Innala tavoittelee uransa ensimmäistä MM-kisapaikkaa: "Se on kauden päätavoite"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jere Innala on tehnyt tällä kaudella 27 Liiga-ottelussa tehot 4+1.
19-vuotiaan Jere Innalan tavoitteena on päästä ensimmäistä kertaa oman ikäluokkansa mukana MM-kisoihin. Hyökkääjällä on tänä talvena viimeinen mahdollisuus murtautua juniorimaajoukkueeseen ikänsä puolesta.

HPK:n hyökkääjä Jere Innala otti viime kaudella isoja kehitysaskeleita. Pelit olivat kulkeneet hyvin pari kautta A-nuorissa, minkä jälkeen Innala sai näyttöpaikkansa Liigassa. Kenties hieman yllättäen hyökkääjä otti vakipaikan liigamiehistön kokoonpanosta. Viime kaudella pelatuissa 29 Liiga-ottelussa Innala keräsi teho 3+2.

− Kova työnteko siinä Liigaan murtautumisessa oli takana. A:ssa pelit sujuivat ja sitten kun pääsin tänne näyttämään, onnistuin näyttöpaikassa, Innala kertoo.

Kuluvalla kaudella Innala on pelannut vain Liigaa. Pelipaikka on vaihdellut ykkösketjusta nelosketjuun kauden aikana. Peliaikaa nuorukainen on kuitenkin kerännyt mukavasti, reilut 13 minuuttia ottelua kohden. 

Innalan mukaan kausi on sujunut suhteellisen hyvin, mutta odottaa itseltään yhä parempia otteita.

Marraskuun alussa Innala oli mukana alle 20-vuotiaiden turnauksessa Venäjällä. Hämeenlinnalainen sai kelpo näyttöpaikan, sillä Innala istutettiin turnauksessa ykkösketjuun. Lisäksi vastuuta tuli ali- ja ylivoimilla. 

− Olen aika nopea ja vikkelä sekä hyvä kääntymään. Jos paikka tulee, osaan tehdä maaleja.

Vaikka Suomi hävisi turnauksessa kaikki ottelunsa, Innalalle jäi turnauksesta kuitenkin hyvä fiilis.

− Se oli todella hyvä tapahtuma ja viimeinen turnaus ennen MM-leiritystä. Sen sitten Ahokkaan Jussi päättää, että riittääkö minulla MM-kisoihin asti. Toivotaan ja yritetään parasta.

Innalalle ei ole vielä tähän mennessä kertynyt otteluita MM-kisoissa. Nyt hyökkääjällä on suuri hinku päästä pelaamaan ikäluokan parhaita pelaajia vastaan Buffaloon nuorten MM-kisoihin vuodenvaihteessa.

− Todella kova halu olisi lähteä Buffaloon, se on kauden päätavoitteeni.

Innala lupaa, että toisi nuorten MM-joukkueeseen energisyyttä, riistoja hyökkäyspäässä ja hyvää puolustuspeliä. Kapeassa kaukalossa hän uskoo pelien olevan kovia ja fyysisiä.

− Olen aika nopea ja vikkelä sekä hyvä kääntymään. Jos paikka tulee, osaan tehdä maaleja. Pyrin olemaan tuloksellinen pelaaja, Innala kuvailee itseään pelaajana.

» Lähetä palautetta toimitukselle