HIFK:n ja JYPin päävalmentajien mielestä pudotuspelisarja oli tasainen: "On ollut erikoisia pelejä"

LIIGA / Haastattelu
JYPin Marko Virtanen oli pettynyt ottelun jälkeen.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Torstai-iltana Helsingissä HIFK:lla oli pudotuspelisarjan katkaisun paikka. Sen se myös käytti hyväkseen ottamalla voiton lukemin 2-1. Ottelun jälkeen molemmat valmentajat olivat sitä mieltä, että pudotuspelisarja oli todella kova.

HIFK ja JYP pelasivat lopulta kuuden ottelun pudotuspelisarjan. HIFK voitti ensimmäisen ottelun Jyväskylässä, jonka jälkeen JYP voitti kaksi seuraavaa. Tämän jälkeen HIFK voitti kolme ottelua putkeen ja eteni välieriin Oulun Kärppiä vastaan.

Torstainen ratkaisuottelu oli alusta asti tasainen. Teemu Tallberg vei avauserässä alivoimalla HIFK:n johtoon, mutta heti seuraavassa vaihdossa JYP tuli tasoihin Mikko Mäenpään osumalla. Toisessa erässä voittomaalin HIFK:lle teki Juha-Pekka Haataja ylivoimalla.

JYP pystyi laittamaan kolmannessa erässä vielä kovastikin painetta HIFK:n puolustusalueelle, mutta kotijoukkue puolusti erittäin tiiviisti ja uhrautuvasti. Näin ollen HIFK otti voiton lukemin 2−1.

− Jouduimme repimään irti kaiken tämän voiton eteen. (Kevin) Lankinenhan oli mies paikallaan tänään, oli aika jäätävää maalivahtipeliä ja puolustustaistelua. Maalineduspelaamisen me klaarasimme tänään, HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin mietti ratkaisuottelua. 

− Mestaruudesta lähdimme pelaamaan ja pudotaan tässä vaiheessa pois, niin totta kai harmittaa kovasti, JYPin päävalmentaja Marko Virtanen harmitteli. 

Pudotuspelisarja näiden joukkueiden välillä oli laadukas. Vauhtia, maaleja ja hienoa taktistakin pelaamista on nähty. 

− Tässä on ollut erikoisia pelejä, kaikki on ollut hemmetin kovia. Varmasti saimme tästä sarjasta kovaa kokemusta tulevaan, Selin totesi sarjasta.

− Molemmilla joukkueilla oli tässä sarjassa omat momentuminsa. Me emme ehkä pystyneet käyttämään omia hetkiämme hyväksi. Pirun tasaista ja kaksi kovaa joukkuetta, Virtanen totesi sarjasta.

Ottelun jälkeen esille nousi myös keskiviikkoinen ottelu Jyväskylässä, jossa JYP meni nopeasti 5−0- johtoon, mutta hukkasi sen ottelun kuluessa. Selinin ja Virtasen mukaan joukkueet olivat nollanneet edellisen ottelun hyvin, eikä se näkynyt enää kuudennessa puolivälieräottelussa.

− Eilinen oli ihan oma juttunsa. Tämä oli juuri sellainen peli kuin katkolla oleva peli saattoi ollakin, Selin mietti.

− En ainakaan aistinut mitään, että siellä olisi ollut mitään joukkueessa. Se oli kuitenkin vain yksi peli. Totta kai siinäkin oli yksi meidän momentum ja loppu oli sitten HIFK:n momentum, mikä oli hyvin tyypillistä tälle ottelusarjalle. Hyvin voimakkaita oli ne hallintajaksot, tai tänään oli HIFK alussa hyvä ja me puolestaan lopussa hyvä, Virtanen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle