Jaakko Rissasen KHL-seikkailu: "Välillä menee viittomakieleksi"

KHL / Haastattelu
Rissanen on ampunut KHL-kaudella tähän mennessä yhden maalin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Viime kaudella KalPassa loistavasti pelannut Jaakko Rissanen matkasi täksi talveksi Moskovan alueella sijaitsevaan Podolskin kaupunkiin. Erilainen kulttuuri jäällä ja sen ulkopuolella on tarjonnut kuopiolaiselle monenlaisia elämyksiä.

Vitjaz Podolsk tarjosi maanantain ottelussa Jokereille alussa shokkihoitoa painelemalla 2−0-johtoon avauserässä. Jokerit heräsi kuitenkin ensimmäisellä erätauolla ja myllytti peliä 40 minuuttia vieraiden päädyssä.

Vieraat eivät avauserän jälkeen juurikaan hyökänneet, vaan yrittävät pitää Jokerit pois parhaalta sektorilta. Joukkueen kolmoskentän keskellä pelanut Jaakko Rissanen huokasi puuduttavan pelitavan olevan vielä hieman opettelussa.

- Tämmöistä se tänään oli, vielä normaaliakin huonompaa. Aika usein meillä on tällaista, kun on niin puolustava ja salettia keskustaa pelaava taktiikka. Ei ollut ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen kerta, kun tulee parempi joukkue kuten Jokerit vastaan, Rissanen totesi.

- Häilyvä raja toki, jos emme olisi antaneet 3-2-maalia ja olisimme päässeet jatkoajalle, niin valmentaja olisi tullut koppiin kehuen, että tosi hyvä peli. Nyt kävi näin ja annoimme loppuun kolme maalia, ja oli ihan kauhea peli. En kyllä ymmärtänyt sanaakaan mitä valmentaja sanoi, eikä kukaan kääntänyt, mutta kasvojen ilmeistä pystyi jotakin päättelemään.

Viime kaudella KalPassa kovat pisteet tehnyt hyökkääjä on istutettu varsin tiukkakuriseen sapluunaan. Uuteen rooliin sulautuminen ei ole käynyt kivuttomasti. Oman paikan pitäminen ja sumputus eivät tule suomalaiselle selkärangasta

- Onhan tämä erilaista. Tänään oli itseltä huono peli. On tässä joutunut totuttelemaan, että viidellä viittä vastaan tulee eriä, joissa maalipaikat on vähissä. Täytyy vain toivoa, että ei tulisi kokonaisia pelejä. Ylivoimalla pitäisi pystyä tekemään tehoja. Alkukaudesta pelasin vielä kuten tottunut Suomessa ja Kuopiossa, että pakki antaa omissa kovaa painetta ja sentterikin menee tosi kovaa sinne. Täällä pitää odotella keskustassa ja katsella mihin kiekko menee. Tänään oli kaksi erää semmoista odottelua, ja kyllä tuntui vähän tyhmältä. Mutta kuten sanoin, jos johtomme olisi kestänyt, niin olisi ollut sellainen peli kuin valmennus halusi.

Hyviä kavereita, mutta ei yhteistä kieltä

Podolskiklaisten ylivoima on sakannut kauden aikana pahasti. Kun joukkue keskittyy tasakentällisen paljolti puolustamiseen, on paine onnistumisiin erikoistilanteissa kova.

- En tiedä, miksi ylivoimamme ei toimi. Paljon on katseltu videoita ja puhuttu. Sarjan ensimmäisessä pelissä teimme vastustajan tullessa juuri täysilukuiseksi maalin, mutta sen jälkeen ei ole onnistunut. Harjoituspeleissä oli viidellä viittä vastaan tosi hakemista, ja rehellisesti sanoen todella, todella huonoja pelejä. Silloin kuitenkin teimme aina vähintään yhden ylivoimamaalin. Se oli ihan vastakohta mitä nyt. Nyt on viidellä viittä vastaan on toiminut paremmin, mutta meni varmaan liian hyvin alussa se ylivoima.

- Meillä on Roman Horak ylivoimassamme, ja hän puhuu täydellistä englantia ja ihan hyvin venäjää, kun on jo neljättä vuotta mukana. Kentässä on yleensä ollut vain yksi venäläinen, jolle Horak on käätänyt. Kielimuurin taakse ei voi siis mennä, ihan itsessä on vika, ei voi kierrellä.

Kommunikaatio kanssapelaajien kanssa on kielimuurin takia haastavaa. Vähäiset rupattelumahdollisuudet harmittavat Rissasta. Vanha ketjukaveri Jesse Mankinen on luonnollisesti auttanut viihtymisessä, mutta muidenkin kanssa viesti menee perille aina tavalla tai toisella.

- Oli positiivinen yllätys kuinka hyviä jätkiä nuo kaikki ovat. Harmi, että harvempi puhuu englantia. Ihmisestä kuitenkin huomaa, että onko hyvä tyyppi vai ei, vaikka kieltä ei olisi. Vähän harmittaakin, kun ei puhu sitten samaa kieltä. Ne jotka englantia puhuvat joutuvat sitten kääntelemään parhaita juttuja. Mukavia jätkiä vaikuttavat olevan kaikki.

- Riippuu tietysti aina tyypistä, miten kommunikaatio toimii. Tänään minun ja Jessen vierellä ollut kaveri (Nikita Vyglazov) on niin sekava jätkä, että menee ihan viittomakieleksi. Siis tosi mukava jätkä kyllä, mutta semmoinen tyyppi, että vähän alta pois.

