HPK:n Kristian Vesalainen: "Meillä on hyvä meininki"

LIIGA / Haastattelu
Kristian Vesalainen viimeisteli kaksi maalia Ässien verkkoon.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com
HPK:n kuuden ottelun tappioputki vaihtui viikonloppuna kahteen voittoon peräkkäisinä päivinä. Kristian Vesalainen onnistui maalinteossa kahteen otteeseen lauantaina Ässiä vastaan.

HPK onnistui Porin illassa erityisesti erikoistilanteissa. Viidestä maalista neljä syntyi ylivoimalla, jota oli ottelussa tarjolla runsaasti molemmille joukkueille.

− Kuuden päivän tauon aikana harjoittelimme ylivoimaa, joten oli mukava saada siinä heti myös onnistumisia. Edelleen pitää silti parantaa ja olla vielä paremmin kiekossa kiinni, kahden maalin mies Kristian Vesalainen kertoi.

Ässien lisäksi myös vierasjoukkue vieraili jäähyaitiossa illan aikana useampaan kertaan. HPK:n onneksi kotijoukkueen ylivoima ei kuitenkaan ollut tuloksekasta.

− Otimme itsekin jäähyjä vähän liikaa. Mailojen kanssa täytyy olla jatkossa entistä huolellisempi, ettei jouduta turhaan alivoimalle, Vesalainen mainitsi.

HPK oli hävinnyt kuusi ottelua peräkkäin ennen tämän viikonlopun Sport- ja Ässät-pelejä. Viikonloppuna tulleet voitot maistuivat joukkueessa ymmärrettävästi maukkailta.

− Meiltä oli nyt toinen onnistunut ottelu putkeen. Tänään sattui pari sellaista periodia, että emme olleet ihan omassa pelissä, mutta muuten onnistuimme hyvin, pohti Vesalainen.

HPK on nyt kahden pisteen päässä yhdeksäntenä majailevasta KooKoosta, toki ottelun enemmän pelanneina. Jos Porissa nähdyt otteet jatkuvat, alkavat hämeenlinnalaiset saavuttaa parempia sijoituksia sarjataulukossa piankin.

− Kopissa on hyvä meininki, ja meillä on pelaamisessa nouseva trendi. Nyt täytyy vaan jatkaa samoin, Vesalainen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle