Eetu Tuulola iski Porissa kauden 14. maalinsa.

Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/

Hylätty johto-osuma kismitti Tuulolaa: "Mielestäni se oli selvä maali"

HPK yritti tiistaina Ässät voittamalla päästä vielä lähemmäs pudotuspelijunaa, siinä kuitenkaan onnistumatta. HPK:n Eetu Tuulola harmitteli tappiota ja hylättyä maalia, mutta totesi, että joukkue jaksaa vielä uskoa.

Ennen tiistai-iltaa HPK oli viimeisellä pudotuspelipaikalla majailevia Ässiä perässä seitsemän pistettä. Hämeenlinnalaiset yrittivät kovasti kaventaa tuota piste-eroa, mutta Ässät puolusti tiiviisti ja nappasi pisteet itselleen 3−1-kotivoitolla.

− Paikkoja meillä riitti maalien tekemiseen, mutta emme niistä onnistuneet. Ässät puolusti hyvin, emmekä nyt saaneet sitä kolmea pistettä mukaamme, HPK:n Eetu Tuulola harmitteli.

HPK siirtyi avauserässä johtoon, mutta Ässät haastoi maalin, joka lopulta hylättiin. Jaakko Kuusisto jäi ilman Liiga-uransa avausmaaliansa tilanteessa, mikä ärsytti Tuulolaa selvästi vielä ottelun jälkeen.

− Mielestäni sen olisi pitänyt selvästi olla maali. Se nyt tosin on minun mielipiteeni, eikä sillä ole enää väliä. Ässien pelaaja työnsi siinä Turtiaisen Jaakon maalivahtia kohti. En tee päätöksiä asiasta ja meidän pitää nyt vain niellä se fakta, ettei se ollut maali, hän totesi.

"Mielestäni sen olisi pitänyt selvästi olla maali"

Hylätyn maalin jälkeen kului vain 13 sekuntia, kun Ässät siirtyi johtoon.

− Reagointimme tilanteeseen [hylätty maali] ei ollut hyvä, kun päästimme heti seuraavassa vaihdossa maalin, joukkueensa ainokaisen ottelussa tehnyt Tuulola manasi.

Tappion seurauksena HPK tippui nyt jo kymmenen pisteen päähän Ässistä. Tuulola tiedostaa ison eron, muttei suostu vielä lannistumaan.

− On se paljon, mutta uskon yhä mahdollisuuksiimme. Se ei ole välttämättä enää omissa käsissämme, ja pitää toivoa samalla, että tietyt joukkueet ottaisivat tappioita. Jos alamme voittaa pelejä, niin kelkka voi kääntyä. Peli kerrallaan pois ja katsotaan sitten, että miten käy.

Kehitysaskeleet Kanadasta ja itseluottamus arvokisoista

HPK:n kausi ei ole ollut sitä, mitä hämeenlinnalaiset toivoisivat, mutta 19-vuotiaan Tuulolan kausi on ollut onnistunut. Toissa kaudella nuori hyökkääjä pääsi pelaamaan HPK:n paidassa kymmenen ottelua tehden tehot 0+1. 

Kuluvalla kaudella on syntynyt jo 14 maalia ja lisää on luultavasti vielä tulossa. Vuodenvaihteessa pelatut arvokisat toivat Tuulolalle positiivisen latauksen.

− Sain itseluottamusta, kun pääsin mukaan alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin. Ne kisat nyt menivät miten menivät, mutta niiden jälkeen alkoi lumipallo vyöryä oikeaan suuntaan. Suuri kiitos menee toki myös ketjukavereille, jotka tekevät työni helpommaksi.

Tuulola oli vuodenvaihteessa mukana alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.

Riku Laukkanen / https://www.facebook.com/R1kuExposures

Viime kaudella Tuulola teki visiitin Kanadaan, missä hän pelasi yhden kauden WHL-liigassa Everett Silvertipsin riveissä. Tasapainoinen kausi kehitti häntä eteenpäin ja antoi valmiuksia elämään.

− Uskon, että kehityin siellä ja sain ainakin kokonaisvaltaisuutta pelaamiseeni. Ihmisenä kasvoin myös paljon ja ymmärsin, mitä vaaditaan urheilijana olemiseen. Siellä pelataan 72 peliä runkosarjassa, niin hyvää kuntoa pitää pitää yllä jatkuvasti, että jaksaa, Tuulola kuvailee.

− Puolustuspelaamista pitää vielä kehittää paljon, mutta olen siinäkin ottanut harppauksen eteenpäin. Pelitilanteiden tunnistaminen, ja niihin reagoiminen on myös parantunut.

Tuulola asetti itselleen muutaman tavoitteen kuluvaa kautta varten, ja niissä hän on myös onnistunut.

− Nuorten MM-kisat ja paikan vakiinnuttaminen liigamiehistössä olivat kaksi tavoitettani tähän kauteen, ja ne ovat täyttyneet. Tarkempia tulostavoitteita en ole itselleni asettanut.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Perrin: "Löysin kodin, vaikka olen kaukana kotoa"

LIIGA | 29.12.2017 6:30
Ulkomaalaispelaajien kaikkien aikojen piste-ennätyksen rikkonut Eric Perrin kokee olevansa yksi suomalaisista, vaikka ennätyksen titteli toisin sanookin. Yksi uran suurimmista vaikuttajista oli Jari Korpisalo. lue lisää

Miro Karjalainen kahden ottelun pelikieltoon

LIIGA | 26.9.2017 11:47
HPK:n Miro Karjalainen sai kahden ottelun pelikiellon tappelusta Kärppien Jari Sailion kanssa. lue lisää

HPK ja Pelicans kohtaavat Tallinnassa - "Haluamme olla toiminnassamme innovatiivisia edelläkävijöitä"

LIIGA | 6.9.2017 18:08
Tulevalla liigakaudella pelataan HPK:n ja Pelicansin välillä historiallinen ottelu, kun joukkueet kohtaavat virallisessa runkosarjaottelussa Tallinnassa. lue lisää

Edellisistä nuorten MM-kisoista niukasti rannalle jäänyt Tuulola: "Kisat yksi kauden päätavoitteista"

MAAJOUKKUE | 26.11.2017 10:00
HPK:n 19-vuotias Eetu Tuulola jäi viime vuoden alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa viimeisten joukossa ulos lopullisesta joukkueesta, mutta tänä vuonna hyökkääjä on kokeneempi, vahvempi ja itsevarmempi. Vuosi Pohjois-Amerikassa ja iso rooli Liigassa ovat koulineet Tuulolasta kokonaisvaltaisen pelaajapaketin. lue lisää

JYP välieriin − Miklikíllä tehoilta

LIIGA | 1.4.2017 20:46
JYP varmasti välieräpaikkansa, kun se kaatoi HPK:n maalein 3-2. Illan tehokkain oli kolme pistettä nakuttanut Michel Miklík. lue lisää

Kommentit

Luetuimmat

Eetu Tuulola

HPK #82 R h
s. 1998 Hämeenlinna
190CM / 102KG
SOPIMUS: 2020