HIFK:n Selinillä ei vielä tarkempia suunnitelmia Kankaanperälle − Carlsson sai kehut

LIIGA / Haastattelu
Ari-Pekka Selin kehui ottelun jälkeen vuolaasti Patrik Carlssonia.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
HIFK kohtasi keskiviikkoiltana TPS:n. Ottelu oli varsin tasainen, jonka ratkaisi tarkka puolustaminen. HIFK otti lopulta voiton lukemin 2-1. Ottelun jälkeen Ari-Pekka Selin kehui joukkueensa nelosketjua, Patrik Carlssonia ja kertoi hieman ajatuksiaan Markus Kankaanperän hankinnasta.

HIFK pelasi TPS:ää vastaan ehjän ja vahva 60 minuuttisen. Helsinkiläisjoukkue puolusti tiiviisti joka kentän osa-alueella, eikä TPS:llä ollut oikein eväitä murtaa HIFK:n puolustusmuuria. Jarkko Malisen ja Patrik Carlssonin maaleilla HIFK ottikin voiton.

Joukkueen päävalmentaja Ari-Pekka Selin kehui joukkuettaan ottelun jälkeen. 

− Meillä oli tänään neljä kenttää. Meidän nelosketju oli erinomainen. He antoivat happea meidän pelaamiseemme paljon tänään.

− Voittava jääkiekko vaatii neljä ketjua, tänään saimme hyvän tuen sieltä, vaikka oli muita sankareita, jotka tulosta teki, Selin jatkoi.

HIFK:n voittomaalin tehneelle Carlssonille maali oli kauden viides. Ruotsalaishyökkääjä on tehnyt jokaiseen edelliseen kolmeen otteluun maalit. Selin kehuikin vuolaasti hyökkääjänsä.

− Minusta hän on pelannut koko kauden hyvin. Nyt on tullut niitä maalejakin, mutta on pelannut pitkän pätkän erinomaisesti.

− Vaikka joukkueena olemme kyykänneet, niin Carlsson ei ole kyykännyt. Erittäin tärkeä pelaaja meille, hän jatkoi.

Maalivahtitilanne ja Kankaanperän hankinta

HIFK:lla on tällä hetkellä Kevin Lankisen tervehdyttyä kolme maalivahtia. Lankinen on tullut erittäin väkevästi takaisin liigakaukaloihin, torjuen kahdesta ottelusta kaksi voittoa. Päästettyjä maaleja on vain yksi. Alkukauden joukkuetta kannatellut Atte Engren on huilannut.

Selinin mukaan maalivahdinpeluutusta katsotaan viikko kerrallaan. Peluutuksesta vastaa Jan Lundell.

− Ei se helppoa ole. Tietysti kaikkein hankalinta on harjoittelun järjestäminen. Kuitenkin ottelutahti on sellainen, kun on paljon pelejä, niin joukkuetreenit vähenenvät ja se on iso asia mitä maalivahdit kaipaavat harjoittelun suhteen, Selin mietti.

HIFK ilmoitti keskiviikkona hankkineensa Markus Kankaanperän riveihinsä Vaasan Sportista. 37-vuotias puolustaja on joukkueen mukana mahdollisesti jo perjantaina vierasottelussa SaiPaa vastaan.

− Huomenna treeneissä mukana ja perjantaina joukkueen mukana, Selin totesi.

HIFK:lle satoi myös jobinpostia, kun Ryan O`Connor joutui jättämään ottelun kesken kolmannen erän loppupuolella. Selinillä ei hirveästi ole vielä isompia suunnitelmia puolustuksen peluutukselle.

− O`Connor jäi tosiaan lopussa pois, joten se tuo muutoksia. Rupeamme miettimään.

Selin myös totesi, että Kankaanperä on kokenut ja vahva pelaaja. Tärkeintä on kuitenkin pelaajan sisäinen palo joukkuetta kohtaan.

− Juttelin hänen kanssaan tänään, niin kaikkein tärkein on valtava intohimo laittaa HIFK-paita päälle. Se on tärkein lähtökohta, millä lähdetään liikkeelle huomenna, Selin kertoi.

HIFK:n puolustuskalusto on kokenut läpi kauden kovia. Tällä hetkellä poissa ovat Teemu Eronen, Joe FInley ja alle 20-vuotiaiden joukkueessa mukana ollut Miro Heiskanen. Näistä Heiskanen palaa sunnuntaina Suomeen ja hänen kohdallaan katsotaan, minkälainen yleisvire on päällä.

Kilpailutilanteesta Selin totesi, että sitä he ovat odottaneekin.

− Kilpailutilannetta olemme odottaneet puoli vuotta. Mutta jos katsomme tänään, niin meidän pakkiparithan pelasivat aika hyvän pelin tähän paikkaan. Ei siinä ole mitään muuta kuin kehumista.

− Arvioidaan sitä sitten, kun saadaan porukkaa sisään, Selin päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle