Kylmä syksy on saapunut Suomeen, mutta Ranskan Angletissa kylvetään vielä parinkymmenen asteen lämmössä. Iirolla ei voisi siis paremmin mennä. Hän hallitsee tällä hetkellä joukkueensa maalikuninkuutta, ja seurakin näyttäisi olevan sarjataulukossa sijalla neljä, jos ranskankielisiä sivustoja on tulkittu oikein.
− Näin minäkin muistelisin, että nelosia ollaan, mietiskelee päähahmo päätään raapien.
Sijoitus on saavutettu kolmella voitolla ja yhdellä häviöllä. Lauantaina pelattu ottelu sarjanousijaa vastaan oli tappiollinen, mutta suomalaisittain silti varsin hilpeä. Iiro tehtaili kaksi maalia, mikä saa hymyn nousemaan miehen kasvoille. Maalikuninkuus häntä kovasti naurattaa.
Enhän mä mikään Teemu Selänne ole, enkä välttämättä tule koskaan pelaamaan edes Liigassa.
− Pelasin viime kaudella 23 peliä ja tein kaksi maalia. Nyt olen iskenyt neljässä matsissa viisi maalia. Tuntuuhan se vähän ihmeelliseltä.
Iiro ei usko olevansa taikuri, vaan syy tehokkuuteen löytyy perusasioista. Kuten valmentajan puheen ymmärtämisestä vihdoin ja viimein. Iiro kamppaili viime kauden kieliongelmien kanssa, kun englanti ei kunnolla taittunut, ja ranska puolestaan nyt on kommunikointitapana ihmeellinen. Valmennuksella kun on tapana huutaa neuvoja ranskaksi. Siinä olisi kuka tahansa suomalainen hieman huuli pyöreänä.
Tosin Iiro muistaa siteerata Yö-yhtyeen Olli Lindholmin tiivistelmää porilaisuudesta, sillä kun ovikyltti kehottaa vetämään, niin porilainen työntää oven auki. Tästä voisi siis päätellä, että porilaiselle erinäiset ohjeet eivät ole itsestäänselviä edes suomeksi.
Iirolla oli onni oppia englantia kanadalaisen kämppäkaverinsa ja tämän tyttöystävän aikaansaannoksista viime kaudella. Äidinkielenään englantia puhuvalta parivaljakolta Iiro näppäränä kaverina nappasi tärkeimmät opit. Kielioppi ei kuulemma ole edelleenkään vahvimpia puolia, mutta kommunikointi sentään luonnistuu vallan hyvin nykyisin. Supliikki pakki osaa tosin rupattelemisen taidon, vaikkei yhteistä kieltä olisikaan.
− Jään joskus meidän faniporukan kanssa juttelemaan helposti pariksi kymmeneksi minuutiksikin. Usein jäädään pelin jälkeen hallille jauhamaan jollain ihmeen ilveellä, vaikka he eivät puhu englantia, ja minunkin ranskani on varsinaista hakuammuntaa. Kyllä siitä aina keskustelu silti saadaan!
Kyseinen rupattelutapahtuma olisi joskus mielenkiintoista nähdä.
Ranskalaisen kiekon suosituin suomalainen?
Iiro povasi kuluvasta kaudesta varsinkin henkilökohtaisella tasolla parempaa aiemmassa haastattelussaan. Syynä on yksinkertaisesti ollut se, että nyt kaikki tuntuu helpommalta - muun muassa kielikysymyksen ratkeamisen vuoksi. Ranskan kieli on tarttunut perus jääkiekkosanaston muodossa, joten valmentajan ohjeet menevät nykyisin perille. Onneksi luotsi toistaa mitä ilmeisimmin varsin yksinkertaista terminologiaa.
− Kyllä mä viime kauden alussa mietin, että missä mä oikein olen.
Valmentaja Olivier Dimet on huomannut, että nythän tuo merkillinen suomalaiskasvatti ymmärtääkin ohjeita. Enää ei ole kaukalossa salakieliä Iirolle. Hän on noussut kieliongelmien jälkeen luottamuksen valokeilaan. Vastuuta kertyy edelleen ylivoimalla, ja ei ole juurikaan tilanteita, joihin Iiroa ei ensimmäisenä ajettaisi.
Hän on toisin sanoen kuin Eiffel-torni. Kulmikas, selkeästi erottuva ja loistelias objekti harmaan massan seassa. Saattaa ensinäkemällä aiheuttaa skeptisyyttä, mutta syvemmän tutustumisen jälkeen ei petä kuitenkaan. Ihmiset jonottavat tornille samalla tavalla kuin Angletin peleihin Iiron saapumisen jälkeen.
