Huippuottelun torjunut Saros: "Pystyin nauttimaan pelaamisesta"

LIIGA / Haastattelu
Juuse Saros torjui Tapparaa vastaan paitsi 35 laukausta, myös kolme yritystä voittomaalikilpailussa.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi

Tappara oli ennen HPK:ta vastaan pelattua ottelua tehnyt kolmessa edellisessä pelissään yhteensä 18 maalia. Pallokerhoa vastaan Tappara sai kuitenkin monista huippupaikoista huolimatta kiekon vain kerran Juuse Saroksen taakse.Tappara ei pelannut HPK:ta vastaan huonosti. Sen kohtaloksi koitui se, että vastikään A-maajoukkuekutsun saanut Saros on tällä hetkellä kenties Liigan kuumin maalivahti.

Jotain Saroksen huippupelistä Tapparaa vastaan kertoo se, että HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen ei säästellyt sanojaan kehuessaan nuorta maalivahtiaan pelin jälkeen. Arvonen on sanonut kaihtavansa yksittäisten pelaajien nostamista esille joukkueesta.

− Hyvän alun jälkeen lopetimme kamppailupelaamisen. Juuse pelasi meille tänään kaksi pistettä, Arvonen sanoi.

Kolme vuotta sitten lainavarusteet Metsolalta

Saroksen nousu Liigan maalivahtien kärkikastiin on ollut nopea. Vielä kolme vuotta sitten hän pelasi HPK:n junioreissa tämän iltaisen vastustajansa Juha Metsolan vanhoissa varusteissa. Juha Metsola avasi tuolloin luukkua Hämeenlinnassa, ja HPK:n ykkösvahtina torjui Teemu Lassila.

Kolmessa vuodessa on tapahtunut paljon, sillä viime perjantain Oulun-matkalla Saroksen omista patjoista tuli jääkiekkokansan puheenaihe. Tappara pelin jälkeen Saros itse jätti hehkuttamisen muille. Nuori maalivahti kommentoi ottelua tyynesti.

− Meiltä ei ollut paras peli, mutta hyvä, että löysimme tarvittavat avaimet voittoon. Omaan peliini olen ihan tyytyväinen. Pelaaminen tuntui hyvältä koko illan. Pystyin nauttimaan pelaamisesta, Saros sanoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle