Hotakainen debytoi jukuripaidassa perjantaina.

Oskari Mäkisarka

Hotakaisen toive täyttyi etuajassa

JYPissä viime vuodet pelannut Valtteri Hotakainen vaihtoi kuluvalla viikolla maisemaa ja teki sopimuksen Jukureiden kanssa. Perjantaina hyökkääjä teki ensiesiintymisensä mikkeliläisryhmässä ja ensiajatukset uudesta ryhmästä olivat ainoastaan positiiviset.

Valtteri Hotakainen liittyi Jukureiden vahvuuteen maanantaina loppukauden sekä kaksi seuraavaa kautta kattavalla sopimuksella. Ajatus uusiin ympyröihin lähtemisestä oli ollut Hotakaisen mielessä, mutta siirto tuli kuitenkin hieman etuajassa.

− Olen todella innoissani tästä. Pelaaja haluaa pelata ja sitä täällä varmasti saa tehdä. Tämän kauden jälkeen olisi muutenkin loppunut sopimus, niin hetken aikaa oli jo kytenyt ajatus, että Mikkeli olisi minulle tosi hyvä paikka. Toivoin, että sinne pääsisin ja nyt se sitten tapahtui jo vähän aikaisemmin, Hotakainen kertoi.

Hotakainen on kotoisin Kokkolasta, mutta siirtyi JYPiin jo kaudella 2008-09 jyväskyläläisjoukkueen A-nuoriin. 27-vuotias hyökkääjä kuului usean kauden ajan Mestiksessä JYP-Akatemian luottohyökkääjiin ja toimi joukkueen kapteeninakin ennen kuin liigadebyytti koitti kesken kauden 2014-15. Liiga-otteluitakin Hotakaiselle Jyväskylässä kertyi 144 kappaletta ja parhaalla kaudellaan hän iski 18 tehopistettä.

Kuluvalla kaudella hänen vastuunsa kuitenkin pieneni ja hän keräsi 14 ottelussa vain tehot 0+2. Hotakainen koki kuitenkin ajan JYPissä uransa kannalta tärkeänä, eikä hänelle jäänyt mitään hampaankoloon jyväskyläläisorganisaatiota kohtaan. Erityiskehuja sai JYP-Akatemian päävalmentajana toiminut ja nykyisin JYPin liigajoukkueen valmennusryhmään kuuluva Jukka Ahvenjärvi.

− Aika raakileena Jyväskylään aikanaan mentiin ja todella paljon sieltä sai. "Jusun" koulu, jota kävin monta vuotta, opetti ammattimaisuuteen ja kaikkeen siihen, mitä ammattiurheilijan elämään liittyy. Mitä on työnteko ja mitä pienten asioiden tekeminen oikein merkkaa isossa kuvassa. Niitä asioita pääsin kehittämään ja sain pelata muutaman vuoden Liigassa. Se kehitti minua todella paljon ja antoi eväitä tulevaan, Hotakainen kiitteli.

− Tietysti, kun sinne tuli omat isot pojat Immonen ja Hytönen takaisin, niin se on selvä, että he pelaavat paljon. Ei minulla jäänyt mitään katkeria fiiliksiä sinne suuntaan. Jyväskylästä jäi todella positiivinen kuva ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka sinne joskus menisi takaisinkin.

Luottavaisin mielin tulevaan

Hotakainen on ollut Jukureiden mukana viikon ajan ja pitänyt joukkueen menosta niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.

− Hyvä tuolla tuntuu olevan meininki. Jätkät antavat kaikkensa kentällä paidan eteen, että siitä ei jää ainakaan kiinni. Positiiviset on fiilikset tästä hommasta ja uskon, että kun itse pääsee vielä kaikkiin nyansseihin kiinni, niin tästä tulee tosi hyvä.

− Joukkueen pelityyli on minulle sopiva. Työn kautta haetaan sitä voittoa ja itsekin pyrin olemaan työteliäs pelaaja. Aika sellaista karvausvoittoista ja tietyllä tavalla simppeliä se peli on. Semmoista peliä olen tottunut tuossa aikaisempina vuosina pelaamaan, niin sopii itselleni varmasti hyvin, kun pääsee vaan kaikkiin pieniin juttuihin vielä kiinni.

Joukkueeseen sisäänpääsyä helpottavat myös entuudestaan tutut kaverit, sillä Jukureissa kiekkoilee useita JYP-taustaisia pelureita. Hotakainen myöntää, että uudessa kaupungissa tutuista kavereista on iloa kentän ulkopuolellakin.

− Tässä on tämä viikko oltu hotellissa, niin on päässyt kavereiden luo iltaisin ruokailemaan. Ei tarvitse ulkona syödä ihan joka ilta, hyökkääjä naurahti.

Jukurit poistui viikon mittaiselle maajoukkuetauolle neljän ottelun tappioputkessa, kun Tappara onnistui kaatamaan heidät perjantaina. Hotakainen kuitenkin luottaa joukkueen suunnan vielä muuttuvan.

− Opiskellaan nyt tätä juttua, pyritään pääsemään kaikkiin asioihin kiinni ja sitä kautta saada kaikki itsestä irti tuonne jäälle, Hotakainen totesi omista tavoitteistaan loppukaudelle.

− Maalintekoon tarvitaan vielä terävyyttä. Olihan tuossa tänäänkin [Tapparaa vastaan] paikkoja, mutta siinä on sitten sellainen henkinenkin juttu. Voittamaan tottunut joukkue ja paljon pelejä hävinnyt joukkue kun kohtaavat, niin yleensä tasaiset pelit kääntyvät sille, joka niitä pelejä on enemmän voittanut. Kun saadaan tuosta muutama voitto alle ja henkinen lukko auki, niin uskon kelkan kääntyvän, hyökkääjä naulasi.