Mies on pidetty hahmo ranskalaisten jääkiekkokannattajien keskuudessa. Tämä nousee esille myös paikallisen kuvaajan sähköpostiviestissä, jonka saatesanoissa ilmenee, että Iiro on kameramiehen lemppari. Porilaisen nimi kantautuu kannustushuudoissa jatkuvasti, jopa silloin, kun hän on huitonut itselleen kaksiminuuttisen.
Iiron hyvä ystävä, Porin Pesäkarhujen Superpesis-joukkueen pelinjohtaja Sami Österlund, oli visiitillään ihmetellyt moista kannattajakulttuuria. "Iiro!" raikasi ympäri hallia, vaikka pakki oli juuri saanut jäähyn. Teoreettista viitekehystä haettiin muun muassa Ranskan maantieteellisestä sijainnista. Tällä hetkellä johtava tutkimuslinja on, että Espanjan läheisyys tekee sen, että kiekkofaneista tulee uunoja.
− Fanikulttuuri Ranskassa on aivan käsittämätön. Mä en koe itseäni miksikään maailman huipuksi, enkä sitä todellakaan olekaan, mutta meitähän pidetään aivan kuin jumalina. Tai sitten ne pitävät meitä niin ylimielisinä, että ovat aina yllättyneitä, kun me teemme jotakin hyvää. Esimerkiksi avaamme oven.
Myös joukkueen kapteenin Xavier Daramyn pieni Diego-poika on osoittautunut Iiro-faniksi. Puolustajalla on tapana kiittää yleisö omaleimaisella tavallaan voiton jälkeen, jota Diego on kovasti ihaillut. Lauantain kotiottelussa pikkumies pääsi tekemään aaltoja yhdessä Iiron kanssa. Kyseisen päivän lapsi muistaa varmasti ikuisesti. Ja jos ei, niin onhan siitä kuviakin. Olipa Diego soittanut koko sukunsakin läpi seuraavana päivänä.
Ranskalaisille "vain" suomalainen
On tärkeää palata tosiasioiden äärelle, jotta kaikki ei olisi aina niin ihanaa ja mahtavaa, vaikka oikeasti olisikin. Anglet koki ensimmäisen runkosarjatappionsa lauantaina sarjanousijaa vastaan kotihallissaan. Iiron mukaan tällainen lopputulos ei ole hyväksyttävää. Pelikumppaneiden kasvot olivat tavanomaista enemmän näkkärillä.
− Seuraavan maanantain treenit tuntuivat kuin rangaistukselta. Meillä oli piip-juoksutesti, eli äänimerkkien välissä tulee juosta 20 metriä. Tämä toistetaan useamman kerran. Ranskalaiset ovat vähän äkkipikaisia, mitä häviämiseen tulee.
Häviö näytti kuitenkin joukkueen todellisen tason.
− Vaikka olemme voittaneetkin, niin ei meidän peli ole oikeasti niin hyvää ollut. Tämä oli hyvä opetus meille, etteivät ne pisteet tule helpolla.
Iiron suhtautuminen häviöihin on selkeästi ammattimainen. Harmittaa saa ja pitääkin, mutta siitä on päästävä nopeasti myös yli. Liekö tämä porilaista ajatuksenjuoksua vai perisuomalaista maalaisjärkeä. Joka tapauksessa Iiro on aina suomalaisille porilainen, ranskalaisille suomalainen, mutta porilaisille raumalaissyntyinen. Sekä Iiro on Iirolle porilainen. Mitä?
− Muutin noin 9-vuotiaana Poriin kun äiti sai Ulvilasta töitä, ja mä itkin vain. Muutaman kasvukipuvuoden jälkeen kuitenkin takki kääntyi aika nopeasti. Porilainen mä olen!
Muutin noin 9-vuotiaana Poriin kun äiti sai Ulvilasta töitä, ja mä itkin vain.
Monien unettomien, itkuhuuruisten öiden jälkeen syntyi siis uusi teini-ikäinen porilainen. Siitä ei ole ollutkaan paluuta. Iiro huomasi erilaisuutensa pelatessaan Ilveksessä nuorten SM-liigaa.
− Kyllä porilaisuuden huomaa jääkiekkokulttuurissakin. Tamperelainen kiekkoilija on vähän sellainen, että se tekee mieluummin sen yhden hienon maalin kuin 10 rumaa. Porilainen hakkaa sen seitsemän maalia riparista, kun tamperelainen vetää rystyltä ylänurkkaan. Sellaista se on.
Hän uskoo suomalaisten lajin piirien kunnioittavan porilaisia kiekkoilijoita samalla tavalla, kuin ranskalaiset arvostavat suomalaisia pelaajia. Porilaisilla, ja suomalaisilla, on maine esimerkillisestä sinnikkyydestä ja peräänantamattomuudesta kaukalossa. Myöskään lastenleikeissä ei Porissa luovuteta.
− Kilpailuvietti vaikuttaa Porissa kovemmalta ihan pihapeleissäkin. Niissäkin pelataan voitosta ihan joka kerta. Hampaat irvessä väännetään.
Ei ihmekään, että porilaiset kiekkoilijat menevät läpi vaikka harmaan kiven, jos omasta asemastaan on joutunut taistelemaan jo hiekkalaatikollakin. Maailma on kova paikka. Ja Pori.
Unelmien äärellä, vaikkei olekaan Selänne
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen teettämän tutkimuksen mukaan porilaiset ovat kuitenkin Suomen onnellisimpia ihmisiä.
− Mä olen aika yllättynyt tosta tiedosta. Kai se on silti uskottava. Ei me kyllä ystävällisimpiä olla.
Iiro myöntää itse olevansa onnellinen hieman pienemmistäkin asioista. Omakotitaloa ei kuulemma tarvita onnellisuuden edesauttamiseksi. Hän on todella tyytyväinen, että saa pelata työkseen lajia, jota rakastaa.
− Enhän mä mikään Teemu Selänne ole, enkä välttämättä tule koskaan pelaamaan edes Liigassa. Mutta saan tehdä sitä mihin olen panostanut kaikki nämä vuodet, ja se on tärkeintä. En tienaa sillä tavalla tästä rahaa, mitä monet muut kiekkoilijat, mutta nautin tästä hommasta.
Ranskassa tosiaan rahapussin nyörejä ei joudu aivan tavattomasti avaamaan palkkapäivän koittaessa. Toimeen tullaan, mutta lajiin ei ole patonkimaassa satsattu sen suurempia investointeja. Rugby sen sijaan on Ranskassa suosittua. Mitä mieltä Iiro on rugbysta?
− Pelaajat ovat aika hemmetin kovia jätkiä. Olen käynyt kaksi kertaa katsomassa Bayonnen peliä, ja onhan se hullua, kun 15 000 ihmistä laulaa yhteen ääneen joukkueen tunnusbiisiä.
Iirolta löytyy siis kunnioitusta myös rugbyn harrastajia kohtaan.
− Rubgy-pelaajat pitävät kyllä jääkiekkoilijoita totaalisen hulluina.
Hetkinen – miksi?
− Yksi pelaaja kerran heitti, että me olemme ihan sekaisin, kun kaukalossa mennään miljoonaa ja taklataan. Katsoin kaveria suu auki ja totesin, että "tuo aussi".
Rugbyssahan toki eivät koskaan paikat rytise.
Mä tiedän, että mun nimi on viivattu punakynällä monessa paikassa!
Kummolan korvaaminen edelleen auki
Loppuun on hyvä palata aiempaan Iiron kirjoitukseen, jossa hän oli valmis astumaan Kalervo Kummolan saappaisiin ystävänsä Juha Järvenpään ehdotuksesta. Nyt varmasti kaikkia kiinnostaakin, että onko yhteydenottoja sadellut.
− Ei ole puhelin pirissyt. Mä olen koko ajan kyllä odottanut! Olen edelleen kyllä pestiin valmis.
Iiro itse epäilee, että rekrytointitarjousta ei ole tullut, koska pelaajalla tuppaa olemaan hyvin suoraviivainen tapa ilmaista itseään ja mielipiteitään.
− Ei liity pelkästään Kummolan korvaamiseen, mutta mä olen muun muassa Mestiksen tasosta aikalailla oman mielipiteeni kertonut, mikä ei sitten aina ole välttämättä ollut ihan positiiviseen sävyyn. Mä tiedän, että mun nimi on viivattu punakynällä monessa paikassa! Suurimmaksi osaksi ihmiset ovat oikeasti eri mieltä asioista, mutta vaan osa saa suunsa auki. Ja sitten kun saa niin tuntuu, että sitäkään ei saisi sanoa, jos jokin on perseestä.
Onneksi Iiro uskaltaa kertoa omat näkemyksensä kaunistelematta. Hänen rosoisiin tarinoihinsa palaamme jälleen kuukauden kuluttua.