Jälleen pudotuspeleihin yltänyt Malinen ei näe itseään valmiina pelaajana

LIIGA / Haastattelu
Kevät ja pudotuspelit saavat Malisen ilmeen vakavoitumaan.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com

Vaikeuksien kautta voittoon - hyvä kuvaus Tapparan kaudesta tähän asti. Runkosarjan toiseksi sijoittuneen Tapparan ykkössentteri Jarkko Malinen kommentoi kautta ja ennakoi pudotuspelejä Jatkoajalle maanantaina.

− Muutimme vähän pelaamista huonon jakson jälkeen. Rupesimme korjaamaan puolustuspeliä, sieltä se kaikki kuitenkin lähtee meidän pelissä. Vähän rennommin rupesimme myös pelaamaan ja tekemään rohkeampia ratkaisuja hyökkäyspäässä, sekä tekemään maalejakin sitten.

− Juha Metsola on koko kauden pelannut hyvin, pelasi hyvin jo syksyllä, vaikka me muut pelasimme huonosti. Koko joukkue heräsi oikeastaan siinä vaiheessa, kun oli viimeinen sauma taistella pudotuspelipaikoista.

− En usko, että CHL:stäkään johtui ailahteleva syksy, pelasimmehan European Trophyakin edellisillä kausilla. Kiva kokemus oli, on se kivempi pelata vähän muitakin joukkueita vastaan kuin pelkkiä Liiga-porukoita. Heitä vastaan ehtii tahkota kuitenkin sen 60 peliä ja pleijarit päälle.

Yksilöonnistuja ja alivoimamaalitehtailija

Yhdessä Tapparan kapteeni Jukka Peltolan kanssa Malinen teki useammankin maalin alivoimalla. 

− "Jugin" kanssa on sen aikaa pelannut tuossa parina, että aika hyvin pystyy lukemaan ne tilanteet, milloin saamme sellaisen riiston tehtyä, mistä pystyy lähteä hyökkäämään. Pakit ovat totta kai isossa roolissa myös siinä tilanteessa; hyökkäyksen käynnistämisessä ja syöttöjen katkaisussa.

− Monesti yllättävän hyväkin paikka lähteä alivoimalla hyökkäämään kiekon riiston jälkeen, kun ei ole toisilla oikein puolustusvalmiutta. Moni joukkue pelaa neljällä hyökkääjällä ylivoimaa ja yksi kaveri seisoo vaan viivassa.

Malisen kiekon ja mailan käsittelytaidot ovat tulleet tällä kaudella esiin. Hyökkääjä pelaa selkeästi parasta kauttaan. 

− Olen aina pyrkinyt pelaamaan paljon kiekon kanssa varsinkin Mestiksessä isossa roolissa. Kun Liigaan pääsi, rooli oli ainakin alkuun pieni, mutta kun peliaika on kasvanut ja tullut onnistumisia, sain lisää itseluottamusta ja uskallusta yrittää pelata enemmän omilla vahvuuksilla.

− Haluan mennä eteenpäin pelaajana koko ajan. Tampereella on ollut hyviä vuosia nyt ja olen kehittynyt paljon pelaajana, mutta näen, että on paljon kehittymisen varaa vielä. En näe itseäni valmiina pelaajana.

HIFK taisteli tiensä Villi kortti -kierrokselta Tapparaa vastaan

Puolivälierät alkavat perjantaina ja Tappara saa vastaansa Helsingin IFK:n. HIFK pelasi sunnuntaina maraton-ottelun Ilvestä vastaan ja pitkät pelit ovat Malisellekin tuttuja muutaman kauden takaa. Jatkoaika kysyi Maliselta jaksaisiko hän painaa monta jatkoerää vielä normaalin peliajan lisäksi.

− Varmasti jaksaisi rutistaa, jaksoimmehan pari kautta sitten Ässiäkin vastaan. Se on sitten eri asia, jos pitkä peli alkaa olemaan pidemmän sarjan loppupäässä, siinä tapauksessa varmasti tuntuu enemmän. Henkiselle väsymykselle jos antaa tilan, niin sitten alkaa puuduttamaan paljon.

Tappara voitti HIFK:n runkosarjan puolella voitoin 3−1. Pudotuspelit ovat kuitenkin ihan eri lukunsa.

"Se kumpi pystyy kehittämään omaa pelaamistaan sarjan aikana, on vahvoilla"

− Tulee varmasti tiukka sarja ja tiukkoja pelejä. Aiemmatkin kohtaamiset tällä kaudella ovat olleet tiukkoja. He pelaavat nopeasti ja ovat taitavia kavereita. Varsinkin ottelu, jossa IFK:lla oli mukanaan koko päädyn verran faneja sytytti. Oli vähän niin kuin pleijari-jääkiekkoa jo.

− HIFK sytyttää itsenikin. Hyvä vastus, eikä sillä niin väliä ole tässä vaiheessa. Omaa peliä pitää vähän muokata vastustajan mukaan. 

Tapparalle ykkössentteriksi hankittu Stephen Dixon loukkaantui talven aikana ja Malinen ansaitsi hänen paikkansa Olli Palolan ja Kristian Kuuselan keskellä ykköskentässä. Dixon ei ole enää loukkaantuneena, mutta Malinen täytti hänen saappaansa sen verran hyvin, että on vieläkin jatkanut ykkösketjussa pelaamista.

− Toivottavasti on sama roolitus pudotuspeleissä. Paljon on kuitenkin itsestä kiinni, että miten peli kulkee ja totta kai pelistä tulee vähän tarkempaa. Samaa peliä pelataan, eikä kellään ole mitään eri vapauksia kentällä kuitenkaan.

Kaksi hopeaa alla ja finaali jälleen päämääränä

Kun miettii Tapparan kahta viime kautta, olivat ne onnistuneita, vaikka kullat jäivätkin uupumaan. Jos Malinen saisi itse päättää, että tippuuko joukkue jo nyt puolivälierissä, vai yltääkö se finaaliin kärsimään kirvelevän tappion - ei vastauksesta ole epäilystäkään. 

− Aika onnistuneet kaudet olleet, kun finaaleissa pelattu kaksi kautta putkeen, mutta eivät ne enää tällä kaudella auta yhtään, vaan kaikki alkaa taas alusta. Nöyrin mielin ja peli kerrallaan.

− Kyllä joka tapauksessa finaaleihin aina haluaa, siinä on kuitenkin sauma voittaa. Voitosta pelataan, kun pudotuspeleihin päästään. Kullasta pelaamiseen pääsy on hieno mahdollisuus ja totta kai siellä haluaa olla uudestaan.

Viikon treenit eivät Tapparalla juuri muutu pudotuspelien myötä. Puolustaja Teemu Aallon tehdessä loikkaharjoituksia Hakametsän katsomossa, kommentoi Malinen kuluvaa viikkoa hänen vieressään perin rauhallisesti istuen.

− Perinteinen perusharjoitus oli ainakin vielä maanantaina. Varmasti viikon aikana katsomme HIFK:n pelaamista, ja sitten mahdollisesti jonkunlainen pelitapaharjoitus, mikä tukee alkavaa sarjaa. Se kumpi pystyy kehittämään omaa pelaamistaan sarjan aikana, on vahvoilla.

Malisen tervehdykset kiekkokansalle ovat samat kuin toveri Metsolalla:

− Kaikki paikanpäälle katsomaan pelejä samanlaisella kannatuksella, mitä nyt on ollutkin. Kyllä se vaan kentällekin auttaa paljon, kun on väkeä hallissa ja hyvä tunnelma.

» Lähetä palautetta toimitukselle