen jäähyjen määrälle.

Pelikatkojen rähinöissä Brennan on usein nähty kuluneella kaudella ja tappelukin on tilillä. 

− Jääkiekko on tunteikas peli. Ärsyttäminen ja ihon alle pääseminen on myös osa peliä, ja sitä tulee minun pelaamisessa mukana. Teen oman osani siinä myös, mutta en usko, että kukaan yrittää hakea minua niihin, nauraa jenkkipakki.

Tavoite on edelleen yhtä selkeä kuin kauden alussakin.

− Yritämme päästä pudotuspeleihin. Lyhyesti se on meidän tavoitteemme ja siihen päästäksemme meidän täytyy voittaa mahdollisimman monta peliä. Voittaminenhan on jokaisella tavoitteena; jos et halua voittaa, olet väärässä urheilulajissa, Brennan toteaa.

Brennan on joukkueen kovuuden ruumiilistuma.
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com

Maajoukkueeseen riittää henkeä

Brennan edusti maataan vuonna 2004 alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, jotka pidettiin Valko-Venäjän Minskissä. Joukkueen rahkeet riittivät finaaliin asti.

− Se oli mahtava reissu. Siitä on jo kymmenen vuotta aikaa. Tuntuu uskomattomalta, kuinka nopeaa aika menee. Finaalissa pelasimme Venäjää vastaan. Heillä oli muiden muassa Jevgeni Malkin ja Aleksander Radulov kokoonpanossa. Oli todella hienoa pitää oman maan paitaa päällä alaikäisenä ja vaikka hävisimme finaalin, niin se oli ainutlaatuinen kokemus, 28-vuotias pakki muistelee.

Brennan pääsi maajoukkueen kelkkaan oikeaan aikaan.

− Olin 15-vuotias, kun maajoukkueen kykyjenetsijät tulivat katsomaan minun juniorijoukkueeni ottelua. Maaliskuussa sain kutsun maajoukkueen leirille, jonne kutsutaan noin 40 pelaajaa. Olin yksi niistä onnekkaista, ja se antoi uralleni ja aikuistumiselle lisää vauhtia.

Opiskeluaikana menestystä ja farmissa matkailua

Brennan pelasi yliopistosarjassa Bostonin joukkueessa neljä vuotta, ja saldoksi jäi kolme itäisen sarjan mestaruutta ja yksi koko maan sarjan mestaruus. Sport-puolustaja oli jälkimmäisessä menestyksessä joukkueensa kapteeni.

− Meillä oli tuolloin loistavat kokoonpanot ja voittava mentaliteetti. Kolmesti pääsimme lähelle koko maan mestaruutta ja viimeisenä vuonna halusimme voittaa niin kovasti. Pidän sitä yhtenä urani kohokohtana, muistelee Brennan.

Brennanin yliopistovuodet sujuivat lähes täydellisesti.
Kuva © Getty Images

Matka jatkui AHL:ään, joissa yhdysvaltalaiselle kertyi yhteensä 310 ottelua neljässä eri seurassa. Silloin Brennan tutustui nykyiseen joukkuekaveriinsa.

− Kun pelaat NHL:n farmisarjassa viisi vuotta, niin se tavallaan näkyy sinusta negatiivisesti. Pääsarjassa ei tarjoutunut mahdollisuutta ja etsiin uusia haasteita. Sain mahdollisuuden päästä pelaamaan Saksan pääsarjaan ja tartuin siihen,

− Chicagon farmiseurassa, Rockford Icehogsissa, pelattuani saimme Hannu Toivosen joukkueeseen ja olimme loppukauden kämppäkavereita, Brennan kertoo. 

Matka jatkui DEL-sarjaan Saksaan, jossa kului kausi Iserlohn Roostersin paidassa.

− Edellisellä kaudella joukkue oli runkosarjan toiseksi viimeinen ja tuona kautena pääsimme pudotuspeleihin asti. Organisaationa Roosters oli todella hyvä, joukkuehenki oli erinomainen ja oli hauskaa pelata, kehuu Brennan,

− Iserlohnissa oli aivan hyvät fanit, mutta koko maa on jalkapalloon kiinnittynyt. Täällä jääkiekko on urheiluista melkein kaikki kaikessa, ja se on tosi hienoa nähdä.

"TYKKÄÄN KINKUSTA, MUTTA MYÖS KALKKUNASTA, JOTEN HANKIMME VARMAAN MOLEMMAT"

Lopulta matka jatkui Vaasan Sportin riveihin.

− Halusin päästä Suomeen pelaamaan ja Vaasa avasi minulle oven. Kun olen tässä pukuhuoneessa, jossa jokainen joukkuepelaaja on aivan oma persoonansa ja tulevat halliin tekemään töitä, on todella mahtavaa,

− Nautin olostani täällä. Organisaatio on ollut hyvä minulle ja perheelleni, ja joukkue otti minut lämpimästi vastaan. Fanit ovat ihan uskomattomia, takaumia tulee yliopistoajoista, kun kuulee heidän laulujaan, pakki hymyilee.

Vaasa on amerikkalaisten mieleen

Joulupyhät Brennanin perhe viettää Suomessa ja vapaa-aika sisältää paljon yhteisoloa. 

− Haluamme antaa suomalaiselle perinnejoululle mahdollisuuden. Kaverit eivät kyllä ole antaneet paljoa informaatiota suomalaisesta joulusta, mutta tykkäämme myös kotimaisesta joulusta, joten usein sekoitamme paikallista ja omaa perinnettä, Brennan kertoo.

Jouluruoasta ei ole epävarmuutta.

 

 

− Tykkään kinkusta, mutta myös kalkkunasta, joten hankimme varmaan molemmat, Brennan nauraa,

− Vapaa-aikana yritän viettää mahdollisimman paljon aikaa perheeni kanssa. Aktiviteettejä ei meillä ole paljon. Käymme ulkona syömässä ja kävelemme kaupungilla, shoppailemme ja yritämme pitää ajatukset mahdollisimman paljon poissa kaukalosta, Brennan päättää ja toivottaa hyvää joulua lukijoille.

» Lähetä palautetta toimitukselle