HPK:n nuoret jahtaavat kultaa: "Taikakeinoja ei ole"

Muut Sarjat / Haastattelu
Teemu Kaislehto on HPK:n nuorten kapteeni.
Kuva © Timo Savela
HPK:n nuoret lähtevät finaaleihin jalat maassa mutta täynnä intoa. Vuoden 2013 mestaruusjoukkueesta mukana on kuusi pelaajaa. Jatkoaika haastatteli kapteeni Teemu Kaislehtoa ja päävalmentaja Olli Saloa päivää ennen ensimmäistä finaalipeliä.

Uskomattoman positiivisen käänteen kauteensa vääntänyt HPK lähtee nuorten SM-liigan finaaleihin vain voitto mielessään. Alkukaudesta kompuroinut Kerho aloitti marraskuussa kirin kohti kärkeä, ja se voitti runkosarjan loppupuolen aikana uskomattomat 21 ottelua 24:stä mahdollisesta.

Palaset loksahtivat paikoilleen marraskuussa. Tuolloin joukkueessa käytiin sisäisiä keskusteluja, harjoiteltiin ja mietittiin peliä vaikeuttaneita seikkoja joukkueen tekemisessä. Oikea ote löytyi.

Viisikot tiivistyivät yhteispelissään, ja muutamaa kuukautta myöhemmin hyvää kiekkoa myös pudotuspeleissä pelannut joukkue lähtee finaalivieraaksi Turkuun.

Jatkoaika jututti finaalien kynnyksellä joukkueen kapteeni Teemu Kaislehtoa ja päävalmentaja Olli Saloa. Salon mukaan nyt on aika keskittyä tulevaan.

− Olihan se huikea suoritus joukkueelta. Tämä ja Ässät-sarja. Meillä oli kauden aikana vaikeitakin hetkiä, mutta usko omaan tekemiseen ei hiipunut missään vaiheessa. Siellä on ollut todella hyvää kiekollista peliä. Sitoutuminen on näkynyt siinä, kun maalin ottelut ovat kääntyneet meille.

Nautiskelut on nyt kuitenkin nautiskeltu ja katseet käännetään TPS:ään.

− Huikea sarja varmasti tulossa. Turussa on myös hyvä flow päällä ja otteluista puhutaan myös kaupungilla. Tulee varmasti hienoja otteluita. Paljon on mukana Liigassa pelanneita pelaajia, miettii Salo.

Vuoti ja Virta ovat joukkueensa tukipilareita.
Vuoti ja Virta ovat joukkueensa tukipilareita.
Kuva © Jarno Hietanen

"Pelin sisäisiä heittoja pitää pystyä kontrolloimaan"

Sarjan ratkaisevaksi tekijäksi Salo näkee joukkueiden kiekollisen onnistumisen.

− Ottamatta mitään pois esimerkiksi siitä, että Mikko Rantanen on tuollainen maailmantähti, ja että paljon yksilötaitoa löytyy, niin se yksilö tarvitsee aina joukkueen tueksi. Joukkue urakoi nämä sarjat. Kumpi onnistuu siinä, on lähellä voittoa, arvioi Salo.

Salon näkemyksen mukaan pieni pelitavan ja peluutuksen muokkaus vastustajakohtaisesti kuuluu asiaan, vaikka taikakeinoja ei olekaan.

− Pitää vähän peilata vastustajaan ja löytää sieltä heikkouksia. Sitten kuitenkin samaan aikaan pitää löytyä uskoa omaan tekemiseen. Molemmat joukkueet tykkäävät pitää kiekkoa.

Salo kehuu TPS:ää liikkuvaksi joukkueeksi, joka pelaa lisäksi hyvää ylivoimaa. HPK:n pitää hänen näkemyksensä mukaan olla fiksu ja viisikoiltaan tiivis pärjätäkseen mukana.

− Isossa osassa on se, kumpi pystyy pitämään kiekkoa. Sitä, mitä peli tuo, ei voi ikinä liian tarkkaan tietää. Sarjassa tulee varmasti molemmille hallintajaksoja. Pelin sisäisiä heittoja pitää silloin pystyä kontrolloimaan.

Kaislehto ja Salo luottavat myös siihen, että HPK:n hermokontrolli pitää finaaleissa.

