HIFK:n Partanen: "Tiedän, että taidot on aina ollut ja osaan tehdä maaleja"

LIIGA / Haastattelu
Mika Partasen pyssy on puhunut jo kymmenen kertaa tällä kaudella.
HIFK:n Mika Partanen on noussut taustalta joukkueen kantavaksi voimaksi. Nousunsa salaisuudeksi mies kertoo itseluottamuksen, vastuun lisääntymisen ja kehuu Corey Elkinsiä.

Pitkän junioriuran HIFK:ssa läpikäynyt Mika Partanen on tällä kaudella puhjennut uuteen kukkaan. Merkkinä onnistumisesta miehen päässä nähtiin kuluneella viikolla kultainen kypärä ja kauden 27 ottelussa tehopisteitä on kertynyt 21. Sama saldo, kuin 98 liigapelissä ennen tätä kautta. 

Nuorukaisen tasosta on jo aiemmin saatu viitteitä HIFK:n junioreiden lisäksi Kanadan juniorisarja OHL:ssä ja Mestiksessä, jossa Partanen iski pudotuspelit mukaan luettuna 57 ottelussa 29 maalia kaudella 2012-13.

Nousu Liigan eliittiin on kuitenkin ottanut oman aikansa ja vasta kahden täyden kauden jälkeen Partanen on löytänyt paikkansa tähtikynnyksen partaalla. Perjantain ottelussa Partanen iski joukkueelleen tärkeän 3-1-maalin välittömästi Kärppien kavennusmaalin jälkeen.

Partanen itse oli tyytyväinen perjantaiseen esitykseensä.

- Oma peli meni ihan hyvin. Juuso Puustinen oli ketjusta poissa, mutta ihan hyvin Zaborskyn kanssakin sujui, vaikka jouduinkin vaihtamaan laitaa. Ei laidan vaihtokaan menoa haittaa, tehdään vain niitä omia juttuja, kertasi Partanen.

Yhtenä syynä nousuunsa Partanen näkee juuri pysyvyyden ketjuissa. Hän on pelannyt käytännössä koko kauden Corey Elkinsin vierellä.

- Kyllä helpottaa omaa pelaamista, kun on tuttu kaveri vierellä. Elkins on vielä niin loistava pelaaja molempiin suuntiin ja puolustaa erittäin hyvin, niin saan keskittyä omiin juttuihini, kehuu Partanen ketjukaveriaan.

Viime peleissä Elkinsin ja Partasen ketjussa on pelannut Tomas Zaborsky. Väkkäräliikkeinen slovaki on kauden aikana pelannut ailahtelevasti, mutta iski perjantaina tehot 2+2 ja sai Partasen kehut.

Mistä läpimurto liigan tähtipelaajien kynnykselle sitten juontaa? Kesäharjoitteluun mies ei myönnä tehneensä muutoksia, vaan korostaa psykologista puolta.

- Ei tehty kesällä mitään merkittävää eri tavalla.

- Tiedän, että taidot on aina ollut ja osaan tehdä maaleja. Itseluottamuksesta ja vastuusta se on enemmän kiinni, ja sitä kautta saa enemmän maalejakin, päätti Partanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle