HIFK-puolustaja Tommi Taimi: Otteet paranevat ottelu ottelulta

LIIGA / Haastattelu
Tommi Taimi juhli HIFK-uran ensimmäistä maalia äänekkäästi
Sateisen marraskuun viimeisen perjantain huipensi jääkiekko-ottelu HIFK-Kärpät. Helsingissä pelatun etelä vastaan pohjoinen matsin vei HIFK 5-1. Voiton takuuna oli Corey Elkinsin johtama kentällinen, jonka toinen puolustaja on porvoolaislähtöinen Tommi Taimi.

Alussa ottelua hallitsi Kärpät, eikä HIFK oikein saanut juonen päästä kiinni. Peli alkoi kuitenkin kääntyä kotijoukkueelle, kun ensin Kärppiä oli liikaa jäällä ja hieman myöhemmin Miska Humaloja ohjattiin jäähykoppiin istumaan kaksiminuuttista kampituksesta.

Rangaistukset siivittivät kotijoukkueen kahden maalin karkumatkalle. Taimi sai syöttöpisteen HIFK:n ensimmäiseen osumaan.

- Olen saanut paljon ylivoimavastuuta. Sitä tulee, kun paikkoja siunaantuu ja tänäänkin oli pariin kertaan lähellä. 2-0 -johto oli tärkeä ja siitä oli hyvä rakentaa parempi loppu.

- Olemme menossa erikoistilannepelaamisen kanssa joukkueena oikeaan suuntaan. Vastustajan huippupaikat olivat lopulta todella vähissä. Me veimme kolmannen erän, kertasi ottelun jälkeen hikeä puskeva, mutta tyytyväinen Taimi.

HIFK pelasi edellisen ottelunsa keskiviikkona, kun se selätti Vaasan Sportin 3-4. Taimi teki ottelussa voittomaaliksi jääneen neljännen osuman, jonka pohjusti vierellä pelaava puolustaja Joonas Järvinen.

- Järvisen kanssa on hyvä pelata. Joonas on turvallinen vieruskaveri ja erittäin kiekollinen pakki, totesi Taimi ykkösketjun puolustusduon toisesta puolikkaasta.

Taimi oli pitkään sivussa vakavan loukkaantumisen takia, mutta nyt, kuusi peliä pelanneena on itsevarmuus ylimmillään.

- Tämä oli paras pelini. Hyviä pelejä on tullut pari alle ja kehityn koko ajan, kertoi aikaisemmin paluuottelussaan SaiPaa vastaan ensimmäisen maalin punanutussa tehnyt Taimi.

HIFK:n pelejä on viimeaikoina leimannut viimeisessä erässä sulaminen. Vastustaja on tullut parinkin maalin takaa melkein tasoihin.

- Ei tässä sulamisesta ole kyse. Haluamme tarjota yleisölle viihdykettä, viittaa Taimi mahdollisuuteen, että pelistä tulisi tylsä.

Perjantaina nähtiin myös kuinka Kärppien Mika Niemi täräytti vasten HIFK-maalivahti Ville Hussoa. Taimi kävi näpäyttämässä vastustajan kultakypärää asiasta sormille.

- En minä sitä tönäisyä pahalla antanut. Olemme Niemen kanssa Porista tutut ja pienestä saakka on yhdessä pelattu. Tervehdin vain kaveria ja muistutin, että minäkin olen täällä, kertoo Taimi.

» Lähetä palautetta toimitukselle