Lue myös

Hotakaisen ja JYPin tiet erkanivat - uutena osoitteena Mikkeli

LIIGA | 30.10.2017 12:12
JYPin organisaatiossa Mestistä ja Liigaa viime vuodet pelanneen Valtteri Hotakaisen sopimus jyväskyläläisryhmän kanssa purettiin. Hyökkääjä löysi kuitenkin nopeasti uuden työnantajan ja siirtyy Jukureiden riveihin. lue lisää

Risto Dufvalle pelirangaistus

LIIGA | 23.1.2018 20:49
Jukurien päävalmentaja Risto Dufva sai pelirangaistuksen Pelicans-ottelun kolmannessa erässä. lue lisää

Altavastaaja-asetelma sotkee pakkaa monella paikkakunnalla

LIIGA | 23.1.2018 7:00
Tiistain kierroksella kotijoukkueet vaikuttavat selviltä ennakkosuosikeilta, mutta yllätysmahdollisuuksia mahtuu joukkoon. lue lisää

Auvinen siirtyy Allsvenskaniin

LIIGA | 22.1.2018 10:46
Jukurit ja puolustaja Henri Auvinen ovat purkaneet sopimuksensa yhteisymmärryksessä. Myöhemmin maanantaina ruotsalaisseura MODO ilmoitti hankkineensa suomalaispuolustajan. lue lisää

Partanen nautti vastuusta paluupelissään - alivoimalle ja maalivahdille kehuja

LIIGA | 21.1.2018 9:00
Mika Partanen pääsi ensimmäistä kertaa irti jukuripaidassa JYPiä vastaan. Ykkösketjun laidassa pelannut Partanen ei vielä avausottelussaan tehoille päässyt, mutta viitteitä osaamisesta kentällä nähtiin. lue lisää

Kommentit

Tulosvetovihjeet

HIFKIlves
"Tasaista taistoa Helsingissä"
HIFK pyrkii pysymään kuuden joukossa, kun taas Ilves halajaa pudotuspeleihin. Tämä tarjoaa herkullisen asetelman tiistai-iltaan. Molempien joukkueiden ongelmat liittyvät pelinavaamiseen paineen alla, mikä puoltaa virheitä, ja sitä kautta jäähyjä sekä maaleja. Viimeistelyssä molemmat ovat olleet kovassa kunnossa, mutta HIFK:n pelinhallinta kallistaa vaakakuppia isännille.
  • 3
  • 4
  • 2
  • 3
JYPLukko
"Lukko hakee voiton Jyväskylästä"
Lukko kuuluu kuluvan vuoden kuumimpiin joukkueisiin, vaikka yksi ulospuhallus viime viikolla tuli. Joukkueen esityksistä huokuu tasapainoisuus, mitä JYPin vastaavista ei aina voi sanoa. Hurmoshetket parantavat JYPin voittomahdollisuuksia, etenkin pelin kuvan mennessä rikkonaiseksi. Tasaisempi taaplaaminen tuottanee kuitenkin Lukolle voiton viimeistään jatkoajalla.
  • 2
  • 3
  • 3
  • 4
PelicansJukurit
"Poissaolijat rokottavat Pelicansin peliä"
Hurjaan aktiivisuuteen perustuva Pelicansin pelitapa on vaikea toteuttaa kapealla materiaalilla. Tämä parantaa oleellisesti Jukurien mahdollisuuksia hyvän itseluottamuksen siivittämänä. Tuo itseluottamus on kantanut myös pelillisesti, kun virheiden määrä on jäänyt pienemmäksi. Tätä kautta pienet marginaalit kääntyvät Jukureille.
  • 1
  • 2
  • 2
  • 3
SaiPaSport
"SaiPan eheys kantaa pisteille"
SaiPan esitykset ovat olleet selvästi eheämpiä kuin liigajumbolla. Sport pystyy vain väläyttelemään, mutta hiljalleen tyhjenevän joukkueen rutiinitaso ei tahdo riittää. Tätä SaiPalla riittää, vaikka joukkue onkin rakenteeltaan nuori. Erityisosaaminen joka osa-alueella tulee esille, mikä johtaakin kotivoittoon.
  • 3
  • 4
  • 0
  • 1
TapparaKalPa
"Tappara saa helpottavan voiton"
Tappara on vahvistanut hyökkääjäkalustoaan jatkuvasti, mutta tämä ei ole johtanut maali-iloitteluun. Hyökkääjähankinnat ovatkin tuntuneet murentavan pelaajien itseluottamusta. Nyt Curtis Hamilton on poistunut, mikä helpottaa laiturien asemaa. Vapautuminen näkyykin tulostaululla riittävän hyvin, vaikka KalPa tarjoaakin lennokkaan ja tiiviin vastuksen.
  • 3
  • 4
  • 2
TPSHPK
"HPK yllättää Turussa"
TPS:n meno ei ole enää ollut yhtä lennokasta kuin alkukaudella, kun avoimia ovia hyökkäysalueelle ei ole enää ollut tarjolla niin usein. Tämä onkin syönyt tehoja merkittävästi, vaikka hyökkäyskalusto on leveä. HPK haluaakin esittää tylyä pelaamista, joka syö vastahyökkäysmahdollisuuksia. Tarvittavia tehoja kaivetaan loistavassa vireessä olevalta ylivoimapelaamiselta, ja näitä myös tulee.
  • 1
  • 2
  • 2
  • 3

Luetuimmat

Valtteri Hotakainen

Jukurit #14 L kh
s. 1990 Kokkola
187CM / 86KG
SOPIMUS: 2020