Hytönen kielsi passiivisen HIFK:n yllättävyyden: "Tasoitus ei tuonut riittävää latausta"

LIIGA / Haastattelu
Hytösen kipparoima JYP hävisi avausottelun.
HIFK haki puolivälieräsarjan avausottelussa ryöstön Jyväskylästä äärimmäisen taistelevalla ilmeellä. Pelin kuva näytti hetkittäin yllättävän JYPin, mutta tätä kapteeni ei allekirjoittanut.

JYP hallitsi näennäisesti, HIFK oli tyly. Siinä puolivälieräavauksen kuvaus, kun HIFK haki ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan 2−1-voitolla. Voiton erikoismies oli tehot 1+1 iskenyt Patrik Karlsson.

Helsinkiläiset tulivat pelin alkuun erittäin passiivisella ilmeellä ottamaan vastaan JYPin vyöryä, joka myös kestettiin Kevin Lankisen näyttävien torjuntojen avustuksella.

Uhrautuvuudesta saa hyvän kuvan laukaisutilastoista, sillä JYP laukoi ottelussa 70 kertaa, mutta vain puolet laukauksista meni maalille asti.

− Noin runsailla laukauksilla jokainen paikka ei ole laadukas, mutta kyllä meillä niitä riitävästi oli, Juha-Pekka Hytönen kertasi.

− Meillä oli paljon hyviä hetkiä, mutta maalinteko ei ollut riittävällä tasolla.

Erityisesti ylivoimien aikana HIFK:n passiivinen neliö tuntui saavan JYPin viisikolle sormen suuhun, mutta yllättävyyttä Hytönen ei allekirjoittanut.

− Molemmat pelasivat ennakko-odotusten mukaan. Pelissä on kyse vain siitä, kumpi toteuttaa omaansa paremmin.

JYP onnistui tasoittamaan pelin toisen erän viimeisellä minuutilla juuri Hytösen osumalla. Maalin jälkeen saattoi arvella, että HIFK:lla on vaikeuksia kääntää passiviisuus tarvittavan nälkäiseksi maalinjahtaamiseksi.

Toisin kuitenkin kävi, sillä JYP jäi päätöserässä varsin aseettomaksi. Tekemistä leimasi kiire sekä huolimattomuus, kun taas HIFK jatkoi kärsivällisellä tiellään.

− Maali oli tärkeä, muttei lopulta tuonut tarvittavaa latausta päätöserään, Hytönen harmitteli.

Aseet jatkoon ovat selvät.

− Pitää rytmittää peliä paremmin, ettemme ole turhan hitaita, Hytönen kiteytti.

» Lähetä palautetta toimitukselle