HPK:n Manninen: "Tämä oli maukas voitto ja antaa varmasti lisäbuustia"

LIIGA / Haastattelu
Sakari Manninen on iskenyt kuluvalla kaudella kuudessa ottelussa tehot 2+3.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Oulun Kärpistä Hämeenlinnan Pallokerhoon täksi kaudeksi siirtynyt Sakari Manninen iski perjantaina JYP−HPK-ottelun voittomaalin. Jatkoaika jututti HPK:n ykköskentän keskushyökkääjänä pelaavaa Mannista voitokkaan ottelun jälkeen.

Kärpissä viime keväänä uransa ensimmäisen aikuisten Suomen mestaruuden voittanut Sakari Manninen vaihtoi seuraa mestaruuskauden jälkeen. Kauden 2014-2015 aikana Manninen pelasi 51 runkosarja- ja 19 pudotuspeliottelua kasvattajaseuransa paidassa.

Kärpissä Manninen pelasi milloin missäkin roolissa aina ykkösketjun laitahyökkääjästä nelosketjun sentteriin. Pallokerhon paidassa oululainen on toistaiseksi pelannut vain yhdessä roolissa, ykkösketjun keskushyökkääjänä.

Kärpät tarjosi kasvatilleen jatkosopimusta, mutta Manninen halusi nähdä muutakin ja tarttui HPK:n tarjoamaan sopimukseen.

− Halusin lähteä katsomaan muutakin ja HPK:lla oli tarjolla suurempi rooli minulle kuin Kärpissä. Olihan roolini Kärpissäkin hyvä, mutta halusin lähteä ja tein sen päätöksen, Manninen avasi seuran vaihdon taustoja.

Pallokerhon päävalmentaja Pasi Arvonen on ollut tyytyväinen uuteen hyökkääjäänsä, joka vielä totuttelee aiempaa suurempaan rooliin.

− Manninen on isossa roolissa meidän joukkueessamme. Täytyy muistaa, että hänkin on vielä nuori pelaaja eikä ollut Kärpissä niin johtavassa roolissa, kuin mitä on meillä. Ilman muuta hän on sopeutunut uuteen rooliinsa hyvin, vaikka tietysti vähän epätasaisuutta on otteissa ollut, mutta tyytyväinen häneen voi kyllä olla.

Kokenut Miettinen laiturina

Joukkueensa sisäisessä pistepörssissä toisena majaileva Manninen on päässyt pelaamaan alkukauden otteluissa samassa kentässä Pallokerhoon täksi kaudeksi palanneen NHL:ssäkin pelanneen Antti Miettisen kanssa.

− On kyllä itselle ollut melko helppoa pelata siinä kentässä. Aika hyvin meillä natsaa Miettisen kanssa yhteen ja vähän jo tietää mihin hän liikkuu.

− Aloitimme kauden hyvin, mutta sitten muutama peli oli pisteiden valossa vähän heikompi. Haimme siinä vähän liian vaikeita ratkaisuja ja peli meni semmoiseksi räpläämiseksi. Nyt pelataan vaan simppelisti, niin tapahtuu ainakin jotakin, Manninen kertasi ketjunsa alkukauden otteita.

HPK:n alkukausi on ollut hankala ja perjantain voitto JYPistä oli hämeenlinnalaisille vasta kauden toinen voitto kuudesta pelistä. Manninen oli luonnollisesti iloinen joukkueensa kauden toisesta voitosta.

− Jyväskylä on vaikea paikka pelata. Tämä on tällainen "hurmoshalli", niin kyllä tämä oli maukas voitto ja antaa varmasti lisäbuustia. Paransimme tänään niitä asioita, joita lähdimmekin parantamaan, joten otetaan ne hyvät asiat mukaan ja lähdetään kohti lauantain HIFK-peliä.

» Lähetä palautetta toimitukselle