Rissaselta odotetaan Vitjazissa kurinalaista puolustamista, mutta myös tehoja etenkin ylivoimalla.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Elämää Moskovan laitamilla

Podolsk sijaitsee noin neljäkymmenen kilometrin päässä Moskovasta. Noin 200 000 asukkaan lähiössä ei nuorille miehille hirveästi virikkeitä ole, eikä kaupungista kannata tavoitella gastronomisia elämyksiä.

- On erilaista elämä kuin Suomessa. Paljonhan me reissaamme, puolet ajasta. Asumme Podolskissa, jossa Wikipedian mukaan on paljon porukkaa, ja varmaan oikeasti onkin. Se on kuitenkin niin lähellä Moskovaa, että eipä siellä oikein ole mitään. Paikka on pieni, joten Moskovaan mennään, jos jotain haluaa tehdä, vaikkapa syödä. Podolskista ei ole oikein löytynyt hirveän hyviä ravintoloita.

- Podolskissa on vähän erikoista, en tiedä onko muullakin Venäjällä, että paikkaan mihin menee, niin sieltä saa ihan kaikkea. Yleensä olemme käyneet thaimaalaisessa paikassa, niin sieltä saa thaimaalaista, pitsaa, burgeria, sushia, siipiä..ihan kaikkea! Sama minne menet, niin kaikkea on tarjolla. En ole älyttömän tarkka ruoan suhteen ja Suomessa menee kyllä kaikki. Tuolla alussa oli ihan ok, mutta kyllästymistä tulee pian. Vapaapäivänä on ihan kiva mennä Moskovaan. Siellä on kyllä sitten vähän persommallekin jätkälle ruokapaikkoja!

Matkaaminen ruuhkistaan tunnetussa Moskovassa ei ole aina niin yksinkertaista. Matka Punaiselle torille ei ole sama kuin menisi piipahtamaan Kuopion kauppatorilla.

- Iso osa joukkueestamme asuu Moskovassa, vain murto-osa Podolskissa. He sanovat matkan olevan ihan ok, vain neljäkymmentä minuuttia kuulemma menee. Mitä minä olen käynyt, niin kertaakaan ei ole alle tunnin onnistunut.

- Kun tulimme Moskovaan ensimmäistä kertaa, oli perjantairuuhka ja jotain kolareita, niin meni yli kolme tuntia. Ensimmäiset viisi kilometriä veivät yli kaksi tuntia, kun jono ei liikkunut yhtään. En tiedä saavatko ulkomaalaiset ajaa itse, koska kaikilla on kuskit. En pelkää liiikennettä, mutta mielestäni on fiksua, että ulkomaalaiset eivät aja. Aina on joku kolari tai vähintään ambulanssi tulee vastaan pillit päällä, vaikka matka on lyhyt. Kuopiossa kun ajaa keskustasta mökille sen 15 minuuttia, niin onpa tuolla vähän eri meno.

Venäläinen harjoituskulttuuri

Venäläisjoukkueissa harjoittelukulttuuri on varsin erilainen kuin Suomessa. Tuntimäärät ovat suuria ja esimerkiksi juoksulla on yhä tärkeä osa kuntoharjoittelussa.

- Alkuleiri, kolme ja puoli viikkoa Italiassa, oli kovaa. Kolmesti mentiin päivään, mutta ei mitään ylilyöntejä. Juostiin paljon, esimerkiksi tunnin lenkkejä ja päälle pitkiä jäitä, mutta ei mitään hulluja happoreenejä. Kauden aikana ero Suomeen on siinä, että jääharjoituksissa on hidas tempo, mutta harjoitukset kestävät pitkään. Suomessa välipäivänä käytiin ehkä 15-20 minuuttia jäällä, mutta täällä ollaan venäläiseen tapaan aina tunti.

Vitjazin tunnetuin pelaaja on Maksim Afinogenov. Mies tunnettiin NHL-urallaan lähinnä hurjasta luisteluvauhdistaan, mutta seuravakaveri on nähnyt myös veteraanin hurjan kuntopohjan.

- Afinogenov on jäätävässä kunnossa. Monia kovakuntosia olen nähnyt, mutta kyllä tämä taitaa olla kovin. Alussa oli kovia juoksutestejä 150 sykkeellä, niin hän veteli tuplavauhdilla muihin verrattuna. Hänellä on uskomaton kestävyys. Minulla oli mielikuva, että olisi vain sähisijä ja nopea jätkä, mutta hän pystyisi pelaamaan varmaan vaikka 40 minuuttia. Alkaa olla vanha ukko, mutta jaksaa kyllä painaa.

Kova harjoittelu ja matkustaminen vaativat myös veronsa. Rissanen on kuitenkin tyytyväinen Vitjazilta saamiinsa oheispalveluihin, joita toteuttamassa on komppaniallinen ihmisiä.

- Yksi fysioterapeutti on tosi taitava ja puhuu hyvää englantia. Vaikka seura on pieni, niin kaikki on viimeisen päälle hoidettu. Tuntuu, että asioiden hoitajia on enemmän kuin pelaajia. Kun mennään lentokoneeseen, niin varmaan puoliväliin asti on niitä, jotka eivät pelaa. Täällä on jo valmentajiakin enemmän kuin KalPassa porukkaa yhteensä!

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Uutinen
KalPan Jaakko Rissaselle 300. tehopiste Liigassa
LIIGA | 10.1.2024 19:22