− Hyvin on pitänyt tähän mennessä. Sieltä hetkellisista ailahduksista ja alivoimista kun selviää, niin siitä tulee aina voimaa omaan pelaamiseen, Kaislehto miettii.

− Tunne kuuluu lajiin. Joskus läikkyy yli, mutta meidän tehtävämme valmennuksessa on kanavoida se tunne oikein, Salo maalaa.

Juhliiko HPK myös finaaleissa?
Juhliiko HPK myös finaaleissa?
Kuva © Jarno Hietanen

Kapteeni luottaa Kerhoon

Kapteeni Kaislehto kehuu tunnelmaa joukkueessa. Kokeneemmat pelaajat ottivat roolia vaikeina hetkinä, mutta myös tulokaspelaajilla on ollut kehuttavia suorituksia.

− Moni pelaa ensimmäistä kauttaan joukkueessa, mutta pelin sisällä kaikki laittavat itseensä liikoon. Alkukaudesta kuvittelimme ehkä liikaa, ja hyvien jaksojen vastapainoksi jänne ei aina kestänyt, Kaislehto miettii.

Patrik Virran suoritusta pitää tietysti kehua. Torstainakin kolme maalia. Myös Toivosen Joonas maalilla on ollut tosi hyvä. Kaksi vuotta sitten meillä oli Juuse Saros maalissa ja nyt Joonas on ottanut sitä roolia.

Toimiva joukkue tarvitsee aina tsemppaajansa. Kaislehto nimeää Julius Valtosen joukkueen hengenluojaksi.

− Julius on hauska mies. Huumoria pitää olla, sillä tämä on kuitenkin vain jääkiekkoa. Vuodin Santeri on myös ollut siinä isossa osassa.

Tavoitteet korkealla

HPK:n joukkueessa on yhteensä kuusi vuonna 2013 nuorten mestaruuden voittanutta pelaajaa. Kaislehto, Joona Monto, Ismo Nikkinen, Sameli Ventelä, Toivonen ja Vuoti ovat muuttuneet nyt joukkueen vanhemmiksi tukipilareiksi.

− Silloin olin itse nuorempi. Katsoimme vanhempia pelaajia ylöspäin ja kuuntelimme tarkkaan heitä. Nyt yritän itse olla siinä roolissa.

Kaislehdon oma tavoite on seuraavaksi Liigan kesäringissä ja Liiga-sopimuksessa. Jos paikkaa Liigassa ei irtoa, kertoo Kaislehto keskittyvänsä opiskeluun tai töihin. Mestis ei tässä vaiheessa kiinnosta pidempiaikaisena tavoitteena.

− Valmistuin ylioppilaaksi kaksi vuotta sitten. Nyt olen rakennusalalla töissä. Hyvin olen saanut vapaata sieltä. Varsinkaan tässä vaiheessa ei väsytä. Koulu, työt ja kiekko, kaikki ne pitää kuitenkin hoitaa tässä elämässä, Kaislehto miettii.

Muutama HPK:n pojista käy parhaillaan myös asepalvelusta. Paikallislehden yleisönosastolla esiintynyttä kritiikkiä pelaajien pääsemisestä otteluihin Salo ei hyväksy.

− Pidin ihmeellisenä sitä kirjoitusta. Yhteistyö varuskunnan kanssa on pelannut todella hyvin. Pojat ovat päässeet treeneihin ja peleihin ja nytkin saimme pojat metsäkeikalta mukaan. Mikä on intressi kertoa päinvastaista, kysyy Salo.

Toimittajan arvaukselle TPS:n valmennuksesta yleisönosastokirjoituksen takana Salo naurahtaa.

− Hyvä tilanne meillä on kokonaisuutena. Loukkaantumiset kuuluvat lajiin.

Myös Salolle vuosi nuorten peräsimessä on kolmas. Omien sanojensa mukaan hän ei ole muuttunut ainakaan ihmisenä, mutta pyrkinyt ajattelemaan sanomisiaan enemmän. Kaislehto kuvaa valmentajaansa positiivisesti.

− Häneltä tulee nykyisin kokeneempia kommentteja. Totta kai valmentaja kehittyy siinä missä pelaajakin. Sanomisiin tulee viisautta, arvioi Kaislehto valmentajaansa.

» Lähetä palautetta toimitukselle